09.01.2013 - Aurinkoinen armas näkyi tänään!

Pikkupakkasta.

Mikä ihana päivä, monessakin mielessä!

Heräsin jo kuudelta, koska olin nukahtanutkin ennen puolta yötä. Aamuiset hetket ovat mahtavia. Silloin en ole myöhässä mistään. Deistä tulee monia hartaushetkiä ja päivän uutiset, jos minua huvittaa kuunnella.

Sain rukousvastauksen. Olin jo kyllästykseen asti väsynyt Arin hammaslääkäriasiaan. Siis siihen, että aika on peruuntunut syystä tai toisesta monta kertaa. Useina päivinä olen yrittänyt soittaa ja varata hänelle aikaa, mutta en ole jaksanut kököttää puhelinjonossa.

Eilen viimein älysin rukoilla asian puolesta. Sanoin Jumalalle, että jätän kokonaan tämän asian sinulle, Herra. Hoida sinä se, miten parhaaksi näet.

Tänä aamuna sitten soitin jälleen varaukseen ja pääsin jonoon. Olin sulkemassa puhelinta, kun siihen yllättäen vastattiin. Sain Arille peruutusajan, tunnin päästä puhelusta!

Niinpä kiidin Arin luo auringon noustessa metsän rajasta.

Arilla oli ollut illalla lämpöä, verikoe oli otettu aamulla. Tänään ei ollut lämpöä ja Ari oli aivan pirteä. Hammaslääkäri sanoi, että homma meni paremmin kuin viimeksi, sillä Ari ei yskinyt yhtään kertaa. Reikiähän Arille ei tule, koska hän ei ole yli 14 vuoteen syönyt mitään suun kautta. Mutta hammaskiveä pitää toisinaan poistaa.

Olin Arin luona jonkin aikaa ennen kuin lähdin kävelemään kotiin. Aurinko oli noussut kunnolla ja sää oli niin kaunis kuin lumitalvena vaan voi olla auringon valaistessa koko maailmaa.

Iltapäivällä olin uimassa, kunhan ensin kävin lääkärin juttusilla. Kiitos Jumalalle lääkäreistä, jotka näkevät potilaan, niin että tämä kokee tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Sellaisen luona olin tänään.

Petri kävi, oli mukava. Lahjoitin hänelle muinaisen katuharjani, jota en itse tarvitse, mutta Petri tarvitsee. Olin maalannut siihen jopa kultaisin kirjaimin PH häntä ajatellen, vaikka ovathan ne minunkin kirjaimeni.

Tänään tallustelin uudet piikkipohjat kengissäni ympäriinsä ja hyvin pysyin pystyssä. Tuntui suorastaan turvalliselta, vaikka enpä ole ymmärtänyt aiemminkaan erityisen peloissani olla kaatumista ajatellen.

Kuntoilun aloittaminen voi olla vaikeaa, mutta minulla on oivallinen konsti, joka saa minut liikkumaan. Palkitsen itseäni! Palkinnoksi riittää merkintä päivittäin kalenteriin:

K 8 tarkoittaa, että olen kävellyt 8 kilometriä.
A avannossa on tullut räpiköityä.
U sata metriä tai tuhat, miten vaan. Uimahallissa kuitenkin.
AJ allasjumppa.

Kalenterin lopussa minulla on erityinen kapea sarake. Tänään siinä lukee
+0,15. Se tarkoittaa, että pullotuloni ovat 15 senttiä tältä päivältä.

Uskomattoman mukavalta tuntuu, vaikka olisin löytänyt vain 10 sentin pullon. Aivan yhtä ihanalta kuin isompikin löytö.

Olen varmaan aika lapsellinen, mutta haitanneeko tuo? Jos tulen näin vähällä tyytyväiseksi ja koen tehneeni rankasti hommia, niin hyvä vain. Voin painaa pääni onnellisena tyynyyn.

Mahtaako miljonääri tuntea yhtä suurta iloa euroistaan?

Lopetan itsekehuskelun. Kävellessäni tuli vaan mieleen, että jaanpa tämän vinkkilistan, jos joku lukijoistani saisi potkua aloittaa omat lenkkinsä ja löytönsä!

Siunattua iltaa, arvoisa lukijani; minä taidan mennä naapuriin kyläilemään!