12.02.2011 - Aamuherätys!

Pakkasta aikamoisesti, aurinkoa samoin.

Kun herätyskello soi, se yleensä pirisee pään ulkopuolella. Tänä aamuna se pörräsi poikkeuksellisesti pääni sisäpuolella, tarkemmin sanottuna korvien ja sierainten tienoilla. Kun käänsin päätäni, pirinä siiryi eri paikkaan.

Ylös oli noustava, koskapa kello herätti, ja vessaan veden heittoon, tavallaan. Heitin suolavettä sieraimesta sisään ja toisesta ulos. Ei vain tipahtanut herätyskelloa, vaikka vähän uumoilin sellaista. Eikä tullut paljon muutakaan, vaikka toivoin.

Oli hyvä, että hain tropit illalla apteekista, olisin ollut helisemässä pirinöitten, sirinöitten ja räkälöitten kanssa muussa tapauksessa. Eilinen ja tämä päivä on mennyt vähän kuin unen näössä, kun hajuaisti on matkoilla, ties missä.

Kokosin itseni sairaalaanmenokuntoon. Ari odotti ja ikävöi jo minua, kuten minäkin häntä, kun en eilen käynyt. Heti hän halusi istuma-asentoon, ja hoitajan avustamana istuimme pian aulassa. Keinuin, tein ristikkoa ja kudoin sukkaa. Ari nukkui enimmäkseen. Jossain vaiheessa menimme takaisin Arin huoneeseen.

Minulla on nyt ihan oma keinu Arin huoneessa! Keinuja on kuulemma viety varastoon, niitä on ollut enemmänkin aulassa ja eteisessä, mutta minua varten on jätetty yksi. Mukavaa! Ei taida olla keinuttelijoita enää. Potilaat ovat niin huonokuntoisia, etteivät voi istua keinussa, vieraita ei paljon käy.

Arin kanssa olimme puhuneet, että hän tulisi huomenna kotiin, mutta ei se nyt onnistu. Mutta menen käymään hänen luonaan, jos Herra suo.

Tänään erehdyin rämpimään lumihankien poikki sairaalaan, vaivaiset sata metriä, mutta pitkän aikaa läähätin, enkä meinannut saada hengitystäni tasapainoon. Tämä talvi on muillakin kuin meikämammalla sitkeän flunssainen. Flunssa uusiutuu, vaikka jo luulee parantuvansa. Minä en ole tosin ehtinyt luulemaankaan. Eilen meinasi ruveta surettamaan kurja oloni, mutta en viitsinyt edes itkeä, kun olin tukossa muutenkin.

Tänä aamuna sulatin pakastimen. Yhtäkkiä muistin, että se olisi hyvä tehdä niin kauan, kuin on pakkasia. Seuraavassa hetkessä jo kannoin neljä kassillista pakasteita kuistiin, viltti päälle ja pari kiveä viltin päälle. Muutaman tunnin päästä jo sain pistää sapuskat takaisin jäisinä. Pesin jopa lattian pakastimen takaa. Kuin olisin isonkin työn tehnyt.

Tero tuli lomille, mutta meni jo. Äitikkä ei olekaan enää nainen n:o 1. Elämä on sellaista.

Siirryn kutomaan sukkaa ja kuuntelemaan pikapuoliin Raamattua kasetilta. Makailen tuvan sohvalla ja nautin olostani. Saunaan en viitsi mennä, se ei välttämättä tekisi hyvää nyt.

Tänään väsäsin kuusi julistetta valmiiksi kirjastoihin vietäväksi. Tuntuu, että kuljen ihan uusia, outoja polkuja. Rukoilen, että Tien aukaisija kulkee edelläni.

Siunausta iltaasi, arvoisa lukijani!