02.05.2011 - Alan elpyä ja piristyä!

Kolkko, tuulinen sää.

Eilen messussa yllätin itseni kahdesti nuokkumasta. Olin poikkiväsynyt. Kun olin saatellut Arin sairaalaan, riisunut vuoteeseen, laittanut ruuat tippumaan ja peitellyt mukavaan asentoon, ajelin kotiin. Makasin sängyllä yhtä eloisana kuin kuollut kala, mutta olo oli ihan mukava sittenkin. Menin varhain nukkumaan.

Tänään olen pitänyt toimistopäivää sen jälkeen, kun virkistin itseäni verovirastokäynnillä. Pääsin ensimmäisenä sisään ovesta, ykköslapulla jonoon ja saman tien koppiin. Olin kumma tapaus, ja yläkerran virkailija piti hakea asioitani käsittelemään, mutta kyllä ne selvisivät.

Olen arvonlisäverovelvollinen elinkeinonharjoittaja, kun myyn kirjojani. Veroasiat ovat järjestyksessä. Minulla oli vanhastaan olemassa Y-tunnus, koska myin vuosia sitten Tupperware-tuotteita runsain määrin.

Mahdanko maksaa yhtä paljon veroja kuin saan tuloja? Rikastumaan en pääse, mutta se ei ole tarkoituksenikaan. Kunhan saan toimia Jumalan asialla, jakaa sitä, mikä on tehtäväkseni uskottu. Mitään minulta ei ole puuttunut, hyvässä eikä pahassa. Olen siis rikas, vaikka juuri väitin muuta.

Tänään sain jälleen kokemuksen Isämme täydellisesti huolenpidosta. Olin pyhäkoulun pidossa, kun ystävä soitti, että hän tuo valmista kalapullataikinaa. Haukea tuli yli oman tarpeen, kelpaako. Tottahan kelpasi.

Kehotin jättämään kuistille tuomiset, mutta hetken kuluttua ystävä soitti: "Vein jääkaappiin suoraan, kun sun ovi ei ollut lukossa." Oli kai tarkoitettu niin, että ovi ei ollut mennyt lukkoon, kun lähdin. Huomenna meillä syödään kalapullia.

Terhi tuli verovirastosta paluuni jälkeen meille. Hän on Tatun kanssa meillä huomiseen. Tatun tarvitsee mennä keskiviikkoaamuun mennessä Santahaminan kasarmille takaisin, joten he lähtevät huomenna kotiinsa. Käyvät Arin luona mennessään.

Eilen olin synttäreillä lastemme perheiden kanssa, kälyni täytti puolivuosisataa. Kamalaa, miten vanhoja sukulaiset alkavat olla! Tuokaan Mani ei ole aikuistunut vielä, mutta niin vaan vanhenee.

Pikku-Sara oli kuin kala vedessä synttäreillä vieraiden ihmisten keskellä. Hän konttaili suloisessa mehiläispuvussaan pitkin lattiaa toisten lasten kanssa. Ei mitään vierastamista. Mutta mummoa Sara vierasti. Lienenkö neuvolantädin näköinen, vai miksi niin pelottava pikkuiselle? Harmillista. Mutta eiköhän me vielä tulla kavereiksi, kun aikaa kuluu.

Arin kanssa syöksyimme Luther-säätiön messuun, heti kun synttäreiltä palasimme. Ari ei ollut siellä mukana, ja hän voi mainiosti, mutta minä tosiaan olin kuorsausta vaille. Saarna oli hyvä ja opettavainen. Sen voi kuunnella Luther-säätiön sivuilta. Markus Pöyry on täkäläinen pappi.

Kevään viimeisessä pyhäkoulussa oli 11 lasta. Aika vilkasta porukkaa, pieniä vielä moni. Mutta kun aloimme askarrella kevättauluja, niin välillä oli ihan hiljaista, kun lapset keskittyivät niin. Määräsin joka ryhmään yhden isomman tytön johtamaan, joten työ sujui hyvin. Ensin tuntui, että paperin repiminen oli vierasta, mutta kun näytin kädestä pitäen, niin johan alkoi palasia syntyä. Olin itsekin tosi tyytyväinen tekemisen meininkiin.

Lupasin, että tuon taulut torstain pyhäkoulujuhlaan. Kun palasin kotiin, tajusin, että taulut jäivät pyhispaikkaan. On siis haettava ne huomenna.

Riensin pyhiksestä Maria-ryhmään esittelemään kirjaani, ja sainkin useita myydyksi. Näytin A4-kokoisia valokuvia, lauloin yhden raamattulaulun ja luin pari tarinaa kirjastani. Kerroin lisäksi kirjani tekemisen vaiheita. Aluksi ja lopuksi rukoilimme. Lähtiessämme rukoilimme hiljaa ja lopuksi ääneenkin vielä alttarilla. Siellä, missä Terhi ja Tatu vihittiin vajaa kolme vuotta sitten.

Iltarukoukset luimme nuorten kanssa. Nyt on minunkin aika mennä nukkumaan. Huomenna on uudet haasteet. Kuppilahetki Elisan synttärien merkeissä anivarhain, illalla matka Jurvaan Naisten kesken -iltaan kirja kainalossa. Tervetuloa vaan, naiset, paikalle kuulemaan hyvää opetusta. Eija Suomisella on sana hallussaan. Minulla on noin puolen tunnin puheenvuoro.

Siunattuja unia, arvoisa lukijani.