19.02.2011 - Löytöjen päivä!

Pakkasta paljon, mutta aurinko jo lämmitti.

Mistä lienen saanut voimia tähän päivään, niin että olen rehkinyt kuin työmies ainakin. Ihmeitäkin on tapahtunut, en vieläkään oikein käsitä niitä.

Aulikki laittoi viestiä: tulepas rukoilemaan. Tein pipon loppuun ja menin. Maukasta mustikkasoppaa kermavaahdon kera nautimme aluksi, että rukous luistaisi liukkaammin.

Muistin sukkapuikon, joka hävisi eilettäin vieraillessani samaisessa kodissa. Menin katsomaan nahkaisesta nojatuolista. Jospa se on mennyt käsinojan ja istuimen väliin. Työnsin käteni tuolin toisen reunan alle. Mitä käteni tapasikaan!

- Hei, täällä on joku kirja, huusin. Ei voi olla totta: se oli se kirjaston kirja, mitä olemme kissojen ja koirien kanssa etsineet ja rukoilleet, että se löytyisi. Olin pannut Aulikin pulittamaan minulle viisi euroa, jotka kirjasto veloitti palauttamattoman kirjan takia.

Löysin kynän ja patterin vielä bonuslisukkeena tuolin istuimen sivustasta.
Sukkapuikkoa en löytänyt, tuolin toinen istuimenreuna oli tiivis, sinne ei käsi mahtunut.

Aulikki istui kyseiseen nahkatuoliin, minä vastapäätä häntä. Puhuimme, rukoilimme, pohdimme ratkaisuja vaikeisiin asioihin. Yhtäkkiä huomasin, että Aulikin istuimen nahkaosa on painunut, kun hän istuu siinä.

- Kokeilepa nyt kädellä siitä istuimen reunan alta, kun nahka on painunut, sanoin yhtäkkiä. Aulikki työnsi kätensä tuolin nahkaosien väliin.

- Se sukkapuikko on täällä, hän puolestaan huusi silmät soikeina.

Olimme äimistyneitä. Ymmärtäneekö lukija, miten mystisenä koimme nuo tilanteet! Myöhemmin meidän piti vielä soitella ja selvitellä toisemme kanssa, miten on mahdollista, että tuoli kätki nuo tavarat, ja että ne löytyivät tuolla tavalla. Jumalan puhetta meille.

Pyykkitupavuoro odotti minua. Pesin kolme koneellista ja kuivautin rummussa ne myös. Valitettavasti olen laiskistunut alkuinnostuksen jälkeen, ja nyt jaksoin mankeloida vain yhdet sukat ja alusvaatteet jäivät tyystin mankelia vaille. Täytynee kitistellä sitten ruttuisissa sukissa ja kalsareissa vast`edes.

Kuulin, että Aulikki aikoi imuroida. Minä en aikonut, mutta imuroin siitä huolimatta. Kun kuulee toisen tekevän jotain, itsekin helpommin innostuu. Komeroiden siivouksesta varsinkin kannattaa hehkuttaa naisystäville, jos vaikka jokainen innostuisi.

Kävelin maitokauppaan, jonne on vaivaiset puoli kilometriä kotoa. Sieltä on muutama sata metriä kirjakauppaan. Päätin käydä kysymässä, onko heiltä saatavissa kirjaani.

Hädin tuskin jaksoin kävellä torille asti! Yskitti ja kurkku on tukossa jatkuvasti, selkä hiestä märkänä. Ei minulla noin huono kunto ole, siitä olen varma. Aion pyytää astmaselvitystä itselleni.

Kirjani on tilattavissa kirjakauppaan, mutta varastossa sitä ei heillä ole. Tuossa uomalaisessa kirjakaupassa se maksaa 19.90£ tai niillä main. Tilaaminen kestänee sen pari viikkoa, mitä omakin tilaukseni. Maanantaina tilaamaani kirjalasti tulee luultavimmin, muutama kirja edellisestä tilauksestani on vielä jäljellä. Uudenkin tilauksen olen jo jättänyt.

Pohjalainen-lehdessä oli yläreunan lööpissä tänään maininta kirjastani. Mainoksessa luki, että ensi keskiviikkona kirjastossa on kirjani julkistamistilaisuus. Meinasi paniikki iskeä, mutta iskin sen takaisin, ja olin taas ihan "cool".

Menen tilaisuuteen muina miehinä ja puhun sen ymmärryksen mukaan, mikä minulla on. Terhi tekee noin 20 kuvan power point -esityksen kuvista, jotka liittyvät kirjassani oleviin perheemme kokemuksiin. En ollut muistanut, että meiltä löytyy kuva, jossa Ari makaa patjalla vessan lattialla, kuten kerron eräässä jutussa.

Kirjastokeikan puolesta on jo paljon rukoiltu, ja totta puhuen olen aika jännittynyt, mutta se ei ole uutta eikä vahingollistakaan. Kun kuljemme rukoillen, Jumala on luvannut johdattaa, joten ei ole syytä paniikkiin.

Minulla ei ole kokemusta, millaisia kirjan julkistamistilaisuudet ovat, joten minulla on vapaat kädet toimia kuten tahdon. Rukous on tärkeintä, sen jälkeen voin luottaa, että kaikki menee niin kuin hyvä on. Jos näyttää menevän pieleen, ei haittaa, sillä "kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat".

Ari ei halunnutkaan nousta tuoliin tänään! Hän oli väsynyt, ja nuokkui sen reilut pari tuntia, minkä olin hänen luonaan. Epäilin, onko hän tulossa kuumeeseen, mutta soittaessani äsken hoitaja sanoi, että ei lämpöä, mutta limainen jonkin verran kylläkin.

Kuuntelimme Arin kanssa uutta kirjaa, joka oli yllättäen kristityn ihmisen elämäkerta, yli 11 tuntia, ja ehdimme vasta pari tuntia kuunnella. Mahtavaa, saamme kuunnella sitä yhdessä vielä monena päivänä. Minä kudoin sukkaa ja keinuttelin Arin sängyn vieressä.

Kotiin päästyäni rupesin leipomaan. Tein pellillisen pitsaa, ihan vain itselleni. Kaksi pullapitkoa, sämpylöitä ja teeleipiä sen takia, että pitkot ehtivät nousta kunnolla.

Leivottuani ja tiskattuani luin seuraavaa Enni Mustosta ja nautin leipomuksistani. Tässä kirjassa ykinhuoltajaäiti muuttaa maalle pikkukoululle kolmen lapsensa kanssa. Arvaan, että rakkauskin kohta roihuaa, sillä olen lukenut kirjan joskus aiemmin.

Tuollaisissa kirjoissa on ihanaa se, että ahtaasta kaupunkiluukusta lapset pääsevät maalle, saavat onkia, uida ja saunoa rantasaunassa, asua tilavasti, eivätkä isot pojat enää kiusaa pihassa. Löytyy ykinäinen vanha setä vaariksi lapsille, joilla ei ole omaa vaaria. Nautinnollista luettavaa!

Joka välissä olen nauttinut Mika Piiparin Psalmilauluista, aina vain enemmän joka kerta uudestaan kuunnellessani.

"Autuas se mies,
joka ei istu siellä,
kussa pilkkaajat istuvat,
vaan joka tutkiskelee minun sanaani päivät ja yöt", lauletaan psalmia 1.

Lähden tutkiskelmaan minäkin vähän Jumalan sanaa ja hörppäämään teetä ennen nukkumaan menoani. Nuku hyvin, arvoisa lukijani!