Kategoriat: Ajankohtaista
Eipä säässä moittimista.
Tunnin kahvihetki Elisa-ystävän kanssa kuppilassa. Joimme aamusumpit pitkän kaavan mukaan sitruunapullan kera, ja vaihdoimme viimeaikaiset kuulumisemme.
Pullansulattelulenkki yhdistettynä roskaevankeliointiramppaamiseen teki terää. Elisa kiiruhti omiin menoihinsa.
Tunnin vietin rukouksessa naapuriseurakunnan ystävien kanssa. Lounastauko omassa seurassani ristikkoa täytellen, sitten kahvit termospulloon ja Arin luo. Mukanani oli Päivän Tunnussana -kirjanen. Luin Arille päivän tekstin, jonka aamulla avasin rukoillen, mitä Herra sen kautta puhuisi.
Eilen kerroin, että Ari makasi kuumeessa, ja kuuntelukirjasta lukija toi ikään kuin sanan Arille, että hän ei kuole, vaan saa julistaa Herran tekoja, Ps 118. Tämän päivän kaksi jaetta olivat:
"Herra kuritti minua, mutta ei antanut kuoleman valtaan." Ps 118:18, sekä
"Tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta, ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa." Room 5:3s.
Sama kohta tuli siis toiseen kertaan, eli Jumala vahvisti puhumansa sanan. Kiitos siitä hänelle.
Arilla ei ollut tänään ollenkaan kuumetta, hän hengitti ihan hyvin ja voi hyvin, mutta hänen piti lepäillä vuoteessaan. Lääkäri oli kuunnellut keuhkot, eikä niistä ollut kuulunut minkäänlaista rohinaa. Se on iso kiitosaihe. Mutta crp oli 81, joten antibiootti oli aloitettava.
Osastonhoitaja, joka kävi eilen Arin luona, sanoi, että hänestä Ari sai ikään kuin astmakohtauksen. Olen varma, että kyse on homealtistuksesta, vaikka kukaan muu ei sitä uskoisi.
Joka tapauksessa olen kiitollinen, että Arin vastustuskyky on noussut, ja hänen elimistönsä pystyi vastustamaan korkeaa kuumetta pelkän panadolin voimalla, jota ei ole tapahtunut aiemmin.
Iltapäivällä singahdin taas kuppilaan. Nyt joimme kahvit laskiaispullan kera Railan kanssa ihmisvilinän keskellä, ja taas maistui maukkaalle! Kirjastossa kävin samalla reissulla tutkimassa asiaa, joka ei tosin selvinnyt vielä.
Lisäksi olen tietysti ollut puhelimessa ynnä roskaevankelioinut mennen, tullen ja palatessa.
Oheiset kuvat ovat kansainvälisestä naistenillasta. Palosaaren seurakuntasali aivan täynnä. Oli Walesista, Kiinasta, Makedoniasta, Afrikasta ja ties mistä muualta. Noin 140 naista, jos heitä nyt kukaan sai lasketuksi. Hyvä ilta se oli. Voitin arvonnasta Bangladeshilaisen käsin tehdyn tyylikkään kassin. Kerrottakoon, että joka arpa voitti. Iltapala riitti kaikille, ja lähtiessämme saimme vielä ruusun joka nainen! Vapaaehtoinen kolehti kerättiin Yhteisvastuulle.
Viuhahdin saunassa ja vein pyykit koneeseen. Kun menin heittämään vaatteita kuivausrumpuun, ei kone ollut viitsinyt edes aloittaa pesemistä! Olin unohtanut avata vesihanan.
Tänään jarruni olivat epäkunnossa, kuten lukija voi murheellisena kanssani todeta. Toivon, että ne toimivat huomenna!
Olen ihan puhki ja toivotan vain hyvää yötä, arvoisa lukijani!