31.03.2013 - Pääsiäinen

Aurinkomme ylösnousi, paistaa voittovuorella! Sää virren mukainen.

Tulin kotiin hetki sitten. Olin niin poikki, että itkua väänsin. Oloni alkaa kuitenkin palautua vähitellen, kun sain jotain syödäkseni. Enpä tosin ole nälässä ollut tähänkään asti, mutta aina pieni hiukopala virkistää!

Kävin pyöräillen avannolla aamulla. Pyörätiet alkavat sulaa, ei ole välttämätöntä luistella kengillä, kun sen voi tehdä pyörälläkin. Jäätä löytyy vielä riittävästi.

Iltapäivällä olin pari tuntia tyttären perheessä "Karhulassa". Toisetkin nuoremme Jyrkin väkeä lukuunottamatta kokoontuivat kahville sinne. Kiva, kun nuorilla on vapaata niin että ehtivät tavata toisiaan ja kavereitaan.

Tytär Terhi miehineen on työelämässä. Tero Karoliinansa kanssa opiskelee, Tero etsii kesätöitä, Karoliina tekee kandityötään työn ohessa. Petri opiskelee ja tekee opinnäytetyötään sekä käy päivätyössä sen ohessa. Jyrki viettää talvilomaa ja on perheensä kanssa pohjoisessa hiihtämässä. Maarit tekee työtä ja opiskelee samalla toista ammattia. Saran opinnot päiväkodissa alkavat ensi syksynä, kun hän on täyttänyt kolme vuotta kesällä.

Terhin luota huristelin kirkolle suntioksi. Nyt on sekin pesti koettu. Hiki minulle tuli, vaikka ohjeet olivat selvät. Hyvä tehdä monenlaista, niin ei pidä itsestään selvänä ja helppona toisten tekemää työtä.

Wille Huuskosen saarnasta mieleeni jäi eräs tärkeä ajatus:
"Aadam söi kuolemakseen, me syömme elääksemme." Aadam söi puusta, joka johti hänet kuolemaan. Me saamme syödä Jeesuksen ruumiin ja veren ja niiden kautta saamme iankaikkisen elämän.

Messun jälkeen kahvittelimme ja Wille-pastorin kanssa olimme sopineet, että hän lähtee sairaalaan antamaan Arille ehtoollista. Näin teimme. Ari oli tuolissaan, mikä oli hieno juttu. Liekö hoitaja muistanut, kun kerroin, että tulen Arin luo vieraan kanssa tänä iltana.

Veisasimme, pidimme pienen kirkkohetken. Se oli hyvä hetki. Juttelimme niitä näitä, muitakin asioita.

Jäin vielä Arin luo, kun Wille lähti. Huomasin, että Arin toisen käden sormien välit olivat hiertyneet niin sanotusti auki. On todella vaikeaa huomata, mitä kaikkea potilaan tilasta pitäisi nähdä, kun tämä ei osaa itse sanoa mitään eikä liioin valittaa oloaan.

Viritin Arin sängynreunaan systeemin, kuten alakuvasta näkyy. Olen viettänyt unettomia tunteja miettien, mitä keksin, sillä Arin sääret ovat verinaarmuilla sängynreunojen takia. Mitä tahansa kaiteen reunaan ei voi laittaa, että sen saa linkkuun ja alas. Toivon sydämestäni, että tämä viritys auttaisi.

Arin jalat saattavat krampata ja silloin ne menevät koukkuun ja osuvat, mihin osuvat. Yleensä reunassa on tyyny, mutta eivät kai jalat aina siihen osu. En tiedä, mistä muusta sääret voisivat mennä verinaarmuille.

Jos Jeesus ei olisi minun Herrani ja Auttajani, en tiedä, miten ollenkaan selviäisin. Hän on lisäksi Arin luona joka hetki, eikä tee virheitä. Kuitenkin hän sallii asioita, joita emme soisi rakkaillemme emmekä itsellemme.

"Tätä et nyt ymmärrä, mutta vastedes sen käsität."

Aamulla sain myös lohdutuksen Jumalan sanasta. Mietin pyöräillessäni uimasta niitä vanhempia, jotka voivat antaa nuorilleen rahaa ja muuta maallista hyvää. Kateuden katkera kyy yritti luikerrella ajatuksiini, mutta samassa Jumala rohkaisi minua.

Muistin Pietarin, joka kohtasi sairaan kadulla.
"Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan", sanoi hän. Ja se jokin oli Jumalan lahjoittama terveys tuolle miehelle.

Minunkaan ei tarvitse antaa nuorilleni mitään, mitä minulla ei ole. Saan antaa sitä, mitä on. Se on rukoukset ja läsnäolo, silloin kun he sitä tarvitsevat. Uskon Jumalan sanan perusteella, että minulla on riittävästi annettavaa. Ei mitään omaani vaan jotain, mitä olen itse saanut ja voin jakaa eteenpäin.

Tässä Jumalan antamassa levossa menen iltapalalle Teron ja Karoliinan kanssa, jotka kotiutuivat juuri.

Sinua siunaten, arvoisa lukijani!