24.10.2011 - Sinä, Jumala, olet minun ylistykseni!

Tuulista, ei pakkasta eikä kovin kylmää

Hoipertelin sunnuntaiaamuna pitkin Pasilan katuja. Olimme Terhin ja Tatun luona yötä Sindun kanssa. Ihmettelin, mikä minua vaivaa. Tuskin pysyin pystyssä. Bussissa ehdin nukahtaa, ennen kuin olimme Nummelassa. Sindu herätteli minua.

Aamupäivän luennoilla lähes kuorsasin, ja unia vetelin messun ajan istuallani ehtoolliselle asti. Iltapäivällä olin vähän virkeämpi. Ne ovat niin väsyttäviä nämä reissuhommat, ajattelin mielessäni.

Eilisiltana selvisi koko totuus asiassa. Olin napannut nassuuni kokonaisen nukahtamistabletin, Stellan. Otan sitä neljännestabletin ehkä muutaman kerran kuukaudessa, että saan unen päästä kiinni. Reissussa on usein vaikea saada nukutuksi, mutta nyt en tarvinnut sitä. Mutta otinpa kuitenkin, aamutuimaan!

Tänään vietin paljon aikaa puhelimessa. Välillä soittivat tutut, mutta ehti siinä pari lehtimyyjääkin haastella kanssani, mutta minä en ehtinyt heidän kanssaan, joten jutustelumme jäi lyhyenlännäksi.

Pyykkiä pesin, kuivatin ulkona. Tyhjensin Tupperware-matkalaukkuni ja vein varastoon. Kipaisin Pelastuskaupassa ja tein ihania löytöjä! Menin etsimään vetoketjua ainokaisiin kelvollisiin keikkapöksyihini, ja löysin melkein täsmälleen sopivan ja varalle ostin puolikymmentä. En samoihin housuihin kuitenkaan.

Varsinainen onnenpotku oli, kun kirjahyllyjä edellä mainitussa paikassa nuuskiessani löysin iki-ihanaisen Keitetään kahvit ja jutellaan -kirjan. Se oli ilmainen, kuten kaikki kirjat loppuunmyynnin takia.

Virkattu tyynyliina lähti mukaani, kuten toinenkin virkattu juttu, josta kehittelen jotain kivaa.

Arin huoneesta kuului rohina kauas. Opiskelija oli jo huoneessa imulaitetta käyttämässä, Ari oli hyvin limainen. Hän oli vasemmalla kyljellään, kuten häntä on pakko pitää välillä, ettei tule makuuhaavoja. Häntä itketti ja nauratti, kun minä ilmaannuin paikalle riehumaan.

Kysyin Arilta, onko hänen vaikea hengittää. Ari myönsi. Kysyin, haluaako hän lähteä parvekkeelle. Hän halusi. Niinpä varsinaisen hoitajan tullessa paikalle, alkoivat tehopuuhat.

Vartin päästä olimme Arin kanssa parvekkeella, Arilla jalkapussi ja talvitakki päällään, minä keinussani kahvia ryystämässä, Arilla ruokapullo tiputtamassa ruokaa. Rukoilimme muutamien tärkeiden asioiden puolesta, perheemme puolesta myös tietenkin. Kerroin viikonlopusta ja viikon ohjelmastani.

Edelleen Ari yski komeasti, pussi täyttyi nenäliinoista. Pitsinen rannekekutomukseni eteni, toinen on jo valmis. Kuuntelin Arin kanssa Matteuksen evankeliumia. Pari tuntia viihdyimme parvekkeella. Sitten vein Arin vuoteeseen, nuori tyttö oli apunani, hieroin Arin jalat, hän jo nukkui.

Kun pääsin alakerran vessaan, näin peilistä, että olin ottanut Arin takin. Ei muuta kuin takaisin yläilmoihin Arin luo, ja oma takki päälle. Samalla imutin Aria, siirsin hänet kyljelleen, että lima ei tuki hengitystä, jos häntä sattuisi vielä kovasti yskittämään.

Tulinpa vaihtaneeksi imupussinkin, kun entinen oli puolillaan Täyttä Tavaraa, enkä jaksanut pyytää ketään sitä tekemään. Lapsianikin kasvatin sikäli tyhmästi, etten jaksanut vaatia tekemään jotain, jos koin, ettei homma miellytä, ja jos olin aiemmin pyytänyt tekemään, eikä sitä ollut tehty. Tein mieluummin itse, mikäli tunsin vastahankaa hengessäni, ja olin kokenut sitä myös käytännössä.

Viikonlopun Eheytymisseminaarista jäi erityisesti mieleeni jäi muuan asia. Tarvitaan yksin Jeesus, että minä voin vapautua mahdollisista katkeruuksistani, vihastani tai muusta, mikä sitoo minua. Tosin ei minulla onneksi ole nyt mitään erityiskriisejä, mutta noin yleisesti ajatellen.

Muiden ihmisten tekemiset, anteeksiantamattomuus tai käytös ei merkitse mitään, jos minä haluan olla vapaa. Isä meidän -rukouksessa pyydän, että Jumala antaa minulle anteeksi kaiken. Ja se jatkuu: kuten minäkin annan kaikille, jotka ovat minua vastaan rikkoneet.

Ei sanaakaan siitä, että jos muut pyytävät anteeksi, niin sitten voin jalosti antaa heille anteeksi. Ei, vaan minä tahdon antaa anteeksi, koska tarvitsen itse enemmän kuin mitään muuta sitä, että Jumala antaa minulle anteeksi minun rikkomukseni. Minä rikon jatkuvasti ajatuksin ja sanoin, jopa teoin muita vastaan. Omassa loassani pyörimisestä ei ole mitään hyötyä, joten jääköön omaan arvoonsa, sillä on masentavaa ajatella kompasteluaan.

Eräs henkilö oli ollut 30 vuotta lähisukulaisen kanssa vihoissa. Ei mitään yhteydenottoja puolin eikä toisin. Toinen rukoili, että tahtoo antaa tuolle toiselle anteeksi hänen rikkomuksensa. Seuraavana päivänä rikkonut veli soitti, ja pyysi tapaamista. Anteeksiantaja vapautti paitsi itsensä, myös tuon toisen, vaikka mitään ei puhuttu muille kuin Jumalalle. Ihmeellistä, ihanaa!

Korjasin housuni reissukuntoon. Huomisiltana hyppään Noukanssin kyytiin ja karahutamme peltipollella Seinäjoen Ystäväntuvalle. Kerron naisväelle kirjastani. Pitää ruveta vähitellen miettimään, minkälaisen näkökulman otan asiaan. Tervetuloa kaikki siellä suunnalla asuvat! Olisipa kiva tavata kotisivu- tai kirjatuttuja!

Tänä iltana rukoilimme koplamme kanssa huomisillan puolesta, sillä meillä oli raamis poikkeuksellisesti tänä iltana.

Makoisia unia, tai hyviä huomenia sinulle, arvoisa lukijani!