08.04.2011 - Kokonaisuus selviää vasta jälkeen päin!

Keväistä, vaikka aurinko on pilvien takana.

Avioliittomme alussa asuimme Turussa. Yläkerrassamme asui taiteilija, jolla maalautin taulun lapsuudenkodistani. Kun työ oli vielä keskeneräinen, mies näytti taulua minulle varmistaakseen, että jotkut taustat tulivat oikeaan kohtaan.

Järkytyin, sillä talosta ei näyttänyt totisesti tulevan kotitaloni näköistä! Mittasuhteet vaikuttivat vääriltä ja sanoinkin sen. Taiteilija totesi: "Ei pitäisi koskaan näyttää keskeneräistä työtä asiakkaalle, vaan vasta sitten, kun se on valmis!"

Kun taulu valmistui, se näytti juuri siltä, miltä pitikin. Tutun näköiseltä, kodilta.

Kun omassa elämässämme tapahtuu ikäviä tai vaikeita asioita, ne saattavat tuntua ylivoimaisilta ja käsittämättömiltä. Mutta tilanne on vielä keskeneräinen, emme näe lopputulosta. Meitä saattaa kauhistuttaa, mihin tilanne johtaa.

Se, mitä meidän tulee siinä tilanteessa tehdä, on luottaa. "Ellette usko, ette kestä", sanotaan Raamatussa. Luottamus ja usko ovat ymmärtääkseni samaa perua. Luottamuksen tulee kuitenkin kohdistua oikeaan kohteeseen, eli Jumalaan.

Itseeni luottaminen on yhtä tehokasta kuin apinan yritys nostaa itseään niskavilloista päästäkseen ylös lentohiekasta. Mitään ei tapahdu. Avun on tultava itsemme ulkopuolelta.

Joskus Jumala sallii asiamme ajautua umpikujaan, että menettäisimme toivon auttaa itse itseämme. Silloin meille kenties kelpaa Jumalan apu, ja hän auttaa mielellään rakkautensa tähden. Hän lupaa, ettei jätä kesken kättensä työtä, vaan saattaa sen loppuun.

Olen opetellut kiittämään. Aina kun raskaita asioita tulee mieleeni, käännän ne kiitokseksi, jos muistan ja huomaan. Kiitän, että Jumalan hyvä suunnitelma toteutuu. Pyhä Henki antaa ymmärrystä, niin että voin toisinaan nähdä, miksi asiat menevät niin kuin ne menevät.

Mieleeni on jopa juolahtanut tavallaan epämieluinen kohta Raamatusta. Paavali sanoo mielistyneensä heikkouteen, vainoihin ja hätään, koska silloin Jumalan voima tulee suureksi, kun ihmisparka on avuttomimmillaan. Tuo kohta kätkee suuren salaisuuden.

Oma lihani ei millään tahtoisi ottaa vastaan kipua eikä kärsimystä. Se ei ole mukavaa. Mutta suostumalla Jumalan väkevän käden alle meillä on mahdollisuus kasvaa uskossa ja Jumalan tuntemisessa ja tehdä suuria tekoja hänen avullaan, joka on meitä rakastanut ristille asti.

Tuollaisia ajatuksia olen pohtinut, mieleni on ollut jonkin verran raskautettu. Laitoin edelliseen Ajankohtaiseen uudet kuvat tältä reissulta, joten voit käydä vilkaisemassa, jos luit sen jo aiemmin.

Tapasin monia rakkaita ihmisiä matkallani. Äidin luona yövyin, isää kävin katsomassa tänään ja lauloin vanhuksille tuttuja lauluja. Isä on aina pitänyt musiikista, vaikka ei itse olekaan laulumiehiä. Toivotin isälle Jumalan siunausta, kun lähdin ja hän samoin minulle.

Opetin veljentyttärelle kutomista. Kudin jäi mummun luo, jossa pikku koululainen saa tehdä sitä aamuina, jolloin koulu alkaa vasta kymmeneltä.

Ari oli iloinen, kun ilmestyin tänään iltamassa hänen luokseen. Olin pari tuntia, rukoilimme ja Ari jäi kuuntelemaan Aejmelaeuksen kirjaa kurikkalaispojasta, joka meni Terijoelle naimisiin ennen talvisotaa.

Kävin saunassa, Tero tuli lomille ja ryntäsi saunaan. Nuku makeasti, hyvä lukijani!

jk. Arvaa, pysähdyinkö PELKÄSTÄÄN joutsenien takia? Ehei. Bongasin paljon muutakin ;)