17.02.2013 - Kevyt olo!

... noin henkisesti meinaan! Sää plussan puolella, tuuleton, lauha ilma.

Päänsärky aamulla viestitti alkavasta flunssasta. Gerdalta saamiani tyrnejä kourallinen suuhun ja auringonhattu-uutetta perään. Viltin alle ja vielä vähän nukkumaan.

Heräsin pirteämpänä. Kitara esiin ja vireeseen, perhepyhäkouluun säestäjäksi.

Paikalla oli meitä "toimitsijoita" viisi ja osallistujia yksi mummo lapsenlapsensa kanssa. Lastenlaulut olivat mitä helpoimpia kitaralla säestää. Mutta arvaa osasinko?

Kaksi oli naurettavan helppoa ja kolmaskin, niin etten viitsinyt sitä kotona edes harjoitella. Yllättäen laulun loppu olikin ihan vieras, enkä osannut sitä säestää, en laulaa. Yritin hillitä nauruani, kun kie`uskelimme "On meillä ilo, ilo, ilo syömmessäin..." ja kukin koetti päästä jotenkin loppuun omalla nuotillaan.

Arto-pappi puhui pääsiäiseen johtavista tapahtumista. Fariseukset opettivat ihmisiä, mutta kun nämä näkivät Jeesuksen, tämä kiinnosti heitä paljon enemmän. He ryntäsivät Jeesuksen luo, kuulemaan tätä.

Tänä päivänä maailman juoksu suuntautuu urheiluhalleihin ja marketteihin sunnuntaiaamuisin. Se on ihmisten jumalanpalvelusta, siis epäjumalanpalvelusta. Voi meitä ja meidän kansaamme! Herra kutsukoon ja vetäköön meitä luokseen, niin että kaikki muu jää turhaksi!

Päivällä kävelin uimaan avannolle, menin yhtä aikaa jonkun rouvan kanssa jonkin matkaa. Saimmepa jutella. Aina on kulku rattoisampaa, jos voi juttuseuraa.

Suunnittelin seuroihin menoa, mutta en jaksanutkaan. Sen sijaan välttämättömäksi koin siirrellä huonekaluja, juuri tänään. Pöytä, lipasto ja loota siirtyivät eri paikkaan, sohvaakin hinasin metrin eri suuntaan. Nyt näyttää taas sangen somalta minun silmääni. Kumma, että tasaisin väliajoin silmää alkaa hinkata tuvan näköalat, jotain on tehtävä.

Tunnin rentouduin vuoteella ja kuuntelin Markus Pöyryn opetuksen Mooseksen kirjasta. Tunnustan, että välillä kävin sen verran horteessa, että tajunnan kanssa oli niin ja näin. Mutta enpä parempaa rentoutuslevyä tarvitsekaan; kuuntelen vaan raamatun selitystä. Jos monesti kuuntelee saman, niin luulisi, että nukahtelu sattuu eri kohdissa.

Sain Stellalta mainion kirjan, joka kertoo Jumalan johdatuksesta. Sen on kirjoittanut Elisabeth Elliot - hänen nuoren aviomiehensä auca-intiaanit tappoivat. Jimmy Elliot ehti kirjoittaa kirjan, jonka itsekin olen lukenut. Se oli harvinaisen syvällinen nuoren miehen kirjoittamaksi.

Tässä lainauksia E.Elliotin kirjasta, en selittele niitä sen enempää:

"Kun katson taaksepäin, "tietä, jota Herra minun Jumalani on johdattanut minua" - niitä etappeja tielläni, jotka muistan, koska ne tuntuivat minusta merkittäviltä - huomaan, että miltei kaikki ongelmani Jumalan tahdon tietämisessä ovat johtuneet siitä, että olen halunnut tietää sen liian aikaisin.- - Hänen ajoituksensa hyväksyminen on pannut luottamukseni koetukselle." s. 96.

"Pyysin epätoivoisesti Jumalaa paljastamaan minulle tahtonsa, mutta hän paljasti sen vasta kun AIKA TULI. Ja kun se tuli, kaikki oli selvääkin selvempää. Se, mitä minun tuli tehdä, oli piirretty eteeni tarkalleen, eikä minun tarvinnut miettiä kauan lähteäkö vai jäädä." s. 97.

"Kun Ruut-niminen nainen pyysi anoppinsa Noomin neuvoa saadakseen tietää, miten toimia sukulaisensa Boasin suhteen, hänen vastauksensa oli:
"Odota rauhassa tyttäreni, kunnes saat tietää, miten asia ratkeaa." Noomin vastaus on tuonut minulle lohtua vaikeissa tilanteissa." s. 98.

"Minua ilahdutti myös se, että Herra oli puhunut hänelle hänen omalla murteellaan. - - Ehkä Herra rikkoo kielioppisääntöjä. Väliäkö sillä? Oleellista on, että hän puhuu meidän kieltämme. Tämä hämmästytti ketsua-intiaaneja. Eikö heidän tarvitsekaan rukoilla espanjaksi, voivatko he todella rukoilla ketsuaksi?

"Kyllä, Jumala ymmärsi heitä. Ja sekin päivä tuli, jolloin hän puhui heille ketsuaksi. Aloimme kääntää Raamattua sillä kielellä, ja silloin ensimmäistä kertaa jotkut nousivat seisomaan ja sanoivat: "Herra puhuu minulle!" " s. 100. - Minua liikuttaa kyyneliin asti tuo sana, että miehet nousivat seisomaan, kun he kuulivat Jumalan puhuvan heille.

Tänä aamuna mieleeni tuli ensimmäiseksi laulun sanat:
"Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan!"

Näillä sanoilla toivotan sinulle siunattua ja onnellista alkavaa viikkoa, arvoisa lukijani!