04.03.2011 - Kotona jälleen!

Kura lentää maantiellä, tuulilasi läpinäkymätön, kun vesi loppui pissapojasta kesken matkan.

Reissu kotikonnuille on taas takana ja pian jälleen edessä, sillä keskiviikkona 16.3. menen pitämään kirjaesittelyn Nivalan kirjastoon. Kävin sopimassa asiasta kirjastonhoitajan kanssa, ja meillä oli hyvä palaveri.

Olin varsinainen kyläluuta nämä kolme päivää. Välillä vedin astmalääkettä, kun oikein henki pihisi, ja sitten jatkoin taas. Olin toki ihan rauhassa ja levossa myös, sillä vietimme paljon aikaa äitini kanssa kahden, ja se oli mukavaa. Jouduin tosin muistuttamaan äidilleni serkkuni Pauliinan lapsuuden vierailusta meille.

Pauliina oli tullut kylään ja äiti katsoi asiakseen viihdyttää pikkuvierastaan. Pauliina on kirjaihmisiä pienestä pitäen, ja jossain vaiheessa hän totesi äidilleni ystävällisesti:
- Voisitko, täti, olla hetken aikaa hiljaa, että saan lukea rauhassa kirjaani!

Keskiviikkona menin Kaustisen kautta, pitkästä aikaa, ja tapasin hyvän ystävän. Aikaa oli hiukan hintsusti, mutta ehdimme jotain haastella, syödä, juoda ja rukoilla. Sohvakauppojakin hieroimme alustavasti.

Oli Fannin nimipäivä, äitini päivä ensimmäisiä kertoja kalenterissa, joten sitä piti juhlia. Veljeni luona joimme jäätelökakkukahvit, kun pääsin syntysijoilleni.

Saman päivän iltana eräs serkkumies kävi kylässä äidin luona, isäni on hoitojaksolla. Serkkumiehen isä on isäni vanhempi veli, sodan käynyt veteraani. Keskustelua riitti sairauksista ja menneestä elämästä. Kyseinen serkku on eräs harvoja, joka on elänyt samassa taloudessa lapsena, kun äitini on tullut taloon emännäksi, eli 54 vuotta sitten.

Kävin pihasaunassa, jossa on miedot, pehmeät löylyt. Otin sorkkalöylyjä sydämeni innolla, ja nautin olostani. Kävelin paljain jaloin saunalle kuten lapsenakin. Nykyisin lapsuus on usein mielessä. Se kuulunee ikään.

Torstaipäivä olik menopäivä:
- aamulla puuron jälkeen pariksi tunniksi Kreetan kanssa rukoilemaan ja pohtimaan syntyjä syviä kahvikupin ääreen. Kreetta puhui niin innoissaan, että kaatoi kahvia vain itselleen, mutta jätti vieraansa kupin tyhjäksi. Saimme makeat naurut!
- kävin isääni katsomassa. Lämmin hetki, monenlaisia mietteitä herättävä.
- kirjastopalaveri oli innostava!
- kälyn luona kahvilla.
- koulutoverin luona jalkahoidossa, ohrapuurolla ja kahvilla. Rukousta emme unohtaneet. Sain rakkaudellista palvelua monin tavoin. "Joka antaa lasillisen vettä jollekin kristityn nimen tähden, on oleva autuas." Kiitos, kiitos, rakas Polkka-ystäväni!
- Polkan naapurissa asuu serkkuni vaimonsa kanssa. Heillä en ole käynyt miesmuistiin. Ehkä 20-35 vuotta sitten suunnilleen. Oli jo aikakin poiketa talossa. Vein kirjani heille ja juttelimme kuin ikiaikaiset ystävät. Kutsuin sukulaisiani kirjani esittelyyn kirjastoon. Toivon heidän tulevan.
- 90-vuotiasta kansakouluopettajaani tervehtimässä. Ilo oli molemminpuolinen. Vein hänelle kirjani, jota Polkka lupasi käydä lukemassa, ja ehkä opettajani kykenee vielä itsekin lukemaan sitä. Siunaten jätin hänet. Kuulin, kun hän selitti ruuanlaittajalle lähdettyäni: "Se oli minun entinen oppilaani!"
- yritin vielä pariin paikkaan, mutta koska ukset olivat ummessa, siirryin äidin sohvalle loikomaan ja oleilemaan.

Äidin kanssa keskustelimme ja äidin rinnalla olen totisesti hiljainen hissukka. Me nauroimme niin, että vesi silmistämme tirisi. Äiti sanoi, että onhan se mukava, kun ei tarvitse koko ajan sitä altzheimeria ajatella.

Ensimmäisenä yönä äidin luona heräsin kolmelta. Ajatuksissani oli raamatun kohta, ja laitoin sen ystävälle, joka oli soittanut minulle illalla. Sanat puhuttelivat monella tapaa itseänikin:
"Jos ei Herra huonetta rakenna, turhaan sen rakentajat vaivaa näkevät."

