09.03.2011 - Liukasta ja luikasta tänään!

Hyinen tuuli tuivertaa.

"On hyvä antaa rukouksen
olla aamulla ensimmäinen
ja illalla viimeinen työ." -Luther

Tätä pyrin toteuttamaan, vaikka yksin rukoilemiseni on heikkoa ja vähäistä. Niinkin sanotaan, että rukous on kristityn käsityötä.

Onneksi sain viettää rauhallisemman päivän tänään. Osasyynä siihen oli, että aamulla siivosin ja se puuha väsytti minut. Toinen syy oli, että kaaduin torilla ja loukkasin polveani ja käsiäni. Eivät ne kipeät ole kuin silloin, jos nostelen tai teen jotain.

Vaikka kuinka muka varoin kaatumista, niin yhtäkkiä olin kanveesissa. Piti oikein istua ja ihmetellä hetken, ennen kuin pääsin ylös. Sanoin ääneen itselleni, että ai, ai, kun kävi kipeää.

Sain hyvän romaanin Siiriltä luettavakseni, ja sitä olen ahminut tämän illan. Aioin soittaa Terhille, mutta unohdin, kun vaan luin, mutta hän soittikin minulle. Terolle sentään soitin kyselläkseni kuulumisia. Eihän ne sotilaspojat tervettä päivää näe, kuten eivät urheilijatkaan, mutta hyvällä mielellä tuntui Tero olevan siitä huolimatta.

Ari oli sen verran väsynyt antibiootin takia, ettei halunnut istumaan. Ei haitannut, kun minuakin väsytti. Sain keinua ja juoda kahviani rauhassa. Kudoin lapaseen peukalon. Kuuntelimme Joosuan kirjaa ja rukoilimme, ennen kuin lähdin.

Siivoamisesta puheen ollen, ihmettelin aamulla taas, kuka meillä sotkii paikat. Kahvia oli roiskittu pitkin keittiön kaappeja. Ja vaikka siivosin hellan takaa ja alta kesäkuulla, joku oli heitellyt murusia ja muuta söhryä niin, että ihme, ettei hella ole kohonnut lattiasta.

Liesituulettimen ritilää ei liene koskaan puhdistettu ennen tätä päivää. Se oli törkeä. Kyllä nyt tulee raikkaat tuulet hönnistä, kun tuuletin on päällä.

Ihmisen mielikin likaantuu huomaamatta. Jos on juuri syntinsä tunnustanut ja luulee, ettei uutta ole ehtinyt kertyä, niin se on harhaa vaan. Oliko se Luther vai joku muu, joka lähti syntiä tunnustamasta papin luota, ja saman tien huomasi, että ajattelee sopimattomia. Hänen piti palata takaisin, ja kierre oli loppumaton. Eihän sellaisesta elämästä mitään tule.

On pakko hyväksyä, että "minussa, se on minun lihassani, ei asu mitään hyvää. Sitä, mitä minä tahdon, minä en tee, ja sitä, mitä en tahdo, minä teen. Niin en siis syntiä enää tee minä, vaan synti, joka minussa asuu. Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta. Niin minä siis tämmöisenäni palvelen uudistuneella mielellä Jumalan lakia, mutta turmeltuneella luonnolla synnin lakia." Tähän tapaan Paavali selittää roomalaisille kirjeessään.

Kaunis Emilia on vielä hiukan kesken, joten menen jatkamaan lukemista. Herra Jeesus siunatkoon ja varjelkoon yösi unen, arvoisa lukijani, sekä antakoon meille armon herätä terveinä uuteen päivään.