26.06.2011 - Juhannuksen rippeet!

Aurinkoa, pilvipoutaa

Luulin, että kello on kuusi, kun Tero herätti minut puoli kymmeneltä. Luin aamuyöhön, joten herääminen oli nihkeää. Ehdimme kuitenkin kymmeneksi kirkkoon, kuten olimme päättäneet mennä.

Päivän teksti käsitteli aarteita, katoavia ja katoamattomia. Hyvä saarna. Rukouksiin oli helppo yhtyä. Kanttorit panivat parastaan. Ehtoollinen kruunasi tilaisuuden.

Kirkkokahvit joimme kotona. Yläselkäni oli kipeä, vedosta ja pyöräilystä varmaan, lorvin koko päivän sohvalla. Nuorisoa pyörähti ovella, teimme ruokaa, tiskasimme - eli tavallisia toimia.

Neljältä kävelin Arin luo. Kuudelta olimme Huutoniemen kirkossa, kahvisalissa, joka on kodikkaampi kuin iso kirkkosali, näin kesäaikaan ainakin.

Puhuttelevin asia seuroissa minulle oli tutun miehen kertoma ihme.

Mies oli raamattutunnin pidossa lähipaikkakunnalla. Tilaisuuden jälkeen kaksi naista pyysi miestä sairaalaan rukoilemaan 63-vuotiaan, koomassa olevan naisen puolesta, joka oli toisen naisen anoppi. Ensi yönä hän voi kuolla, eikä hän ole pelastunut, hätäili miniä.

Koska kello oli jo yhdeksän illalla, mies esteli monin tavoin. Hoitaja ei päästä enää osastolle, intti mies. Mutta sinne he menivät lopulta kuitenkin, ja saivat luvan olla muutaman minuutin potilaan huoneessa.

Potilas oli sininen kasvoiltaan, makasi kyljellään yksin huoneessa. Kaksi aivoinfarktia oli takana, mitään ei ollut pystytty tekemään isommassa sairaalassa. Potilaan odotettiin kuolevan. Siltä hän näyttikin.

Mies asettui potilaan eteen, naiset tämän selän taakse. Mies kertoi, mitä aikoo tehdä. Kerron sinulle, miten voit pelastua, ja sinä saat ottaa sen uskossa vastaan. Sitten voitelen sinut öljyllä, että parantuisit, mies selitti.

Näin myös tehtiin. Rukoilijat poistuivat paikalta kolmen minuutin kuluttua. Mies ajatteli kotimatkallaan, että toivoton tapaus, potilas ei voi mitenkään selvitä.

Aamulla puhelin soi. Potilaan miniä soitti. Hän oli mennyt kotiin, antanut iltapalaa 5-vuotiaalle lapselleen, joka piirteli pöydän ääressä. Nyt minä tiedän, missä sinä olit Pirkon kanssa. Te olitte mamman luona, lapsi sanoi. Sinä ja Pirkko seisoitte mamman selän takana, ja joku setä toisella puolella, lapsi selitti.

Mutta erästä asiaa lapsi ei ymmärtänyt. Miten te ette nähneet sitä suurta enkeliä, joka seisoi nurkassa? Se oli iso, valkoinen. Se toi kruunun ja laittoi sen mamman päähän. Siinä oli hienoja kiviä siinä kruunussa. Mutta miten te ette nähneet sitä?

Kuukauden päästä mies tapasi miniän miehineen raamattutunnilla. Miten äitisi voi, mies kysyi häntä sairaalaan pyytäneen naisen mieheltä. Anteeksi, etten ole soittanut sinulle; äiti voi aika hyvin. Vasen puoli ei oikein toimi kunnolla, mutta hän oli kanssamme sairaalan aulassa kahvilla.

Vielä kuukausi eteenpäin, ja anoppi oli hoitamassa poikansa lapsia, leikki piilosta ja oli kuin ei mitään olisi koskaan ollutkaan!

Kolme ihmistä mies tiesi tulleen uskoon tähän mennessä infarktipotilaan paranemisesta kuultuaan. Kunnia ja ylistys Jumalalle!

Lääkäri oli myös ihmetellyt. Potilaan oletettiin kuolevan. Mitään ei voitu tehdä. Olisikohan sillä ollut merkitystä, että kävimme rukoilemassa hänen luonaan, miniä oli selittänyt lääkärille. Pakko olla, ei sitä muuten voi selittää, uskoi lääkärikin.

Tällainen Jumala meillä on. Hän on sama eilen, tänään ja ianakaikkisesti. Hän on hyvä, hänen armonsa ei lopu milloinkaan, Raamattu todistaa, ja kaikki mitä Raamattu sanoo, on varmasti totta.

"Milloin saapuu,
tuo kauan kaivattu?
Messiaamme onhan,
meille luvattu.
Askeleensa kuulen,
kaipuun saa se
vain kasvamaan.
Vielä vaikka viipyy,
joka päivä
mä odotan."
-Laulu psalmista 34:12 kirjasta Laula Shalom, Shalom

Juhannus on mennyt, huomenna arkeen ja matonpesulle Teron kanssa.
Siunausta kesäkuun loppupäiviin, arvoisa lukijani!