Ilman Jeesusta en voi mitään tehdä. Kaikki on turhaa ja mieletöntä, ellei Jumalan siunaus ole mukanani ja minua johtamassa.

Minulle oli jätetty Arin luo Yrjö Myllerin kirja "Vapauta rukouksen voima". Kirjan nimi on epäilyttävä minun korvissani, mutta kirja on tähän asti ollut täyttä asiaa.

Herra lähetti varmasti kirjan minulle tätä hetkeä ja tulevaa varten. Odottaminen on ylen vaikeaa, ja Myllerin kirjasta saan vahvistusta ja rohkaisua siihen vaivaan. "Ne, jotka Herraan luottavat, eivät joudu häpeään", lupaa psalmi 22:6. Niin en siis minäkään joudu odotuksessani häpeään.

"Jos siis luottaisimme ihmisiin syystä tai toisesta, joutuisimme varmasti häpeään, mutta koska luotamme yksin elävään Jumalaan, emme voi pettyä emmekä joutua hylätyksi kuoleman tai varojen puutteen tai rakkauden puutteen tai muihin asioihin sitoutumisen vuoksi. Kuinka ihanaa onkaan ollut oppia seisomaan yksin Jumalan varassa tämän maailman keskellä ja olla kuitenkin onnellinen ja tietoinen siitä, että hän ei pidätä meiltä mitään hyvää, kun vaellamme oikeaa tietä! Ps 84:11" Näin siis Myller.

Tänään kävin veljeni luona aamulla ennen kuin lähdin tien päälle kohti kotia. Matkalla poikkesin ystävän luo pitämään lyhyen aamurukouksen, jossa kannoimme päivän tehtävät Herran eteen.

Matka jatkui. Kävin tätini luona, siellä odotti uunilämmin mustikkapiirakka. Vein kirjan, jonka tätini oli tilannut. Matka jatkui mustikkapiirakkaeväs etupenkillä. Söin sen kotiin tultuani. Nam.

Seuraava täti oli vuorossa Yllösvieskassa. Hänen perheessään on paljon sairautta ja menin tervehtimään. Satuin paikalle ruoka-aikaan, mutta sehän ei minua harmittanut. Päinvastoin. Juttelimme ja vaihdoimme perhekuulumisia ennen kuin jatkoin matkaa. Tätini oli varannut minua varten kauniit punavalkoiset kudotut sormikkaat, minun näköiseni. Kiitos tädin perhe!

Huristelin epähuomiossa PieneenSievään, vaikka piti ajamani Kansasiin lyhyempää reittiä. Laitoin viestin Kansasin ystävälle, että kohta kaahaan ohitse, mutta saatan pysähtyäkin, jos hänellä on hetki aikaa. Sitä oli, ja niin istuin kohta taas kahvipöydässä ystävän kanssa juttelemassa ja rukoilemassa.

Yhteys syntyy välittömästi, kun on sama Henki tai rakkaus toinen toistaan kohtaan, oli sitten sukulainen tai ei.

Jatkoin matkaani kupu pullollaan. Seuraava etappi oli kotikaupunki ja Arin luo vei tieni. Tuulilasinpesuneste loppui ja tuskin näin lasin läpi, mutta selvisin perille. En malttanut pysähtyä enää, että ehdin kotiin ennen yötä.

Kun muinoin lähdimme kesälomamatkalle, pysähdyimme 8 kertaa ensimmäisen sadan kilometrin aikana. Odotin silloin Petriä vai Jyrkikö lie ollut. Huomasimme, että tätä menoa matka ei etene. Olin muka niin varovainen, etten rasitu raskauteni takia. Nyt naurattaa moinen, mutta nuoruus ja lapsellisuus kuuluvat yhteen. Kuten keski-ikä ja lapsellisuuskin.

Ari oli jälleen kuumeilevan näköinen, mittari näytti 37.4 astetta. Hän halusi tuoliinsa, joten nostin hänet. Ari oli jo valmiiksi pukeissa. Kiitos siitä hoitajille. Menimme tunniksi kirjastoon.

Istuallaan Ari hengitti paremmin. Hän nukkui melkein koko ajan rauhallisesti, minä tein sudokua ja luin päivän lehden. Vein hänet takaisin vuoteeseen, rukoilin, ja Ari jäi Raamattua kuuntelemaan. Mittari Arin kainalossa näytti edelleen samaa lukemaa. Herran haltuun koko mies.

Reissun jälkeen on kohtalaisen räjähtänyt olo. Tero oli tiskannut lähdettyään keskiviikkona ja vienyt roskat, joten täällä on sentään siistiä. Aloitin lukea heti tuota Mylleriä, että sain matkan jälkeisen alavireisyyden vähenemään.

Soitan kohta sairaalaan ja yritän mennä ajoissa nukkumaan. Huomenna on uusi päivä ja uusi armo. Jumala on sama huomennakin, kuten oli eilen ja on tänään. Ei hän meitä hylkää, vaikka miltä tuntuisi.