20.09.2011 - Elämä kantaa

Yöllä satoi, aamulla aurinkoista

Autojen takalaseissa näkee joskus sattuvia sanontoja. Aamulla verotoimistoon loikkiessani näin yhden tuollaisen, ja mielessäni kävi, mikä mahtaisi olla sopiva teksti minun pikkuruiseen autooni.

"Vanha, mutta kokenut" pälkähti oitis mieleeni. Saman tien nitistin moisen ajatuksen. Taatusti jokainen ohi ajava tiiraisi, millainen mimmi istuu kuskinpukilla. Niin minä tekisin, jos näkisin tuollaisen väitteen. Ja ajaisin ohi nähdäkseni kuljettajan, joka mainostaa kokemuksiaan. Ainakin itselläni tulee ennemmin ajaja kuin auto mieleen omasta ajatuksestani.

Arin kanssa kökötämme omalla parvekkeellamme. Tai sairaalanhan tämä on, mutta koska muita ei näy, kuvittelen, että omamme tämä on. Viktor jakaa Raamatun sanaa ikkunalaudalla, Ari nukkuu uusi lippalakki päässään tuolissaan paksun fällyn alla.

Raahasin itselleni keinutuolini Arin huoneesta ja tässä kirjoittelen. Tuuli leyhyttelee tammen ja männyn vihreitä oksia silmieni edessä. Termospulloa jo verotin.

Verottaja sen sijaan ei salli minua enää verotettavan. Olen maksanut tänä vuonna jo liikakin. Toivotin virkailijalle hyvää päivää. Pääsin ensimmäiseksi, koska olin roikkumassa oven rivassa ovien auetessa. En halunnut viettää monta tuntia kyseisessä puljussa, sillä muutakin puuhaa minulla on.

Aion hakea erään säätiön apurahaa. Sitä varten soittelin ja pyysin suosituksia muutamalta ihmiseltä. Soitin veljelleni Reisjärvelle, koska käyn hänen perheensä luona, kun menen Nivalaan. Siellä ei tule kovin usein poiketuksi, kun se ei ole Nivalaan menoreitillä.

Kateus on yksi surkea ilmiö meidän ihmisten sydämessä. Luulisi, että vain parempiosaisia kadehditaan, sellaisia, joilla on omaisuutta, hyvä työpaikka ja ammatti, jossa tienaa hyvin, ja joka on arvostettu ihmisten silmissä.

Mutta ei. Me syntiset kykenemme kadehtimaan jopa toisen köyhyyttä tai sairautta. Kerran eräs nainen kadehti minua siitä, että kukaan ei halua vietellä Aria minulta. Niin hän kuvitteli. Ehkä minun olisi pitänyt kadehtia häntä, koska hänen miehellään puolestaan oli vientiä muuallakin kuin kotimarkkinoilla.

En kadehtinut. Ari on minun, ja olen hänestä hyvin ylpeä ja onnellinen. Arvostan, rakastan ja kunnioitan häntä. Hän ei jatkuvasti hauku ja naljaile minulle, kuten jotkut miehet kuulemma tekevät. Siitä on syytä kiittää, ihan oikeasti. On nähtävä asioiden hyvät puolet ja oltava niihin tyytyväinen. Tarkemmin ajatellen Ari ei naljaile millään lailla, vaan osoittaa minulle jatkuvasti hyväksyntää ja rakkautta.

Mitä se parempiosainen tarkoittaa syvimmiltään? Eikö se ole sittenkin ihminen, jolla on turva Jumalassa eikä ihmisissä tai itsessään.

Pitää tehdä niin kuin sydän sanoo, pohdin aamulla, kun kävelin uimaan. On turha kadehtia toisten ratkaisuja, sillä jokaisella on omat parhaat ratkaisunsa, jotka ovat jokaisella omanlaisiaan.

Kun valitsee tien, siihen kuuluu oikeuksia, mutta myös vastuuta. Se tiemaksu on jokaisen kulkijan itse maksettava. Sen takia kannattaa myös valita se itse. Jos annan toisten hyppyyttää minua, silloin on sanottava, että "Ihmisten kunnia oli heille tärkeämpi kuin Jumalan kunnia."

