Kategoriat: Ajankohtaista
Uusi, hieno aamu, johon olen saanut herätä.
Kävimme eilen kävelyllä. Innostuin, kun näin VETTÄ. Olisin varmaan mennyt uimaan, jos se suinkin olisi ollut mahdollista. Keväällä näillä Hatanpään rannoilla on varmasti kaunista!
Nuoret ovat kokanneet mahtavia aterioita, enkä minä ole laistanut ruokapöydän antimia. Kotona ehdin sitten niukkailla.
Papupeli on ihmeen hauska laji: eilisiltanakin pelasimme sitä innolla. Minä tosin hävisin, mutta se nyt ei mitään haitannut. Istuttelimme kolmea papulajia, myimme ja istutimme uusia. Mukavaa kuivakasvatusta.
Saunakin tässä nuorten asunnossa on, illalla saunoimme. Nukuin hyvin ja nyt valmistaudun kaupungille.
Söimme Teron keittämät aamupuurot ja kahvit. Tero lähti kouluun, Karoliina tekee kotona kouluhommia, minä lähden kaupungille. Menen tapaamaan Tuulevia kuppilaan. Ensitapaamiset ovat aina erityisiä ja odotan ilolla yhteistä hetkeämme.
Illalla hyppään Vaasan junaan ja huomenissa laittanen uusia kuvia Ajankohtaiseen.
Jumala siunatkoon tämän päivän meille jokaiselle. Päivä on loppuelämämme ensimmäinen.
jk. Eilisen lenkin portaitten nousun jälkeen piti maata kuin lahna laiturilla. Sairaanhoitajaystävä epäili, että kyseessä voi olla luukalvontulehdus tai sitten lihaksen revähtymä. Keuhkokuumekin pitäisi poissulkea röntgenillä, mutta katsotaanpa nyt huomiseen, kun pääsen kotiin.
Voin hyvin, kun olen paikallani ja hengittelen vaan!