Kategoriat: Ajankohtaista
Ukkossadetta, välillä poutaa.
Nyt minulla on sitten mopo. Ikioma. Lainaan sitä kyllä yhdelle henkilölle, mutta en muille. Rikkovat kumminkin. Kapistuksella on painorajoitus, vaikka ei sitä kaupassa suoraan sanottukaan. Itse asiassa en voi käyttää sitä itsekään. Mutta toivon, että pikku-Sara pitäisi siitä, kun hän tulee tänä iltana mummon luo kyläilemään perheensä kanssa.
Eilisen lentämisen jälkeen olen uiskennellut paremmin maan pinnalla. Käynyt kaupassa pariin kertaan ja kirpparilla kirjahyllyjä nuuskimassa. Mopo jäi käteen siltä reissulta. Kallen pesin, sillä arvaan, että Sara iskee hampaansa häneen jossain vaiheessa, vaikka Kalle onkin lukemista ja kuvien katselua varten tarkoitettu.
Arin kanssa emme menneet ulos, sillä satoi kaatamalla. Istuin ja kuuntelimme Viisikkoa, vaikka Ari olisi halunnut kuunnella radiota. Sain hänet taivuteltua, ja niin pääsimme seuraamaan Viisikon vaiherikasta lomaa. Sairaina koko porukka, pakko lähteä jokilomalle, jossa tietysti seikkailu tapahtuu.
Koska en viitsi imuroida, niin siirryn sohvalle lukemaan ja lepäilemään. Nuoret tulevat vasta myöhään, mutta mieli on jo heidän odotuksessaan.
Siunausta iltaasi, arvoisa lukijani!
jk. Oikeasti tuo on sittenkin AUTO!