16.02.2013 - Päivä Arin luona!

Makeasti nukuttu yö takana, kävelen Arin luo. Ilahtuneena hän istuu tuolissaan odottamassa minua.

Vietämme tunnit, jotka olen sairaalassa, Arin huoneessa. Kerron kuulumiset. Kuuntelemme Juha Vähäsarjan päivähartauksia, hoitavia tekstejä. Pian Ari haluaa kuitenkin taas kuunnella Raamattua, uutta Testamenttia. Näen, koen ja tunnen, että Jumala ja Jeesus on Arille läheisempi kuin minä.

En ole aivan mustasukkainen, mutta sellainenkin lapsellinen ajatus käy mielessäni, kun näen, miten intensiivisesti Ari kuuntelee Raamattua.

Näin pitää ollakin. Ei puolisokaan saa olla Jumala-suhteen edellä. Arille Jumala on hyvin konkreettinen. Sitä paitsi Hän on aina läsnäoleva, lohduttava ja puhuva, kun taas minä viuhahdan sairaalassa vain joskus. Kiitos Jumala, kiitos, että sinä niin selvästi pidät Arista huolen!

Haen kahvia osaston aulasta, mahtavaa palvelua. Juttelen muutamien omaisten ja hoitajien kanssa. Haen päivälehtiä, teen ristikkoa. Luen Arille kirjoittamani omaisjutun, minua itkettää jossain kohti sitä lukiessani. Annan jutun luettavaksi aulassa oleville omaisille ja jätän sen lähtiessäni hoitajille. Palauttanevat sen Arin huoneeseen.

Ari nukkuu välillä, hän voi hyvin! Tietenkään hän ei ole kunnossa, jos vertaan terveeseen ihmiseen, mutta verrattuna aiempiin vuosiin hän voi paremmin. Varpaan vuotaminenkin on ilmeisesti loppunut.

Hoitajien kanssa meillä on hyvä keskustelu.

Pesen ilmankostuttajan, lisään vettä. Ari ei paljon yski, hyvä niin.

Kolmisen tuntia Ari istuu tuolissaan, sitten hän haluaa vuoteeseen. Hoitajat laittavat, minäkin toimittelen jotain ja jään vielä Arin luo. Keinun olen jo palauttanut aulaan pois Arin pienestä huoneesta.

Rukoilemme yhdessä. Ari jää tyytyväisenä kuuntelemaan Raamattua, minä lähden kotiin kävellen, kaupan kautta. Jonkun pikkuinen saa kiljukohtauksen kaupassa, kun hän ei saa, mitä tahtoisi. Vanhemmat ovat kärsivällisiä.

Kotona nautin levosta ja rauhasta. Teen kakun pitkästä aikaa, vaikka en oikein viitsisikään. Ruokaakin on valmistettava. Keitän vihanneksia, paistan silakoita, ja sekaan lorautan oikein ruokakermaa mausteiden kera.

Käyn saunassa, pesen lastin pyykkiä pesutuvan koneessa. Tuon pyykit kamariini kuivumaan. Ilman kosteus paranee ja pyykki on hetkessä kuivaa.

Huomenna menen seurakunnan perhepyhäkouluun säestämään lasten virsiä kitaralla. Pappi laittoi viestiä ja kyseli, jos voisin tulla. Menenhän minä. Kitara onkin saanut olla rauhassa pitkään, mutta lähiviikkoina sille tulee käyttöä.

Menenpä tutkimaan jääkaappini saloja ja maistamaan kakkua. Arvaan, että maukasta se on, mutta varmuudella sen tietää vain maistamalla.

Iltarukoukseksi sopinee jälleen vanha tuttu virsi 525. Sen sanat ovat lohdulliset:

1.
Suurempi kuin sydämeni
Jumalan on rakkaus.
Suurempi kuin oma tahto
Kutsujan on laupeus.
Suurempi kuin oma into,
ehdottomuus mieleni
- uskollisuus Jumalamme
kaikkea on suurempi.

2.
Suurempi kuin epäilymme,
suurempi kuin lankeemus,
suurempi kuin pettymykset
Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan
meihin istuttanut sen.
Hän ei kadu kutsumistaan,
hän on vahvuus heikkojen.

3.
Yhtä pyydän, Vapahtaja,
tänään yhtä pyydän vain:
Näytä yhden päivän matka,
askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan
polku tänään avautuu?
Millä tavoin Isän tahto
meissä tänään tapahtuu?

4.
Anna, Kristus, rohkeutta
mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne,
vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun,
vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä
uskollinen olemaan.

5.
Liian suurten odotusten,
vaatimusten paineessa
vapauteen minun anna,
lepoon käydä, Jumala.
Rukouksen hiljaisuuteen,
valoon Kirjan avatun,
lähellesi, Vapahtaja,
kutsut kesken taistelun.

6.
Suurempi kuin sydämemme,
suurempi kuin ihmistyö
hiljaisuus on rukouksen,
siinä Luojan sydän lyö.
Siinä itse, armon Henki,
uupunutta uudistat.
Annat kasvullemme aikaa,
uuteen työhön valmistat.

Markku Kilpiö ja Anna-Maija Raittila 1984. Virsikirjaan 1986.