06.03.2011 - Pyhäillan viettoa

Aurinkoinen, keväinen päivä. Kylmä viima, sain takaraivoni kipeäksi piposta ja hupusta huolimatta.

Sain vasta aamuyöllä unen, mutta pyysin taivaallista herätystä, etten nuku liian pitkään. Niinpä heräsin kello 7.50, aivan kuin joku olisi soittanut, vaikka mistään ei kuulunut oikeasti pihaustakaan.

Lähdin aamulenkille, jahka olin vahvistanut itseäni ruumiin ja sielun puolesta. Tein kiintoisan roskaevankeliointiretken. Matkan varrelta löytyi monenlaista piristystä. Jälleen tupakkamies olisi innostunut, minä sen sijaan paasasin tupakanmohut roskiin.

Kävin Aulikin luona keskustelemassa ja rukoilemassa. Ehdin lukea ja levätä ennen kuin kävelin Arin luo. Jospa kuntoni alkaisi parantua vähitellen, vaikka ei aivan siltä tunnu. Avantoonkaan en ole uskaltautunut jatkuvan yskimisen takia.

Ari oli pyhätamineissa valmiina lähtöön. Ei lämpöä, ei muutakaan vaivaa vaikuttanut olevan. Viideltä olimme Luther-Säätiön jumalanpalveluksessa. Markus Pöyry puhui nisunjyvän tiestä.

Joh. 12: 25-33:

`Jeesus sanoi:
"Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa
panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla
minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös
palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä!
Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!"
Silloin kuului taivaasta ääni: "Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan
jälleen." Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen
jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: "Enkeli puhui hänelle." Silloin Jeesus
sanoi: "Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä
maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun
minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni." Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.`

Markus Pöyry sanoi, että Johannes ei kertonut mitään muita vertauksia evankeliumissaan kuin nisunjyvävertauksen. Se oli niin merkittävä.

Nisunjyvän kannalta on kamalaa, kun kylväjä pudottaa sen kylmään maahan pois toisten jyvien yhteydestä ja lämmöstä. Eikä siinä kaikki: sen lisäksi kylväjä painaa jyvän syvälle maan sisään. Aluksi jyvä näkee vähän päivänvaloa, mutta kylväjä peittää sen kokonaan ja painaa multaa päälle, niin että kaikki valo häviää. Jyvä jää yksin.

Näin mekin koemme, kun meille tulee oikein vaikeaa.

Kun katsomme asiaa kylväjän kannalta, tämä on etukäteen tehnyt kolon jyvää varten. Hänellä on jo silmissään näky viljavainiosta, joka kohta heilimöi, kun jyvä nousee maasta uutena.

Itse me emme näe hedelmää, sillä kunnia tulee Jumalalle meidän kasvustamme uutena ihmisenä. Tämä on itselleen kuolemisen tie, mutta siitä avautuu uusi elämä, joka on parempi kuin se, minkä me olisimme itse valinneet.

Jos olisimme jääneet jyvälaariin, olisimme homehtuneet. Jos olisimme jääneet aurinkoon maan pinnalle, linnut olisivat syöneet tai aurinko paahtanut. Sen takia parasta meille on kuolla itsellemme, tulla haudatuksi Kristuksen kanssa. "Niin en enää elä minä, vaan Kristus elää minussa."

Tuossa vapaasti kerrottuna jotain Markuksen opetuksesta, omat lisukkeet mukana.

Mielenkiintoista sekin, että ylipapin jalkaan sidottiin naru, kun hän meni kerran vuodessa kaikkeinpyhimpään. Jos hän sattuisi kuolemaan siellä, hänet vedettäisiin narulla pois, sillä sinne ei ollut kenelläkään muulla asiaa.

Jeesus sen sijaan sanoi, että kun hänet ylennetään, hän vetää kaikki tykönsä. Eli kun Jeesus kuoli, kaikki saattoivat sen ansiosta päästä kaikkeinpyhimpään, Jumalan luo. Luonnollisen ihmisen kuolema ei pelasta meitä, mutta Jeesuksen uhrikuolema avaa tien Isämme luo. Hallelujaa! Siinä meille riemu-uutinen!

Kirkosta jäi mieleeni kytemään virren 55 sanat:

"Jäi taakse vuori kirkastuksen,
käy Jeesus kohti Golgataa
Hän tielle ristin, ahdistuksen,
nyt oppilaitaan valmistaa.
Se heille salatuksi jää,
vain valta heitä viehättää.

He eivät tahdo kantaa iestä,
myös meille se on vaikeaa.
Me emme seuraa ristin miestä,
vaadimme vahvaa Jumalaa.
Tie pilkkakruunun, tappion,
on mieltä vailla, mahdoton.

Vaan sillä tiellä elämänsä
on Jeesus meille antanut
ja uhrillansa ristillänsä
myös meille portin aukaissut
elämään uuteen, vaikeimpaan:
ei vaatimaan vaan antamaan.

Vain sille joka suostuu uuteen
hän lupaa tosi elämän
ja valtakunnan salaisuuteen
hän vihkii tielleen lähtijän.
Niin vihan valtaan, kuolemaan
luo rakkaus jo valoaan.

Sen valon kanssa mahti, valta,
rikkaus joutuu kasvokkain.
Se mikä näyttää vahvimmalta,
paljastuu pettäväksi vain
ja hyvinvoinnin naamion
takana tyhjyys, tuho on.

Jos itsekkyyden valtaan jäämme,
elämä siihen katoaa.
Siis ristin tielle lähtekäämme
seuraten kutsun antajaa
nyt rakastaen taistellen
uskossa uuden luomisen."
Pekka Kivekäs, Uudistanut A-M Raittila.

Jumalan siunausta alkaneelle viikolle, arvoisa lukijani!