03.02.2013 - Talvinen pyhäpäivä!

Aamulla aurinko näyttäytyi, mutta ei jaksanut kauan olla näytillä. Pilvistä loppupäivä, pikkupakkasta.

Tulppaanit ovat nättejä, mutta sittenkään en oikein pidä niistä. Ainoa syy on se, että ne kestävät niin vähän aikaa maljakossa. Niitä pitäisi kiikutella kylmään ja laittaa tarpeeksi vähän vettä maljakkoon, etteivät ne nuupahda. Ja sittenkin ne alkavat retkottaa melkein saman tien.

Senpä takia ostin neilikoita, jotka voivat kestää pitkän aikaa.

Terhi oli toissa iltana kylässä luonani, viimeksi häntä odottelin, kun kirjoitin. On sanomattoman ihanaa, että on yksi tytär, joka asuu samassa kaupungissa jopa. Osaan olla siitä kiitollinen, sillä hänhän oli monta vuotta muualla miehineen lukion jälkeen.

Eilen olin tosi terävänä. Syy oli yksinkertainen: Stini on tulossa luokseni kolmeksi yöksi, joten Kyyhkytuvasta piti saada ylimääräiset höyhenet imuroiduksi ja tuuletetuksi. Vein matot ulos, pesin lattiat.

Sen jälkeen kipaisin uimahalliin. Lauantaiaamu, sangen vähän väkeä uimassa! Porskutin siihen asti uimalaseineni, kunnes alkoi vesijumppa. Vielä vähän lisää uimista ja sitten saunaan rentoutumaan.

Kävely uimasta kotiin käy kuin siivillä: on niin kevyt ja puhdas olo.

Pitkästä aikaa leivoinkin eilen. Kauraleipää omine versioineni sekä näkkileipää, jossa on paljon siemeniä, joten se on terveellistä ja makoisaa.

Sittenpä oli antoisaa röhähtää sohvalle 700-sivuisen romaanin kanssa. Romaanissa 10 vuotta leskenä ollut 69v nainen itsenäistyy viimeinkin. Siitäkös keski-ikäiset tyttäret hermostuvat. Sitä on oikein hupaisaa lukea. Ja lukea. Ja lukea.

Ymmärsin sentään mennä nukkumaan puoli kahdelta ja heräsin melkein pirteänä kirkkoon aamulla.

Tuollaiset illat kuin tuo eilinen, ovat voimaa antavia: rehkimistä ja ruumiin liikuntaa takana, hiljaista lepoa ja lukemista monta tuntia sen jälkeen.

Kirkosta kerjäsin kyydin Maralta sairaalaan Arin luo. Ari oli iloinen ja virkeä, mikä tekee minut hyvin onnelliseksi.

Koska hoitajilla oli syöttämisaika, nostin itse Arin pitkästä aikaa pyörätuoliin. Näköjään taidot olivat ruosteessa. Ihmettelin, miksi miehen jalat kohoavat kohti kattoa sängyssä, mutta pää pysyy tyynyssä. Koomisen näköistä!

Hetken hinailtuani Aria ylös, alas, älysin, että nostoliina Arin alla oli väärinpäin. Sitä kääntämään, ja johan alkoi mies nousta oikeassa kulmassa. Leikkasin Arin tukan, hyvä tuli.

Järviradiosta kuului hengellinen toivekonsertti. Ihania virsiä ja hengellisiä lauluja. Kuuntelimme niitä Arin huoneessa, minä keinussa, Ari tuolissaan. Veisasin mukana.

Terhikin tuli sauvakävelyllään isäänsä moikkaamaan. Siirryimme aulaan, laitoin Arille ruuan tippumaan. Terhin kanssa joimme talon tarjolla pitämää kahvia. Kiitos siitä!

Kuuntelimme Raamattua, Apostolien tekoja, niistä Ari nauttii ja hekottelee kuunnellessaan. Tuo kirjahan on kuin romaania lukisi, samalla lailla mielenkiintoinen.

"En minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni minkään arvoisena, kunhan vain täytän juoksuni ja sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta olen saanut: Jumalan armon evankeliumin todistamisen." Tämä Apt 20:24 kohta on yksi Aria koskeva jae. Hän tuntuu allekirjoittavan sen. Minulle Arin lepo Jumalassa on voimaa antava.

Stini on pian tulossa. Taidanpa siirtyä hetkeksi sohvailemaan.

Mukavaa pyhäiltaa, arvoisa lukijani!