01.10.2011 - Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruohon

Aurinkoinen päivä. Illalla viileää. Kannoin ison kaktuksen puun alta tupaan.

Otin ystäväni neuvon otsikon suhteen niin tosissani, että jopa kuvien tekstit ovat raamatullisia. Innokkaimmat lukijat voivat etsiä tekstit Raamatustaan.

Äidinkielenopettajani sanoi keskikoulussa, että hänen nuoruudessaan rakastavaiset kävivät kirjeenvaihtoa antaumuksella. Äidinkielenopettajat olivat niin ammattiinsa sitoutuneet rakkauden hehkuttelusta huolimatta, että korjasivat toistensa kirjoitusvirheet, ja lähettivät kirjeet korjattuna takaisin. Liekö totta vai ei. Opettaja myhäili siihen tyyliin, että taisi puhua omasta kokemuksestaan.

Rosina haastoi minut paljastamaan kotisivullani kahdeksan asiaa, joita en ole aiemmin kertonut. Olen tunnustanut kaikenlaisia asioita seitsemän vuoden aikana, joten on pistettävä mietintämyssy päähän. Jos joku lukija muistaa minun kirjoittaneen alla olevista, hän mainitkoon vieraskirjassa huomiostaan, jos jaksaa. Jos ei jaksa, älköön mainitko.

1. Inhoan hiihtämistä.

2. Minulla oli kansakoulun neljännellä luokalla ns. tukkisaappaat, eli pitkävartiset mustat saappaat.

3. Keskikoulussa käytin raidallisia pitkiä villasukkia hameen ja moottoripyöräkenkien kanssa. Huomaa: hame oli polven alle, vinoruutuinen, kuten silloin oli muotia.

4. Olen pyörtynyt kerran elämässäni, olin noin 12 vuotias.

5. Minulta on tullut verta nenästä kerran elämässäni, odotin silloin Jyrkiä.

6. Olen syönyt valkosipulia ensi kerran Turussa, kun teimme Arin kanssa pitsaa mentyämme naimisiin.

7. Ensimmäisessä yhteisessä kodissamme oli istuma-amme. Se oli tietysti kylpyhuoneessa.

8. Kun menin pikkuisena usein mummolaan yksin puoli yhden linja-autolla, radiosta kuului meritiedotukset: Kuuskajaskarin muistan aina.

Paljastelut saavat nyt riittää menneisyyden osalta. Ihan pöly menee henkeen noin vanhoja muistellessani. Vielä enemmän tuntuu oikeassa korvassa ja kurkussa. Jälkimmäiset lienevät kuitenkin flunssain oireita.

Eilisillan ja tämän päivän kurssi oli aika haastava monesta syystä. Lähes kaikki kurssilla olivat uusia tuttavuuksia, jokaisella on oma tarinansa kerrottavana. Tietysti saimme ohjausta siihen, mikä on oleellista, kun kohtaamme sairaanhoitajaopiskelijoita tai lähihoitajia, tai kenen pariin meitä kutsutaankin puhumaan omaisena tai itse sairastavana ihmisenä.

Ensi viikolla menen kertomaan omaa tarinaani, MS-tauti perheessämme, sosionomiopiskelijoille. Näytän kuvat nettitikulta, kerron kirjastani ja jotain sellaista. Mietin vielä, miten käytän tuon puoli tuntisen.

Tapasin kurssin ohessa erään vanhan tuttavani. Meidän on tarkoitus kohdata nokakkain jonain päivänä ja haastella kuulumisia paremmalla ajalla.

Tänään en ollut Arin luona, huomenna menen, jos Herra suo. Tarkoituksemme on mennä Huutoniemen kirkkoon viideksi.

Siunausta iltaasi, hyvä lukijani!