03.08.2011 - Saako makkara olla lempiruoka?

Sää jatkuu samanlaisena. Aurinkoa, elokuista viileyttä.

Ostin ruokakaupasta lenkkimakkaran -30%:n alennuksella. Pakkasin tavarat pyörään ja taitoin lenkistä pätkän. Muuan pariskunta näytti nuolevan jäätelöitään kaupan päädyssä, mutta minä tyttö haukkasin lenkkimakkaraa.

Makkara maistui erinomaisen maukkaalle polkiessani kotiin päin. Miksi ihmeessä makkara on niin hyvää, kun se ei ole terveellistä? Minusta tässä on tapahtunut suuri vääryys!

Aamulla heräsin puoli kahdeksalta, ja olin heti virkeä. Siinä mielessä virkeä, etten saanut unta enää. Toisaalta olin täysin epävirkeä, sillä kaamea väsymys painoi, niska oli jumissa ja varmaan muitakin vaivoja, joita en nyt muista.

Soitin Amekille ja joimme aamukahvit puhelimessa. Hän siellä, minä täällä. Tai tarkemmin sanottuna minä olin jo juonut, Amekki joi, ja minä olin keittämässä toisia aamupäiväkahveja.

Pääsimme Teron kanssa kuitenkin liikkeelle, nokka kohti mustikkametsää. Suunnistimme lähemmäs kotia kuin viimeksi, mutta emme löytäneet paikkaa, jonne olin saanut kahdesti hyvät ohjeet. Löysimme kuitenkin marjoja sen verran, kuin olimme toivoneetkin löytävämme tänään.

Eksyimme toisistamme heti kättelyssä. Tai sanoisinko, että kättelyn jälkeen. Huhuilin välillä Teroa, mutta en saanut vastausta, tai en ainakaan kuullut. Mietin, pitäisikö minun olla huolissani Teron mahdollisesta eksymisestä.

Päätin, ettei tarvitse. Poika on käynyt vuoden armeijaa ja retkeillyt metsässä sen verran, että löytää kyllä pois eksymyksestä. Ja jos ei muuta ole armeijassa oppinut, niin ainakin käyttämään ääntään. Kaipa hän huutaa äitiä suureen ääneen, jos hätä tulee.

Ei huutanut, mutta löysimme toisemme vaivatta.

Söimme eväämme, jotka olivat tuoreita sämpylöitä, Astridin juuri ennen lähtöämme tuomia. Olivat maukkaita, suussa sulavia. Istuimme metsän reunassa ja sääsket söivät minua jalkapohjasta, niin että niitä kutitti julmetusti. Jalkapohjia siis, sääskistä en tiedä. Nitistin niin monta kuin ehdin. Kutina helpotti, kun paluumatkalla kävin uimassa Hietasaaressa.

Hain kirjastosta Pirjo Tuomisen kirjan, joka kertoo 1800-luvun pietarilaiselämästä, tai jotain sellaista. Ainakin jotkut Viipurista tai Pietarista kertovat kirjat ovat romanttisia, ehkä sen takia, että ne ovat tarpeeksi etäisiä. Saa nähdä, millainen tämä lopulta on.

Varpu haki mustikat, lupasi onneksi itse perata ne. Poimiminen on lastenleikkiä perkaamiseen verrattuna. Siinä puuhassa sotken joka paikan, ja se on hidasta. Suurin osa marjoista näyttää lopulta huonoilta, kun aikani niitä siristelen, vaikka ovat ihan kelvollisia.

Ari oli saanut voidetta yskänrokkoon. Nyt huulet olivat jo vähän paremmassa kunnossa. Kunhan kielikin vielä paranee kunnolla. Kysyin Arilta, onko hän purrut siihen. Vai onko siihen joku muu purrut, utelin, kun hän ei vastannut. Purtu siihen oli, sen näki välittömästi.

Olimme ulkona vesipulloinemme koivun alla pari tuntia. Ari nukkui osan aikaa, ei juuri yskinyt. Kuuntelimme Ilmestyskirjan loppuun ja aloitimme taas Matteuksen evankeliumista. Minä virkkasin kaulahuivia, sellaista reikäistä. Olimme täydellisen tyytyväisiä olossamme.

"Sinä et etsi häntä,
hän etsii sinut.
Sinä et löydä häntä,
hän löytää sinut.
Uskosi ei ole sinusta lähtöisin,
vaan hänestä."
-Luther

Saman totesimme Varpun kanssa, kun juttelimme ja rukoilimme tänä iltana.
Hyvää yötä, arvoisa lukijani!