Kategoriat: Ajankohtaista

Tavallinen on kaunista

Vähän viileä tuuli, mutta kesäistä muuten

Äidin vierailu ei olekaan mikä tahansa oven avaus. Äitini on ollut kerran yötä kodissamme Turussa ylioppilaskylässä, 28 vuotta sitten, kun Jyrki oli syntynyt. Isän kanssa he yöpyivät meillä sitä ennen, kun heillä oli 25-vuotishääpäivä, eli silloin, kun meillä ei ollut vielä lapsia ja asuimme Arin kanssa Turun Varissuolla.

Sen jälkeen äidin vierailut ovat olleet rippi-, ylioppilas- ja valmistumisjuhlissa, sekä lastemme häissä käymisiä Vaasassa. Tunnin, parin reissuja.

Huomenna äiti on tulossa yöksi, ja on vaikea tietää, kumpaa jännittää enemmän, minua vai äitiä! Veljentytär tyttärineen tulee äidin kanssa, ja saan pitää heitä kaikkia vierainani perjantaihin.

Äitini ei ole kaappien nuuskija eikä tavaroiden tonkija. Itse vain yllättäen huomasin, että on aika siivota roskiskaappi, ja pestä lattiat. Pyykit pesin pois tieltä ja leivoin pullaa. Huomenna teen sämpylöitä, niin että koti tuoksuu hyvältä, kun vieraat tulevat.

Kirpparilta löysin SUURTEOKSIA, jotka oli pakko ottaa mukaani. Luonnollisesti unohdin grillihiilet putiikkiin, ja jouduin käymään toistamiseen, mutta sillä kerralla en sentään ostanut mitään.

Käsilläni on Frank Mangsin "Hän alkoi uudelleen" -kirja. Kirja on ikivanha, ja sen teemana on vertaus savenvalajasta. Kun näin teoksen, uskoin ja uskon, että siinä on minulle sanoma. Ainakin se, että myös Mangs ajatteli vertausten kautta elämää ja sen arvoituksia. Niin minäkin teen. Mielessäni on kuvia, jotka kertovat jostain meneillään olevasta asiasta.

Tässä eräs ajatus Mangsilta:
"JOS JOKU kuulee ja avaa oven... Juuri tämä tekee asian niin tavattoman vakavaksi. Jumala ei käsittele meitä ryhmittäin ja kasoittain. Hän käsittelee meitä yksilöinä.

"Siksi ihminen, joka antaa Jumalan tarttua itseensä, useimmissa tapauksissa jää yksinäisemmäksi kuin aikaisemmin. Et voi odottaa joukkojen kääntymistä ennen kuin olet antautunut itse Jumalalle. Et myöskään saa odottaa muita krisittyjä.

"Äläkä pyydä, että sinua hoidettaisiin kuin vastasyntynyttä lasta, jos olet sisäisesti elänyt uutta. Silloin pyydät liikoja. Yksin on sinun koettaja murroksesi, yksin saat taistella sisäisen taistelusi ja yksinäisyydessä on Mestarin käden sinua muovailtava, jotta sitten löytäisit Jumalan tarkoittaman yksityisen tien juuri sinua varten." s. 13.

" - - Sinun uskosi ja luottamuksesi täytyy kohdistua yksin Jeesukseen. Hänen on tultava sinulle niin eläväksi, että et ottaisi ketään muuta lukuun kuin hänet. Sinun on koettava sellainen vapautus itsessäsi, että et edes ota lukuun omaa kuuliaisuuttasi ja uskoasi. Myöskin oman antautumisesi on kadottava - jäljelle jää Jeesus yksin." s. 51.

Siinäpä pohdittavaa näin aluksi!

Siivoilen vähän ja lähden sitten Arin luo. Eilen olimme ulkona, vaikka oli vähän vilpoista. Kuuntelimme Blytonia ja minä virkkasin. Ari jäi tyytyväisenä lepäilemään vuoteeseen, ja kuuntelemaan uutta kirjaa, kun lähdin pois. Illalla olin sauvakävelyllä raamislaisten kanssa, vaikka vain yksi lopulta ehti lähteä kanssani. Tänään puolestaan on pyhäkoulun suunnittelukokous.

Virren 311:2 ja 3 säkeistöt kuuluvat näin:

"Siis vieläkö kärsit sä orjuuttasi
ja aina vain katselet puutteitasi?
Kun Jumalan Karitsaa katsella saa,
myös sinua verellään puhdistavaa.

"Nyt usko ja luota jo Vapahtajaan
ja heittäydy armoa rukoilemaan
ja köyhänä kaikkine synteinesi
vie Herralle vaivattu sydämesi."

Siuanusta päivääsi, hyvä lukijani, satoi tai paistoi!

Kuisti kesäkuosiin. Tällä kertaa keltaista!