25.05.2011 - Kirjat ja pullot saivat kyytiä!

Tuuli edelleen viileä, mutta aurinko tekee työtään.

Päivä vaati veronsa eilen. Sain unen vasta kuudelta aamulla. Ehdin juoda aamukahvitkin ennen yöunille menoa! Harvoin sentään näin kummasti käy. Nukuin kolme tuntia ja nousin uuteen päivään.

Minulla oli kaksi isoa kassillista hengellistä ja vähän muutakin kirjallisuutta, josta olin valmis luopumaan. Vein kirjat kirjaston vaihtopöydälle. Toivon, että ne pääsevät sopiviin käsiin. Hyvä, ettei pyörän eturengas mennyt kieroon kirjojen painosta. Ja istuinhan siinä kyydissä minäkin pienenä lisänä!

Tällä kertaa onnistuin olemaan lainaamatta mitään. Tapasin naapurin, juttelimme. Ajelin uimaan samalla, kun kerran olin jo vähän siellä päin. Matkalla soittelin pari puhelua.

Uimavesi on todella parasta mahdollista lämpötilaltaan tähän aikaan, noin 12 asteista varmaan. Nautin raikkaassa vedessä uimisesta. Uimamerkki on irtoamaisillaan, tänään on muistettava ommella se tukevasti kiinni.

Iltayöstä järjestin kirjoja ja nyt on lasikaapistossani astioita kirjojen sijaan. Kaluston siirtely on vielä hiukan kesken, ja vähitellen siivoilen kaappeja kuntoon.

Arin luokse kävelin. Avukseni tuli intialaishoitaja pukemaan Aria ulos. Nainen on hyvin herttainen, puhumme englantia hänen kanssaan, mutta hän osaa jo suomea jonkin verran. Hän sanoi Aria onnelliseksi, kun hänellä on vaimo.

Hoitaja kertoi usein kotonaankin ajattelevansa Aria ja minua. Hän oli huomannut, että on poikkeuksellista Suomessa tällainen elämä, mitä me vietämme. Että puoliso huolehtii toisesta, joka on sairas. Hän oli hyvin vaikutettu asiasta. Minä sain voimaa ja rohkaisua.

Ystäväni Tuula oli kääntänyt italiasta erään tositapauksen ja lähetti sen minulle. Mies oli korkeasti koulutettu, vaimo sairastui äkillisesti altzheimerin tautiin, kolmessa kuukaudessa vaimo ei tunnistanut miestään.

Mies sanoutui irti työstään. Häntä pidettiin hulluna. Ihmisten mielestä hän oli tarpeellisempi virassaan, sillä eihän vaimo edes tuntenut häntä enää. Kuka tahansa voisi hoitaa vaimoa muiden mielestä.

Mutta mies sanoi: "Minä tunnen hänet. Ja minä olen luvannut!"

En tiedä arvostatko sinä, hyvä lukijani, tällaista sitoutumista, mutta minä arvostan. Enhän muuten olisi tässä kirjoittamassa, jos ei niin olisi. Mutta tiedän, että ajan trendi on toisenlainen. Jos puoliso sairastuu, toisella on oikeus toimia, kuten mieli tekee. Erota, hommata rakastaja, jättää puoliso. Mikä vain hänestä tuntuu mukavalta, ettei olisi sidottu ja joutuisi vain luopumaan jostain hauskasta elämässä.

Hyvä ystävä. Jos uskollisena olemisessa muka menettää jotain, sen saa takaisin moninkertaisesti monella tapaa! Sitä paitsi Jumala vihaa hylkäämistä, sanotaan Malakian kirjassa.

Olen onnellinen, kun istun Arin kanssa ulkona. Hän on minun iki-ikioma ihmiseni, jonka tunnen tosi hyvin ja hän minut, ei niin hyvin kenties. Tuuli pyöritteli suihkulähdettä lammessa ja pisaroita roiskui meidänkin päällemme. Aurinko lämmitti, kukat loistivat värikkäinä. Arin oli hyvä hengittää raikasta ilmaa. Hän nuokkui tai juttelin hänelle. Täytin ristikkoa, kuuntelukirja unohtui Arin huoneeseen.

Peittelin Aria, ettei hänen vain tule kylmä. Välillä hän yski ja kaivelin hänen suutaan useaan otteeseen. Mutta hengitys kulki! Arista huolehtiminen, hänelle ilon tuottaminen saa minussa aikaan onnea, iloa, tyytyväisyyttä ja rakkautta häntä kohtaan. Tunnen ja tiedän, etten missään olisi onnellisempi.

Kävin kotona kääntymässä ja lähdin viemään kertyneet löytöpullot kauppaan. Löysin vielä yhden lisää matkalla. Kiertelin itsekseni lauleskellen ympäri kaupungin katuja. Aurinkolasit olisivat olleet tarpeen, mutta ne ovat tällä kertaa hukkateillä. Luulin, että ne ovat Arin luona, mutta ei näkynyt. Ehkä autossa, ehkä jossain muualla, löytyvät aikanaan.

Ulkoiset tunteet heittelevät sinne, tänne. Kun kompassi on suunnattu taivasta kohti, matkan onnistuminen on varmaa. Jumala itse valvoo toteuttaakseen sanansa. Siihen ei ole kenelläkään nokan naputtamista.
"Minä uskon näkeväni Herran hyvyyttä elävien maassa." Mitä se onkaan, se jää nähtäväksi.

Tässä uskossa toivotan makeita unia, arvoisa lukijani!