12.09.2013 - Viiliä ja puolukoita!

Työviikon loppu häämöttää. Olen selvinnyt tähän asti! Aurinko se vaan paistelee!

Eilettäin en kerrassaan jaksanut kirjoittaa ja hilkulle menee tänäänkin. Mutta annan sormien naputella ja toivon, että vintistäni tulee sen verran valoa, että sanat soljuvat itsestään.

Töissä on ollut mukavaa, vaikka sana on löysä kuvaamaan tuntemuksiani. Kirjastoautossa meni eilinen aamupäivä ja hauskinta hommassa oli:
- mehikasvikirjan löytäminen, ihan sattumoisin, eräälle kyselijälle
- auton etupenkillä istuminen, kun pikku-Matti se vaan ajeli kirjastoautoa!
- tuttujen lasten tapaaminen eräällä pysäkillä. Entisiä hoitolapsiani. Tulivat naamat ilosta soikeina moikkaamaan minua ja se oli huippua!

Tänään kuljin kori käsivarrellani kirjastossa kuin paraskin Punahilkka. En keräillyt kukkia, vaan jahtasin kirjaston koneitten näppäimistöjä, asiakkaitten käyttämiä. Teepäs, arvoisa lukijani, pikku testi oman koneesi näppäimistölle:
- käännä se ylösalaisin
- kopistele

Alkoiko sataa hileitä?

Jos ei, niin onnittelen.
Tietokoneen ääressä istuessamme me raavimme päätämme ja kasvojamme miettiessämme, mitä luemme tai kirjoitamme. Samalla luultavasti nautimme pullakahveja, välipalaa tai raskaan sarjan ateriaa.

Olisin voinut melkoisen silmäripsi- ynnä hilseanalyysin tehdä tämän päivän saaliistani. Jos näppäimistön kirjainten välit olisivat yhtään isompia, olen varma, että sieltä olisi löytynyt tekohampaita, makkarankuoria ja muutakin moskaa.

Alkoholipitoisella puhdistusaineella jynssäsin pinttyneitä kirjaimistoja ja maalailin kirjainten välejä askartelupensselillä niin että ilmassa pölisi edellä mainittua tuotantoa.

Aluksi luulin, että kirjaimet ovat kuluneet, mutta jossain vaiheessa kirkastui, että kyse onkin hikisten sormien, pölyn ja muun lian sekoituksesta, jota hampaat kirskuen sitten aloin jyystää.

Se oli mukavaa puuhaa: sain samalla rukoilla kaikkien koneita käyttäneiden puolesta ja hihittelin, kun hoksasin itsekin niitä näpytelleeni.

Minulla on työssä eväät mukana. Tällä viikolla olen syönyt mustikoita/puolukoita, viiliä, voileivät ja kahvia. Samalla olen lueskellut tai tehnyt ristikkoa.

Tähän asti olen käyttänyt kirjastoa lukijana, nyt pääsen perehtymään kulissien takaiseen elämään, ainakin siivun verran. Kirjojen poisto tietokoneella on hauskaa, samoin hyllyttäminen, joka tarkoittaa sitä, että palautetut ja koneella käytetyt kirjat viedään omille paikoilleen. Itsestään kirjat eivät totisesti ole oikeissa hyllyissä, tarvitaan nokkelia käsiä ja jalkoja niitä kuljettelemaan.

Olen siis oikeassa paikassa. Edellä mainitun lisäksi olen jo nyt tehnyt tuttavuutta pinnallisesti ja syvällisemmin monen ihmisen kanssa. Se vasta on hauskaa!

Pääparkani piippaa välillä punaista, kun uusia asioita tulee paljon, mutta eiköhän tilanne rauhoitu, kun aikaa kuluu.

Valitin kovasta merenkäynnistä uimareissuilla koko kesän aikana. Syyskuu on ollut tuuleton ja tyyni, joten uiminen on ollut isompi ilo. Eilen kävelin uimaan, tänään kävin pyörällä.

Hain kaupasta kukkia viedäkseni niitä hyvälle ystävälleni, jonka vanhempi on kuollut, mutta en jaksanut lähteä tänä iltana niitä viemään. Ajan pian pöpelikköön, sillä väsymys painaa kaitoja harteitani.

Mutta puolukkapiirakan tein. Sollen kanssa hörppäämme työn lomassa piirakkakahvit huomenissa. Ilolla ja kiitollisuudella nautin syyspäivistä, vaikka aika kummalliselta kaikki tuntuu:
työelämässä mukana oleminen,
täysin erilainen työ kuin ennen,
yksin asuminen tähän kaikkeen liittyen.

Soitin sairaalaan, kun Sauliz oli Arin luona käymässä. Saulizin kanssa juttelimme, Arille kerroin kaikenlaista, vaikka en hänen kommenttejaan kuullutkaan, kun ei niitä kuulunut. Yskimistä jossain vaiheessa sentään.

Huomenna ajelen Mirkun luo, joka tarvitsee seuraa, kun perhe on poissa kotoa. Luulen, että vedämme lonkkaa sohvilla makoillen, rukoillen ja lörpötellen. Ja syömme jotain hyvää.
Eipä yhtään hullumpi ajanviete perjantaille, vai mitä, hyvä lukijani?

"Te saatte ilolla ammentaa
pelastuksen lähteestä!"