07.12.2011 - Luodut kaikki laulakaa, Luojan suurta kunniaa!

Pikkupakkasta, liukasta

Keittiön kaapit melkein siivottu. Inspiraatio on lähes tyystin rouva K.J:n ansiota, sillä hän kertoi blogissaan putsanneensa keittiössään kaksi kaappia.

Yritin kyllä käydä kylpyhuoneen kimppuun siivousmielessä, mutta yritteliäisyyteni ei syttynyt. Kysyin itseltäni: Siivoatko keittiön kaapit vai menetkö uimaan? Siivoan kaapit, vastasin itselleni. Huhkittuani tunnin sanoin uudestaan: Ei kun sittenkin uimaan! Tuli hapenpuute sisällä olosta.

Niinpä kävin uimassa. Vesi on pari asteista. Käytän uimalakkia meressä, niin pääni ei jäähdy tuulessa. Kerroin taannoin, että rukoilen kolme rukousta meressä ollessani. Nyt aloitin jo laiturin alkupäästä rukoukseni ja pääsin kolmannen loppuun, kun nousin vedestä. Olin vähän hyhmässä, mutta veri kiersi, ja se tuntui makoisalle.

Paluumatkalla pidin vauhtia yllä, että lämpenin. Kotona jatkoin siivousta, join kahvia, luin romaania ja siivosin taas kaappeja. Kenkkumaisin on jäljellä, eli roskiskaappi. Sen jätän huomiseksi, luultavasti.

Aamulla pesin pyykkiä. Laitoin auton lämpiämään kokeeksi, kun mielestäni tolppa ei anna virtaa. Tein tutkimuksia asiasta hiustenkuivaajan avulla. Ei eloa. Soitin huoltoon. Kohta mies soitti pihasta. Vian täytyy olla käyttäjässä, hän ilmoitti, sillä pömpeli on kunnossa.

Minä menin oppipojaksi pihalle miesten luo. Pömpelin sisällä oli pikkuruinen valkoinen nipukka, jossa on nolla, yksi, nolla, yksi. Nipukan täytyy olla ykkösessä, että virta on päällä. Ahaa, en ollut moista nippeliä nähnyt, mutta nyt olen huomattavasti viisaampi.

Samaan aikaan Rampeli oli asentamassa 28 vuoden ikäistä puista joulutähteäni. Tai uutta johtoa siihen. Entinen oli maadoittamaton, ja hankala käytettävä. Rampeli oli kiitollinen, kun sai asentaa sähköjohdon, ja hieroi niskani siitä ilosta. Ei sentään, vaan hieronta oli synttäri- ynnä joululahja. Hänellä oli mukanaan hierontatuoli, ja niin sain hartioihini lisää verenkiertoa. Sukulaiset ovat mukavia!

Naisten illassa psykoterapeutti vastasi marraskuun synkkyyttä valittavalle kanssasisarelle, että sytytä lisää kynttilöitä. Niin minä olen tehnyt. Tänään ostin lisää tuikkuja. Kuistilla palaa tuli, vaikka en sitä sieltä näekään. Pöydällä on monta kynttilää ja sähkökynttilät lisäksi. On tunnelmallista.

Lainasin hiukan arveluttavan nimisen uuden kirjan sairaalan kirjastosta. Se on ruotsalaisen naisen kirjoittama, Pieni potenssipuoti. Kirja on saanut kuulemma kovasti suosiota. Sehän piti lukea, ja kieltämättä siinä oli pari hyvää kohtaa.

Kirja kertoo kahdesta sisaruksesta, ikäneidosta, jotka asuvat vanhassa kotitalossaan maalla. Velipoika asuu perheineen kaupungissa. Kun naapuriin muuttaa ystävällinen vanhapoika loma-ajoiksi, siskokset virkistyvät ja nuortuvat silmissä, sillä mies suhtautuu heihin kunnioittavasti ja arvostavasti, päinvastoin kuin velipoika.

Siskosten isä oli hermostunut aikoinaan äidille, kun tämä oli möhlinyt isän housunlahkeiden lyhennyksessä. Äiti lyhensi epähuomiossa samaa lahjetta kaksi kertaa, eikä housuista sen jälkeen saanut kunnollisia. Tämä oli toinen hyvistä kohdista.

Toinen oli se, kun siskokset kävivät ulkohyyssissä aina yhdessä. Toinen seisoi oven takana, kun toinen oli sisällä. Oven takaa oli helppo käydä luottamuksellisia keskusteluja. Tuli kerrottua toiselle sellaista, mitä ei kasvotusten olisi kehdannut paljastaa.

Kirja oli selvästi tehty tarkoituksena saada ihmiset nauramaan ikäneitojen tekohampaille ja kummallisuuksille. Syvyyttä puuttui. Toisaalta sisarusten koti oli viihtyisä ja naiset eheytyivät selvästi, kun joku ihminen, eli siis naapuri, suhtautui heihin, kuten ihmisiin pitää suhtautua.

