31.03.2011 - Puoli päivää peikkosesta, vai miten se meni?

Pakkasaamu. Olo on kuin peikkosella runsaan ulkoilun takia ja muutenkin.

Päivät vilistävät niin, että pitää näin iltasella keskittyä miettimään, mitä olen päivän mittaan puuhannut. Kävellyt olen taas roskaevankelioiden ja itselleni sen takia nauraen. Kai minä vähän höhlä olen.

Viime yönä minun piti juosta vessassa alvariinsa, joten en viitsinyt mennä uimaan tänään. Ehkä sain kylmää eilisellä molskintareissulla. Sen sijaan tein maitokauppareissun aamulla, tukanleikkuureissun Matekonin luokse sekä päivällä sairaalaan.

Olin väsynyt, en olisi viitsinyt nostaa Aria sängystä, mutta hän oli itsepäinen ja halusi, joten tuoliin hän myös pääsi. Menimme alakertaan, aloitimme Eero Junkkaalan kirjan kuuntelun. Minä virkkasin ja tein kaivuutöitä Arin kidasta hänen yskiessä. Ilmaisin kehuni Arille: keuhkokuume pysyy parhaiten loitolla istumalla ja yskimällä, ainakin hänen tapauksessaan.

Neljäksi vein Arin sänkyynsä takaisin, sillä hänen veljensä oli tulossa piakkoin. Tapasinkin veljen pihalla ja juttelimme kuulumisia. On hieno juttu, että hän käy joka viikko Arin luona. Ei se ole itsestään selvää edes veljien suhteen.

Matkalla sairaalaan tapasin henkilön, jonka olen nähnyt pari vuotta sitten ensi kertoja. Ajattelin silloin, että mikähän heppu tuokin lienee. Nykyisin tapaamme usein sairaalan kirjastossa ja tervehdimme toisiamme. Hän kirjoittaa lehdestä joka päivä ylös illan tv:ohjelman sen sijaan, että varastaisi koko lehden, kuten joku härskimys tekee silloin tällöin.

Mies tuoksahtaa siltä, että hän vieroksuu kylpyhuonetta, saunaa ja suihkua, mutta ihan ystävällinen ja mukava hän on. Luulen, että kun Jumala taivaastaan katselee meitä ihmisiä, hänen sieraimiinsa nousee ennemmin löyhkä maan päältä toisenlaisista asioista. Vaikkapa siitä, että me uskovat ja muut itseään kunnollisina ihmisinä pitävät kuvittelemme olevamme parempia kuin joku tämänkaltainen henkilö.

Meidän on tarpeellista opetella tuntemaan itseämme peilaamalla sisintämme Jumalan sanan valossa. Tuo valo näyttää, että sisimpämme vasta haiseva onkin. Sen voimme salata jossain määrin toisilta, mutta emme Jumalalta.

Kun oma löyhkämme alkaa ällöttää, meillä on lupa ja oikeus mennä Jumalan eteen puhdistettavaksi. Jeesus on ostanut meille puhtauden, saamme sen ilmaiseksi, jos otamme vain vastaan.

Jumala odottaa meitä, sillä hän rakastaa meitä niin paljon, että luovutti oman Poikansa ristille meidän edestämme. Tuskin voimme siitä paljonkaan ymmärtää, mutta saamme uskoa sen, vaikka emme ymmärtäisikään.

Sisäinen puhtaus on tärkeämpi kuin ulkoinen. Kirjassa Mies nimeltä Norman, Mike Adkins kertoo edellä mainitun kaltaisesta miehestä ja omasta suhteestaan tähän. Kirja on riemastuttava. Norman puhdistuu sekä sisältä, että ulkoa.

Käväisin pyhäkoulukokouksessa, vaikka olin puhkipoikki. Meitä oli vain neljä paikalla. Suunnittelimme kevätjuhlan, joka on toukokuun alussa.

Huomenna tapaan Terhin ja Tatun, kun he tulevat vaihtamaan autoonsa kesärenkaita. Yritän ryhdistäytyä ja järjestää kotia, sekä kehitellä jotain ruokapuolta. Aamuksi varasin pyykkituvan.

"Herra, vedä sinä minua puoleesi,
auta minua ja anna minulle voima ja lahja,
jotta voisin uskoa tämän:
Minä en saa aikaan uutta, puhdasta sydäntä,
vaan se on sinun työsi ja aikaansaannoksesi."
-Luther

Siunausta sinulle, arvoisa lukijani!