16.02.2011 - Kohtaamisia!

Pakkasta, lunta kaunaili vähän lisää.

Kävin rukoilemassa Aulikin kanssa. Rukousaiheemme oli konkreettinen: "Missä on lainakirja? Anna sen löytyä!"

Olin lainannut kirjaston kirjan Aulikille taannoin, molemmat olimme sen autuaasti unohtaneet. Eilen karhu kömpi tupaani kirjeen muodossa velkomaan omaansa takaisin, joten soisimme kirjan löytyvän. Vielä emme löytäneet.

Flunssainen olen edelleen, mutta ehkä tänään taas vähän paremmassa kunnossa kuin eilen. Kävelin Kristiinan putiikkiin. Hän osti kirjani ja juttelimme kuulumisemme.

Lähetin postia Japaniin. Montakohan kertaa sekin kuori on jo käytetty? En tiedä, mutta luulen sen olevan käyttökelpoinen vielä monta kertaa, kun sitä huolellisesti vaalitaan. Samoin nimilaput.

Vankka kuvalehtipaperi on myös persoonallista pakettipaperia. Sikäli kuin sen teippaa kunnolla kiinni. Ettei käy kuin yhden eukon kirjeelle, joka oli toisesta päästä auki, ja pelkkä kuori meni perille. Kaikenlaisista hutiluksista sitä kuuleekin.

Niin se kuuli Daavidkin. Miehestä, joka omista ison lauman lampaita, mutta piti vain ottaa köyhän ainoa karitsapahainen paistiksi vieraalleen. Daavid luki madonluvut moiselle hulttiolle. Valitettavasti kirves osui omaan nilkkaan.

Jumala oli armollinen, Daavid sai anteeksi syntinsä, eikä hän kuollut. Mutta kova isku oli varmasti huomata, että Jumala oli koko ajan nähnyt hänen salaiset tekonsa. Päivänvaloon tulivat kaikki pimeyden työt, seuraukset olivat ankarat.

Elämänsä jossain vaiheessa Daavid kuitenkin sanoi:
"Ihmisten käsiin en tahdo langeta, tuomitkoon minut Jumala." Tai jotain siihen tyyliin. Hän tiesi, että Jumala on armollinen, me ihmiset emme.

Olin ilmoittautunut Arin osaston juhliin ja meninkin. Suuri osa potilaita istui jo pöydän ääressä, jokin vanhusprojekti oli saatu loppuun, isokenkäisiä oli tulossa paikalle. Seurasi puheita, esityksiä ja soittoa.

Mutta nostoliinat olivat kaikki käytössä, joten Ari ei voinut nousta tuoliin ennen kuin juhlien jälkeen. Enhän minä sinne yksin mennyt. Sen sijaan kuuntelimme Arin kanssa hänen huoneessaan Amandan seikkailuja Englannissa, minä istuin keinussa ja kudoin, ja Ari loikoili vuoteessaan juhlien ajan. Mikäs meidän oli ollessa.

Olisin varmasti saanut kahvia minäkin, jos olisin mennyt pyytämään, mutta en kehdannut. Olihan tuota kahvia juotu jo valmiiksi. Senkin asian Herra oli hoitanut etukäteen. Ennen sairaalaanmenoa poikkesin Saijan luona ja join monta kuppia kahvia pullien ja kakkujen kera. Ei siis käynyt kuinkaan.

Kun Ari pääsi tuoliin, menimme alakertaan. Katsoimme luonto-ohjelmaa teeveestä kahviossa. Minä kudoin, Ari katsoi ja nuokkui ja meidän oli taas aivan mukava olla. Olin ottanut Arille viltin, ja se oli tarpeen, kun ovesta tuli välillä kylmää ilmaan ulkoa.

Viideksi vein Arin takaisin vuoteeseen ja hän aikoi nukkua, kun lähden pois.

Illaksi olin menossa pyhäkoulukokoukseen. Olen ollut pois monta kertaa, joten nyt päätin mennä. Meitä oli vajaa 20 paikalla, joimme kakkukahvit Arjan syntymäpäivän kunniaksi. Monika piti hartaushetken, saimme materiaalia seuraaviin pyhäkouluihin. Minä tein kirjakauppaa kaiken ohessa.

Jahka olen taas purskuttanut, kurlannut ja höyryttänyt röörejäni, makaan vuoteessani ja kuuntelen Piiparin Psalmilauluja. Eilen illalla minulla oli päänsärkyä, mutta kuuuntelin niitä, rukoilin ja kiitin Jumalaa ihanasta kodistani, elämästä ja kaikesta. Arista olen kiitollinen, meillä on toisemme. Päänsärky hävisi, kiitollinen mieli yhä lisääntyi.

Sananlaskuissa sanotaan, luku 15:
"Vanhurskaan talossa on suuria aarteita..." Mitä kaikkea Jumala onkaan meille lahjoittanut, kun hän on antanut meille Poikansa ja hänessä kaiken muunkin, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitsemme?

Toivotan kauniita unia ja Jumalan siunausta, arvoisa lukijani, näillä sanoilla:
ANNA TYÖSI HERRAN HALTUUN,
NIIN SINUN HANKKEESI MENESTYVÄT. Snl 16:3