02.08.2011 - Jäätelö hyvää, kun yksin syö!

Auringossa polttavaa, varjossa viileää tai raitista suorastaan.

Kun päivä oli illassa, hain litran jäätelöä ja suklaakeksejä kaupasta. Söin kaiken. En sittenkään, vain kolme keksiä ja vaatimattoman kahden sentin palan tiikerijäätelöä. Turha sanoakaan, että makoisaa oli!

Aamu alkoi säpinällä. Kun kello herätti, olin jo melkein autossa istumassa, mutta en ihan. Tero vei minut tavaroineni torille klo 8. Kökötin siellä Inkerin kanssa neljään asti, jolloin samainen kuski haki knääkähtäneen äitimuorinsa kotiin, aavistuksen verren pienemmän kuorman kanssa.

Muutaman kirjan myin ja vähän pikku roinaa. Kävin maksullisessa vessassa ja söin thaimaalaisen ruoka-annoksen, joka oli maukasta. Ankaraa raatamista tuollainen torilla kököttely on. Näin kauniilla säällä siellä on hauskaa, kun voi rupatella ihmisten kanssa, ja varsinkin, kun Inkeri on mukavaa seuraa. Viimat, sateet ja tuulet ovat toinen juttu.

Makasin vaakatasossa tovin kotiin tultuani. Suihkussa kävin, että tokenin. Aamullakin olin käynyt, että heräsin. Vielä kolmannen kerran kävin illalla, kun olin saunassa. Luulisi, että liat ovat irronneet ja melkein nahkakin.

Suihkun (numero 2) ja saunasuihkun (numero 3) välillä olin Arin luona. Tai menimme siis Arin kanssa ulos.

Tällä kertaa Ari oli purrut myös kieleensä. Aavistelen, että suu on kipeä, mutta Arikos valittaisi, ehei. Hän on vaan aina tyytyväinen ja iloinen. Ainakin silloin, kun minut näkee. Hoitajien puheesta olen ymmärtänyt, että myös muut ajat.

Pyysin ystäviltä esirukousta, että Arin suu paranisi, eikä hän enää yskisi niin, että huulet tai kieli jää hampaiden väliin. Herra auttakoon. Ulkona hän ei yskinyt yhtään kertaa, ja olimme sentään yli tunnin. Sen sijaan hän nukkui hetken, hengitti tosi hyvin ja rauhallisesti. Kiitän siitä Jumalaa!

Seitsemältä vein Arin vuoteeseen, hoitaja tuli auttelemaan, ja laitoin Arille iltaruuan tippumaan. Sitä samaa Nutrisonia, mitä hän on syönyt kolmesti päivässä viimeisen lähes 14 vuoden ajan. Ei sopisi meidän muiden puhua mitään kyllästymisestä ruokaamme!

Sain tänään siis runsain määrin ulkoilmaa, ja se tuntuu myös. Huomenissa toivon pääseväni jälleen mustikkametsään. Menemme Teron kanssa katsomaan, jos löytäisimme marjoja lähempää kuin Köklotista. Ei kuluisi aikaa eikä bensaa ajelemiseen.

Ehkä totuin jo olemaan pääosin ajasta yksin kotona viime talven aikana.
Tero on ollut pian kuukauden kotona, ja taasen leipä on leipä syöty loppuun. En yritä vihjailla, että Tero olisi leivän ahmija, mutta onhan kaksi syöjää enemmän kuin yksi syöjä. Sen ymmärtää lapsikin.

Mutta ei hätää, uudet ovat uunissa. Tällä kertaa tein kauraleipää, joka tehdään myös kylmään veteen, kuten yön-yli-jääkapissa -sämpylänikin:

1 l vettä
1 rkl suolaa
1 hiiva
1 dl kauranleseitä
1-2 dl kaurahiutaleita
vehnäjauhoja

Nostatetaan pari tuntia. Tehdään leipiä, nostatetaan, paistetaan, niin että saavat väriä ja kypsyvät, noin puoli tuntia. 200-250 astetta.

Tein kahdesta ensimmäisestä leivästä jumboja, ja toisiin kahteen jäi taikinaa vain minin verran. Mustikkapiirakkaa teen myös, entinen on popsittu pois.

Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!