Kategoriat: Ajankohtaista

Krassi

Hieno sää. Aurinkoista.

Onnellinen päivä tänään. Koska luin mielenkiintoista kirjaa yhteen asti, heräsin vasta vähän ennen yhdeksää. Nukuin hyvin ja kiitän Jumalaa siitä, sillä välillä nukun oikein huonosti.

Kirjoitin aamulla erään jutun, jonka luen Arille, ennen kuin lähetän sen eteenpäin. Kävin kaupassa ja uimassa. Tapasin Anneliinin ja juttelimme pitkään. Meillä on yhteinen harrastus: pullonkeräys. Siitä on hauska revitellä kaikenlaista.

Kaiseri toi juhlista jäänyttä salaattia, joten päivän ruoka oli varmistettu. Eiliset perunat voin syödä huomenna. Kehittelen jotain kastiketta niiden kanssa tai sitten syön tonnikalaa.

Turkkilainen jugurtti on herkkuani. Sitä käytän myös kermavaahdon asemesta. Lisään vain sokeria ja vaniljasokeria. Hienoinen hapan maku on minun mieleeni. Tosi moni ruokalaji on mieleeni, ja se näkyy vyötäröllä.

Tulin Arin luo kolmen jälkeen. Hänellä oli kotimainen elokuva näkymässä, ja mukava hoitaja häntä juuri autteli. Puimme Arin yhdessä ja lähdin Arin kanssa ulos lammelle.

Sää oli kuin kesällä! Kudoin sukkaa, kuuntelimme Raamattua. Kun aloin väsyä, nostin penkin itselleni Nallukan kanssa, joka oli sopivasti lähistöllä ja rupesin huilimaan auringossa. Otin kengät ja sukat pois, aurinko paistoi ihanasti.

Meidän piti mennä sisälle ennen viittä, sillä minulla oli pyhäkoulun pito. Pyhäkoulussa oli tänään jopa lapsia. Suloisia tyttösiä, joista muutamat olivat pukeutuneet ensimmäisen pyhäkoulun kunniaksi prinsessamekkoihin. Eräskin pikkarainen neitonen pystyi hädin tuskin istumaan, sillä mekossa oli oikein vanne! Ei ole helppoa prinsessoillakaan.

Nyt olen taas Arin luona. Kuuntelimme ja katsoimme Tapani Suonton ohjelman One way mission. Suonto puhui paatumuksesta, aihe jatkuu ensi maanantaina. Opetus oli täyttä asiaa.

Soittelen pian Terolle. Hän oli leiponut chapataa lauantaina. Hieno juttu, että poika on saanut opiskelijakodistaan viihtyisän ja kodikkaan.

Siunattua illan jatkoa, arvoisa lukijani!