Kategoriat: Muu kirjoitus
Pohjalaisessa tänään.
"Olkaa hyvät ja ottakaa lähtiessänne kuvani eteisen pöydältä, kahdesta erilaisesta voitte valita", voi ylioppilas, rippilapsi tai ammattiin valmistunut kehottaa vieraitaan, mikäli perheessä halutaan helpottaa hiukan juhlien jälkeistä elämää.
Kun juhlat ovat ohi, alkaa melkoinen työ muistella mahdollisesti kymmenet eri vieraat, joille haluaa lähettää kiitoskortin. Niin mukavaa kuin se on, ei millään jaksaisi pinnistellä kuvien kanssa, sillä juhlien jälkeen alkavat arkipuuhat, armeijaan meno, kesätyöt tai opiskelupaikkaan muutto. Puuha saattaa venyä syksyyn, ennen kuin jokainen muistaja on kiitoksensa saanut. Tästä lienee monessa perheessä kokemusta!
Eräistä juhlista saimme kiitoskuvan heti mukaamme vuosia sitten, ja aloimme noudattaa samaa tyyliä. Havaitsimme sen toteuttamisen arvoiseksi tavaksi.
jk. Lehdessä kerrottiin meidän "varastaneen idean", viimeisessä kappaleessa. Niinhän me kai sitten teimme.