24.03.2011 - Tallinnasta takaisin!

Hyytävä tuuli ja liukasta. Aurinkoista sikäli kuin ei ole pilvistä.

Reissussa on kai parasta se, että saa palata kotiin.

Tulin ennen kolmea ja keitin kahvit. Pakkasin yhden kirjan lähetettäväksi postissa ja vein sen ja samalla kävin kirjastossa. Sieltä kävelin kolkossa tuulessa Arin luo. Yhden pullon bongasin matkalla.

Olin väsynyt ja mietin, miten vähäiset voimani ovat. Niitä kyllä on, mutta ne loppuvat pikaisesti. Ruokahaluni sen sijaan on ennallaan. En meinannut unta saada Terhin luona eilen, sillä mahani oli täynnä ja akkuni tyhjä.

Maanantai-iltana Terhin luokse tuli lapsenlapseni Sara hoitoon vähäksi aikaa. Kun mummo meni tervehtimään innoissaan, lapsiparka parahti itkemään. Terhiä hän ei vierastanut ollenkaan, sillä he tapaavat joka viikko. Mummo on harvinaisempaa herkkua, mutta tulimme tutuiksi illan mittaan. Tatu on armeijassa, joten olimme illan naisten kesken.

Sara osaa seisoa karhunkävelyasennossa, kontata, seisoa tukea vasten ja vähän kävelläkin siinä. Hänellä on kuusi hienoa hammasta ja tukkaakin pikkuisen. Suloinen pieni tyttö.

Tiistaiaamuna kukon viritellessä herätyskelloaan ampaisimme Terhin kanssa Tallinnan laivaan. Kävelimme sinä päivänä nelisen tuntia ympäri naapurimaan kaupunkia. Pääkohteemme oli eräs lankakauppa, jossa lähinnä äimistelimme erilaisia lankoja ja tarvikkeita huuli pyöreänä. Onnistuimme hankkimaankin kaikenlaista tarpeellista. Villa- ja puuvillalankaa sekä virkkuukoukkuja ja sukkapuikkoja.

Tallinnan myyjät olivat vakavaa porukkaa, melkeinpä tylyjä. Eivät he ainakaan yrittäneet asiakkaita mielistellä. Se ei meitä haitannut, mutta on toki hauskempaa, jos saa hymyilevää palvelua.

Kävimme välillä hotellissamme huilaamassa ja kiidimme baanalle uudestaan. Menimme syömään perheystävämme Nennun kanssa. Johdatukselta vaikutti, että hänellä oli samaan aikaan silmäleikkaus Tallinnassa kuin me olimme varanneet matkan sinne! Nennu oli pyytänyt Terhiä lapsenvahdiksi mukaan, mutta lopulta hän saikin lapselle kotiin hoitajan. Niinpä tapasimme aterian merkeissä pitkästä aikaa. Nennu sanoi säästäneensä noin 1500 euroa, kun leikkaus tehtiin Tallinnassa eikä Suomessa!

Keskiviikkona kiertelimme Tallinnan vanhassa kaupungissa. Mukavan näköistä. Kävimme syömässä ja kahvilla muutaman kerran. Maisemanvaihto tuntui tarpeelliselta. Terhillä oli talviloma, ja olimme suunnitelleet matkaa jo kauan sitten.

Eilisiltana tulimme myöhään Terhin ja Tatun kotiin. Katsoimme filmin Botswanan ykkösetsivästä eli Mma Ramotswasta. Olin lainannut sen kirjastosta, mukavaa ja harmitonta katseltavaa. Samalla söimme Tallinnan leipää ja joimme rooibos-teetä kuten Mmakin.

Tänä aamuna Terhillä oli tapaaminen jo varhain lopputyöhönsä liittyen. Hän tehnee sen valtiovarainministeriölle, jossa hän oli viime syksyn työharjoittelussa. Jouluna tyttären on tarkoitus valmistua johdon assistentiksi.

Minä lähdin junalle ja paluumatka sujui hyvin. Kudoin, tein sudokua, luin Raamattua ja söin eväitä ynnä join termospullokahvia. Kaksi kertaa junamatkalla ulkomaalainen mies tuli kysymään minulta jotain matkustamiseen tai aikatauluun liittyvää. Taidan näyttää turvalliselta täti-ihmiseltä.

Arin luo mennessäni häneltä valui valkoinen vaahto tyynylle asti. Hän oli ollut hyvin limainen jo aiemmin, sanoi hoitaja. Puhdistin suuta, imutin ja siistin. Nostin Arin tuoliinsa, ja siinä hän hengitteli paremmin. Aluksi en jaksanut paljon puhuakaan hänelle, uuvutti niin tuo tilanne. Kun sain Arin tuoliin, voimani palautuivat.

Keinuttelin Arin pyörätuolin vieressä ja aloitimme uuden, mielenkiintoisen kirjakuuntelun. Samalla virkkasin huivia. Olin aivan tyytyväinen olooni jälleen. Suljin oven, sillä käytävästä kuului sairaalalle tyypillisiä ääniä ja Ari halusi oven kiinni.

Nostin Arin sänkyyn, laitoin ruuan tippumaan, mittasin lämmön ja tein vaihteeksi uuden viritelmän imulaitteelle. Rukoilimme ja Ari alkoi nukkua, kun lähdin. Kävin vielä juttelemassa hoitajalle ennen poistumistani.

Soittelin Arin äidin ja veljen kanssa. Toimitan veljen mukana kirjojani lisää Arin äidin luo. Vein pyykit koneeseen ja tunnen olevani jälleen kotona. Tästä se elämä jatkuu huomiseen Herraan luottaen kuten ennenkin.

"Herra, on totta, etten ole sen arvoinen,
että tulisit kattoni alle,
mutta minä kaipaan sinun apuasi ja armoasi."
-Luther

Siunausta sinulle, arvoisa lukijani!