Kategoriat: Ajankohtaista
Yöpakkasta ja kylmä viima, päivällä mittarilukemat lämpimän puolella.
Vierailin seudulla, jossa tulin uskoon tasan 30 vuotta sitten. Yövyin ihanien perhetuttujen luona taannoisilta ajoilta. Kiitos vieraanvaraisuudesta, kiitos kaikesta hyvästä heille!
Ajelimme eilen tutkailemassa minulle tuttuja paikkoja. Kaarinan kirkko löytyi, mutta lähes kaikki muu oli vierasta. Epäilen, että jopa kyseisen kirkon kiviaitaa on siirretty! Teiden paikkaa oli muutettu, rakennukset olivat uusia tai muuten erilaisia.
Yllättäen tuntui hyvältä, että "entinen on mennyt, katso, minä luon uutta", sanoo Jumala.
Muistoissa voin palata noihin päiviin ja aikoihin, mutta minun ei tarvitse tähyillä mitään historiallisia paikkoja. Tämä hetki on merkityksellinen, eilinen on mennyt.
Vaikka meillä oli leppoista oloa perhetuttujen kanssa, minun oli päästävä puoli kymmeneltä lepäämään perjantai-iltana. Onhan silloin jo muutenkin ilta, mutta yleensä en tuohon aikaa mene nukkumaan. Tarvitsin hiljaisuutta. Minulla oli aivan hyvä olo, kun makasin vuoteessa hämärässä huoneessa ja kuuntelin talonväen hiljaista elämää.
Minulla on väsymystä siis vieläkin jäljellä. Se vähän yllätti minut, vaikka pitäisihän minun tietää. En jaksa kuunnella puhetta tai olla ihmisten seurassa, kun tietty raja täyttyy. Aivoni tarvitsevat tilaa kelata asioita ja tapahtumia. Ihmisen kapasiteetti on rajallinen, myös minun.
Sain pitää lapsenlasta luonani tänään monta tuntia. Meillä oli yhdessä mukavaa. Vajaa kolmevuotiaan kanssa voi jo jutella kaikenlaista ja tehdä vaikka mitä yhdessä. Pääasiassa tietysti leikimme. Hän oli lääkäri ja laittoi putket nuken korviin, kunhan oli ensin päästy lääkäriin pyörällä, veneellä, bussilla ja junalla matkustamisen jälkeen. Joskus välimatkat ovat hankalia!
Pidin pyhäkoulun tänään Luther-säätiön messussa saarnan aikana. Se on aika haastava homma 2-5 vuotaille vilpereille. Leikimme, että lapset ovat lampaita. Sain heitä kolme aitaukseen. Yhden yksivuotiaan nappasin syliini: hän sai olla se kadonnut lammas, jonka paimen löysi pusikosta. Onneksi lammas suostui löydettäväksi ja kotiin kannettavaksi, eikä nostanut mekkalaa!
Kuuntelenkin messun saarnan nyt netistä, koska se jäi kirkossa kuuntelematta. Hyvää yötä, Jeesus myötä tältä illalta, arvoisa lukijani!