Kategoriat: Ajankohtaista
Tympeä sää: sataa lunta ja kylmä vinkka.
Näkkileivän ohje:
2 dl ruisjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 dl kauranleseitä
2 dl auringonkukansiemeniä
2 dl seesaminsiemeniä
2 dl pellavansiemeniä
noin 2 tl suolaa
7 dl vettä
Sekoita kaikki aineet sekaisin, taputtele levyksi kahdelle pellille.
Yhtä aikaa uuniin, 180 astetta/45 min.
Avaan uunin luukkua vartin välein.
Sen jälkeen vielä 100 astetta/30min.
Oma versioni ohjeesta:
Olen laittanut siemeniä vähän vähemmän kuin ohjeessa, sen sijaan kaurahiutaleita ja sokerijuurikaskuitua (jälkimmäistä puoli desiä).
Taputtelen leivät lastalla tai kädellä, ripottelen päälle kaurahiutaleita, jos taikina näyttää kovin märältä.
Olisi varmaan hyvä, jos antaisi taikinan imeytyä ja turvota ennen levittämistä, mutta tähän asti en ole koskaan ehtinyt tehdä sitä. Sen takia ensi kerralla nestettä valui uunista ulos alareunasta (näin käy hätähousuille!) Toisilla kerroilla olen laittanut vettä hiukan vähemmän.
Eli siitä vaan, Tero, ynnä muut halukkaat kokeilemaan reseptiä! Tulee rapeaa, erinomaisen hyvää ja terveellistä nakerreltavaa.
Olen sangen hyvällä mielellä tällä hetkellä. Nukuin makeasti; menin ajoissa nukkumaan, kun väsytti kovasti ja heräsin jo kai kuuden maissa ensi kerran.
Kävin tapaamassa henkilöä, joka organisoi eri vammaisjärjestöjen työtä. Häneltä sain vinkkejä, jotka innostivat minua kovasti. Liityin oitis Suomen mielenterveysseuraan. Sen kautta minulla on mahdollisuus päästä kouluttautumaan ja oma näkyni asiasta on, että voisin mahdollisesti työllistyä joskus, jos niin on tarkoitus.
Toimiminen eri lailla apua, mutta ei hoitoa(!) tarvitsevien ihmisten kanssa tuntuisi minun omalta jutultani. Ilmoittauduin jo yhdelle kurssille ja odotan kieli pitkällä, että uusia ilmaantuu.
Lisäksi aion kirjoittaa jutun kirjaseen Arjen tarinoita (sikäli kuin juttuni hyväksytään siihen).
Ennen tätä kuitenkin menen uimahalliin ja vesijumppaan ja sen jälkeen katson, miltä elämä näyttää. Uusi sukka on joka tapauksessa kutimella.
Jumalan armon avulla eteenpäin, arvoisa lukijani!
jk. Huh, en ollutkaan tallentanut; onneksi Tero kertoi, niin en menettänyt tätä juttua!
jk. Kävin uimassa, en vesijumpassa. Minua pisti rintaan koko ajan. Ettei vain ole keuhkoissa jotakin? Pitää seurata.