Lämmin kuvaus oli myös se, kun vanhapoika tuli joulua viettämään siskosten luo, ja he nauroivat paljon ja viettivät aikaa yhdessä syöden ja jutellen kuin sukulaiset tai hyvät ystävykset.

Itse potenssipuoti sisälsi siskosten keksimällä reseptillä valmistetun sekoituksen. Kahvin keitinveteen lisättiin viinaa, ja sitten sihdatut pöönit lähetettiin postilokeroon tilauksen lähettäneille tilaajille, myös veljelle.

Rahoilla siskokset rakennuttivat sisävessan, mutta sen jälkeenkin he jatkoivat keskusteluja oven läpi totuttuun, hyvään tapaansa.

Kirja oli kevyt, eikä kovin todellisuuden makuinen, mutta sitä ei varmaan ollut etsittykään kirjaa tehdessä, vaan tarkoitus oli hauskuuttaa ihmisiä vanhojen siskosten kustannuksella.

Tänään en ollut Arin luona, mutta huomenna menen. Huomenna on myös raamatunkääntäjien rukouspiiri illalla.

Leivät tuoksuvat jälleen keittiössäni. Tein lisää jouluntuoksuista limppua, sillä se on todella maukasta. Tässä resepti, uudesta Kotiliedestä:

1 l appelsiinimehua, lämmitetään kädenlämpöiseksi
2 palaa hiivaa, sekoitetaan edelliseen
1 tl suolaa, sekoitetaan edelliseen
Lisätään:
3 dl siirappia
3 dl ruisjauhoja
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnänleseitä
1,2 l vehnäjauhoja

Taikina on löysää. Ohjeen mukaan sekoitetaan käsin, mutta minä sekoitin kapustalla.
Taikina kaadetaan kolmeen pitkän malliseen voideltuun vuokaan. Tehdään risti leipien päälle, eli siunataan ne, totta kai. (tätä ei ollut lehdessä)
Annetaan nousta tunnin ajan liinan alla.
Paistetaan 150 asteessa noin tunti. Voidellaan siirappivedellä, paistetaan vielä noin puoli tuntia.

Annetaan maustua pari vuorokautta, jolloin maku on tasaantunut.

Luther kirjoittaa hauskaan tapaansa vakavasta asiasta, eli enkelien varjeluksesta:
"Eivätkö he kaikki ole palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä?" Hebr 1:14.

"Tottahan Jumala ilman enkelien palvelusta voi varjella meidät perkeleeltä ja kaikesta kurjuudesta. Sitä hän ei kuitenkaan tahdo, vaan on säätänyt, että toisen luodun on palveltava toista. Oppikaamme siis, että Jumala varjelee ja auttaa meitä enkeliensä kautta ja olkaamme siitä kiitollisia. Jumalahan on elämän Jumala, joka tahtoo auttaa, kun apua tarvitsemme.

"Jos emme kuitenkaan välitä hänen sanastaan emmekä kiitä häntä isällisestä suojeluksestaan, hän pitää enkelinsä kotona ja antaa perkeleelle sijan kesyttää meitä pahoja veijareita. Silloin olemme hukassa.

"Sen sijaan meitä lohduttaa se, että Jumala on perkeleen raivoa vastaan luonut rakkaat enkelit meitä palvelemaan. He ovat näet ystävällisiä, armeliaita ja hyväntahtoisia henkiä, jotka antautuvat käytettäviksi perkeleen pahuutta torjuttaessa.

"Oppikaamme siis, että Jumala ei ole lähettänyt jokaista kristittyä varjelemaan vain yhden enkelin vaan monia. Varo siis elämästä pakanoiden tavoin, jotka luulevat kaiken tapahtuvat sattumalta. Älä siis sano onnenpotkuksi, kun joku esimerkiksi pelastuu veden vaarasta tai jota kuta kolhaistaan kivellä hänen saamatta siitä mitään vahinkoa. Se on rakkaiden enkelien tointa." -Mannaa Jumalan lapsille.

Luther ei kirjoita kiiltokuvaenkeleistä tai enkelien palvomisesta. Päinvastoin. Enkelit ovat luotuja, ja heidän tehtävänsä on edellä kerrottu. Langenneet enkelit ovat niitä, jotka lankesivat tehtävästään ja Jumalan palvelemisesta Luciferin mukana.

Taistelusta, jota käydään henkimaailmassa enkelien keskuudessa, on olemassa hieno romaani Pimeys laskeutuu, ja Isku pimeyteen, jotka on kirjoittanut Frank E. Peretti. Kirjoissa käy ilmi rukouksen valtava merkitys.

Perettin kirjat ovat kuin suoraan nykypäivästä: ihmisiä kiehtovat pimeyden teot, jooga ja salatieteet, eivätkä he ymmärrä, kenen puoleen he kääntyvät ja ketä he palvelevat noiden oppien kautta, ennen kuin on ehkä liian myöhäistä. Mutta vielä viime hetkelläkin voi huutaa Jeesuksen Kristuksen nimeä avuksi, sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä annettu, jossa ihminen voi pelastua.

Hyvää yötä, arvoisa lukijani!