Mitä Jumala tahtoo tehdä elämälläni? Kun minä tahdon samaa kuin hän, hän johdattaa niin, että tunnen syvimmällä sydämessäni, että kaikki on hyvin. Aina ei tunnu mukavalta, tiessä on välillä monttuja ja mäkiä. Mutta sittenkin minulla on se varustus, joka valitsemallani tiellä tarvitaan.

Enkä ole tietäni edes itse valinnut, vaan "minä valitsin teidät" sanoo Jumala. Eli valinta on hänen. Me olemme saaneet armon, jos saamme seurata häntä. Kuitenkin se mahdollisuus on jokaisella, joka tahtoo valita hänet.

Jos sen sijaan kuljen tietä, jota muut tarjoilevat minulle ja jota luulen muiden toivovan minun kulkevan, en löydä tarvittavia eväitä kulkemiselleni. Jatkuvasti on lainattava tai oltava epätoivoinen.

Olen oppinut kellumaan paitsi meressä, myös elämän meressä. Ainakin tällä hetkellä, ainakin välillä. Istun keinussa Arin vieressä mieluummin kuin kovalla tuolilla. Jos on lämmin sää, makaan puiston penkillä sen sijaan, että istuisin säädyllisesti ja kärsivän näköisenä, jotta ihmiset näkisivät, miten raskasta minulla on.

Lähdin Lapin matkalle, vaikka kaikki eivät varmaan ymmärrä moista laiskottelua. Itsekään en olisi ymmärtänyt 20 vuotta sitten. Ihmisen pitää raataa ja olla väsynyt, antaa enemmän kuin kaikkensa ja mieluummin sairastua rasituksesta, että saisi kunnian kruunun ihmisiltä. Uhrautua joka tapauksessa, ja uhrautuminenhan on ikävää ja tuottaa suurta kärsimystä, ja se pitää myös näkyä. Mitä kärsimystä sellainen on, jos nauttii elämästään!

Ehkä meidän mielestämme tervettä, että joku nääntyy taakkansa alle, sortuu, murtuu ja romahtaa. Ainakin lääkäri ja Kela tahtovat sitä. Sen sijaan se, joka ei suostu ylittämään rajojaan, on työnvieroja. Minun kai pitäisi tuntea syyllisyyttä, että olen juuri tuollainen, mutta en tunne. Päinvastoin.

Tässä iässä, 51 vuotta, on hyvät puolensa. Tunnen itseni ja työ- ja elämänhistoriani paremmin kuin kukaan muu. En luota itseeni enkä varsinkaan muiden ihmisten mielipiteisiin. Luotan Jumalan sanaan, joka sanoo, että minä saan olla olemassa, minulla on arvo, koska Jumala on rakastanut minua jo aikojen alusta. Niin myös sinua, hyvä lukijani.

Minulle on avautunut ovi hedelmälliseen työhön, ja vastustusta on paljon. Mutta hän, joka on minut erottanut palvelukseensa, on suurempi kuin omat ajatukseni tai ihmisten mielipiteet. Niinpä kuljen uskossa eteenpäin ja kiitän Jumalaa Tiestä, joka on myös Elämä ja Totuus.

Kerran lähetystyöntekijä joutui raivaamaan tietä edellään päästäkseen viidakkoon. Hänen perässään tulevat sanoivat, että eihän tässä ole tietä. Mies vastasi: "Minä olen tie!"

Tie on siis avattu. Jokaiselle oma tiensä. Jos tunnemme Jumalan sanan, tunnemme myös Jeesuksen, joka on tie ihan jokaiselle, sillä hän on Jumalan sana, kuten Johanneksen evankeliumin alku todistaa.

Tänä iltana raamattupiiri kokoontuu luonani, sitä ennen käväisen saunassa. Luen Arille tekstini, kun hän herää. Arin ruoka tippuu vielä, aurinko lämmittää, vaikka ajoittain tuuli yrittääkin jäähdyttää ilmaa.

Onnellista matkaa sinun omalla tielläsi, arvoisa lukijani!