Kategoriat: Ajankohtaista

Kuva viiden vuoden takaa. Tuo nuorikko kuvassa olen minä reilusti alle 5-kymppisenä!

Vesisadetta, kovaa tuulta.

Vietin syntymäpäivääni. Vähän päälle 50, mutta kaukana vielä 60:stä. Onnellinen päivä.

Olen saanut postia, viestejä, kukkia, lahjoja ja puhelinsoittoja. Äiti, veljet ja osa lapsistamme on soittanut, osa laittanut viestin tai käynyt.

Ystävän kanssa olin päivällä pitsalla pitkän kaavan mukaan. Iltapäivällä kävi Petri, Amekki ovella, Mariella ja Flora ovella, Michello soitti, muun muassa.

Illalla kävi pari ystävää, joita en ole hetkeen tavannut.

Kävin uimassa päivällä, samalla kun heitin pitsakaverin kotiinsa autolla. Vettä satoi ja meri myrskysi sillan luona harmaanruskein aalloin. Uimalaiturilla oli navakka tuuli. Heiveröinen lyyli olisi lähtenyt tuulen mukaan, mutta minä se vaan kirjoittelen täällä. Ei tuuli jaksanut kantaa.

Huomenna menen taas pitämään opiskelijoille tunnin, eli kertomaan oman tarinani. On vähän myyjäistavaran kuljetusta päivemmällä, yhdeltä messu sairaalassa, jonne pyrimme Arin kanssa, jos mahdollista.

Nyt nukkumaan, hyvää yötä, arvoisa lukijani!

Tämä kuva on otettu tasan vuosi sitten. Sää tänään mahdollisimman erilainen: pimeä ja synkkä.