15.05.2011 - Oleilua ja kirkkoilua pyhäpäivänä!

Pilvistä, kolkkoa, tihkusadetta iltapäivästä iltaan.

Eilen olin "invakuskipäällikön" syntymäpäivillä. Kukaan ei varmaan huomannut, että olin ihan puhki, enkä enää ollutkaan, kun join pari isoa kupillista hyvää kahvia ja juttelin ihanien ihmisten kanssa.

Paluumatkalla kävin uimassa. Arin luona kävin vain pikaisesti. Eivät resurssit riittäneet enempään.

Lepikon Runoillassa olin monta tuntia. Ilmapiiri oli lämmin ja siunaava. Sain esitellä kirjaani, ja tein sen pikaisesti varmaan 15 minuutissa. Käy se niinkin. Mukava treenata kaiken mittaisia esityksiä. Sain myydyksi kirjojani.

Yleisesti ottaen on kai luulo, että vain nuoret ovat rakastuneita, näyttelevät seurustelukumppaniensa kuvia ja toiset ihastelevat. Mutta totuus on toisenlainen, näin sen eilen.

Keskustelut iltapalapöydässä olivat antoisia, ja minua kosketti eräs asia. Yksi sun toinen iäkkäistä ihmisistä kaivoi esiin kameransa. He halusivat näyttää puolisonsa kuvaa kamerasta. Mies istui pyörätuolissa tai keittiön pöydän ääressä. Harmaa, iäkäs puoliso. Mutta mikä rakkaus puolison katseissa ja sydämessä kuvastui noista eleistä ja näytöistä!

Rakkaus ei ole nuorten yksinoikeus. Vai pitäisikö sanoa, että nuoret eivät vielä edes tiedä, mitä todellinen rakkaus on. Eikä moni aikuinenkaan. Sehän on sitä, että toista rakastetaan loppuun asti. Ei hylätä. Asia erikseen ovat ihmiset, jotka sairastuttavat koko perheen mielipuolisuudellaan, narsismillaan tai muulla vastaavalla.

Monen mielestä on oikeus ja kohtuus, että puolison voi pistää syrjään, kun tämä sairastuu tai ei ole enää entisensä jollakin tavalla. Niin sanotusti terve puoliso on silloin vapaa valitsemaan uuden kumppanin. Se on muka oikein. Ja oikeaksi sen tekee kai se, että moni on sitä mieltä. Mutta totuus ei muutu, vaikka kaikki ihmiset tekisivät väärin.

Siteeraan Kalevi Lehtisen lähettäjäkirjettä:

"Nuoruuteni virsikirjassa oli osasto `Kovat ajat'. Uudessa virsikirjassa sitä ei ole. Tekee mieli suositella sen palauttamista, sillä Kristuksen seurakunnassa ja erityisesti luterilaisessa kansankirkossamme kovat ajat ovat nyt.

"En muista elämästäni enkä edes Suomen historiasta aikaa, jolloin media ja yleinen mielipide olisivat suhtautuneet Kristuksen seuraamiseen, Raamattuun, uskoon tuloon, seksiin, avioliittoon, luomiseen ja evankeliumin totuusarvoon niin nurjasti kuin tänään. Taistelu on alkanut!

"Jonkinlainen kristillisyys vielä sallitaan, jos se on näkymätöntä, hajutonta ja mautonta eikä vaikuta mitään. Jeesuskin sopii kuvaan, kun hänestä puhutaan "uskonnon äidinkielellä" eli satuolentona.

" - - Jos väität, että Jeesus on totta, syttyy sota. Kun kerrot todella uskovasi, että Jeesus sovitti meidät Jumalan kanssa ja jokainen, joka uskoon häneen, pääsee taivaaseen, huomaat olevasi äärifundamentalisti. Puhumattakaan siitä, että hänen kuolleista nousemisensa ja taivaaseen astumisensa olisi historiallinen fakta, jonka varaan voi rakentaa elämänsä ja maailmankatsomuksensa.

" - - Tuleeko Suomen kirkosta Suomettunut kirkko?

" - - Ainoa tie on Kristuksen evankeliumi! Hän pani likoon kaikkensa ristinkuolemaan saakka. Mutta se johti ylösnousemukseen, voittoon, pelastukseen! Kuljetaan sitä tietä" YHDESSÄ! "Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat" Room 1:16"
- Kalevi Lehtinen, lähettikirje.

Jostain luin lauseen: Suomi ei ole enää kristillinen maa. - Se tuntui tosi surulliselta ja pelottavalta myös.

Tänään menemme Arin kanssa Kansanlähetyksen Kohtaamispaikkaan, jos Herra suo. Saara Kinnunen pitää opetuksen lapsiin liittyen. Varmasti hän kertoo asioista, joita on kirjoittanut uusimmassa kirjassaan Lapsen usko. Kirjaa on luettu Radio Deissä, ja se on varmasti hyvä kirja.

Siunattua päivää, arvoisa lukijani, tänään sunnuntaina!