Kategoriat: Muu kirjoitus
Pohjalaisessa tänään.
Minusta ei ole mihinkään, olen täysin huono, murehti aviovaimo. Onko miehesi sanonut niin, kyselin. No, ei, mutta minusta tuntuu siltä, koska hän toimii niin kuin toimii, hän jatkoi.
Toinen rouva yhtyi puheeseen. Emme mekään puhu asioistamme, toimimme vain, hän totesi.
Keskustelu kuulosti samalta, jota olisin voinut itse käydä nuorena naisena. En uskaltanut enkä osannut käydä vuoropuhelua. En ollut tottunut sellaiseen. Hiki valui niskaani pitkin, kun yritin sanoa omaa mielipidettäni pelosta jäykkänä puolisolle, joka ei mitenkään kyseenalaistanut minua.
Meistä voi tuntua helpommalta vain toimia ja tehdä, kuten luulemme toisen haluavan. Ja mehän teemme parhaamme silloin mielestämme. Voi olla kuitenkin, että vastapuoli kokee tekemisemme loukkaavaksi itseään kohtaan. Emme voi tietää sitä, jos emme puhu keskenämme.
Eräs tuomari sanoi, että joskus vasta avioerotilanteessa tulee ilmi puolison mielipide. Ai, minä olen aina luullut, että ajattelet toisin, mies tai vaimo saattaa sanoa. Selvittämättömiä ristiriitoja ja eroon johtavaa välien rikkoutumista ei olisi ehkä tullutkaan, jos olisi puhuttu asioista.
Miksi puhuminen on niin vaikeaa, sen lisäksi, että siihen ei olla opittu? Yksi syy lienee pelko. Jos sanon ajatukseni, toinen ehkä hylkää, halveksii tai mitätöi, ja sitä me emme kestä. Tai toinen voi kertoa sellaisista odotuksista, joita en pysty täyttämään. Helpointa siis vain olettaa ja tehdä parhaansa, vaikka se saattaa lopulta olla turhaa ja suhdetta tukematonta toimintaa.
Vaikeudet yhdistävät, jos niitä käsitellään yhdessä. Puolison sairaus voi olla suhteessa sellainen tabu, ettei siitä puhuta koskaan. Saatetaan elää ulkoisesti yhdessä ja tehdä yhteistyötä, mutta puolisoiden välillä on suuri kuilu. Puhumalla peloista, odotuksista ja toiveista ymmärrys toista kohtaan kasvaa.
Sen sijaan, että puoliso tai ystävä olisi vihollinen numero yksi, voimmekin taistella sairautta tai muuta ongelmaa vastaan kasvot samaan suuntaan toistamme tukien eikä toisiamme vastaan. Kun jollakin on sairaus tai ongelma perheessä tai puolisoiden kesken, sen pitäisi yhdistää ja olla yhteinen. Eri suuntaan lähtemällä kumpikin menettää pelin.
Ostin miehelleni mustat aurinkolasit ja laitoin ne hänen silmilleen. Silloin kommunikointimme melkein tyrehtyi hänen vakavan sairautensa takia. En kuule, mitä sanot, kun en näe silmiäsi, sanoin hänelle ja laitoin lasit niin, että näin hänen silmänsä lasien reunan alta.
Kun sanat loppuvat, tai niitä ei pysty tuottamaan, voimme puhua vielä monin eri tavoin.
Siis puhetta kehiin!