10.02.2011 - Pakkaspäivä

Aurinkoa, kylmää

Äiti soitti varhain aamulla, kun oli saanut Nivala-lehden ja kertoi, että siinä oli juttua kirjastani. Lehti tuli minulleki, joten voin jakaa teidän kanssanne, arvoisat lukijat, opettajani ajatukset kirjastani.

Tänään sain kolmannen laatikon kirjoja. Itellan mies, joka kantoi laatikon ovelle, näytti tutulta.
- Taidat olla jonkun tutun lapsen isä, sanoin.
- Joo, niin olen, ja mies kertoi kenen. Hän sanoi, että oli heti katsonut, että jaa, Paula on tilannut kirjoja.

Kävin lääkärillä varmana siitä, että minulla on keuhkoputkentulehdus, mutta ei ollut kuulemma. Yskänlääkettä pyysin, että saan liman irtoamaan. Kurkku on kipeä. Mitähän tämä nyt taas on.

Serkun vaimo tilasi kirjoja ja lähetin hänelle. Kävin kaupassa ja apteekissa. Ystävä poikkesi rukoilemassa ja joimme kahvit. Veli soitti, äiti soitti. Arin luona olin reilun tunnin. Ajattelin, etten jaksa nostaa häntä tuoliin, mutta tottahan minä nostin, kun sinne menin ja Ari halusi istumaan. Opiskelijatyttö tuli auttamaan.

Istuimme aulassa ja katsoimme Ulla-Christina Sjömanin ohjelman seiskalta. Ari istui tuolissaan, ruoka tippui letkua pitkin hänen mahaansa. Minä istuin keinussa. Olin huonovointinen niin kauan kuin touhusin, mutta oloni parani, kun rauhoituin.

Hoitajalta kuulin, että Arin lämpö oli noussut eilen illalla 38,1:een, mutta laskenut puoleen yöhön mennessä. Kiitos siitä Jumalalle. Tämä oli jo toinen kerta, kun se laski omia aikojaan. Tai saahan Ari panadolia. Se onkin ainoa lääke, jota hän saa. Olen pyytänyt, että sitä annetaan hänelle, sillä hänen voi särkeä päätä tai jalkoja. Kukapa tuota osaa kysyä, eikä hän pysty sanomaan. Hyöty on uskoakseni suurempi kuin haitta.

Tänään vein Arin osaston henkilökunnalle kirjani kahvipöytälukemiseksi. Yöhoitajalla ainakin lienee aikaa selailla sitä yön aikana. Jospa kirja valottaisi heille myös Arista jotain uutta, kun he tuntevat vain Arin, joka ei puhu eikä liiku. Mutta hyväntuulinen Ari on aina.

Olen ollut iloinen viime viikkoina, että minulla on Uusi Testamentti kasetteina. Kuuntelen sitä usein samalla, kun kudon. En tahdo jaksaa kovin lukea, mutta kuunteleminen käy helpommin. Ihmiselämässä on erilaisia vaiheita.

Toisinaan voin luulla olevani mahdottoman hurskas ja jumalinen, kun luen paljon Raamattua. Toisinaan on työn takana lukea edes jokin psalmi tai sananlasku. Jumala sen vaikuttaa, että tahdomme ja innostumme lukemaan Raamattua. On hyvä välillä nähdä, että Hän vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, etten luule itsestäni enempää kuin totta on. Ihminen on kuten Raamattu sanoo: tekee sitä, mitä ei tahdo, eikä tee sitä, mitä tahtoo. Eli tahtoisi olla hyvä, mutta ei ole. Eikä tahtoisi tehdä pahaa, mutta silti vain tekee.

Mutta mikään ei voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Ei kuolema, eivät henkivallat, ei korkeus, syvyys eikä mikään muukaan, sanotaan Roomalaiskirjeen 8. luvussa. Saamme turvautua Jumalan armoon, jota tarjotaan meille Jeesuksessa. Jeesus on ovi Jumalan luo.

Huomenissa odotan vieraita Runoilijattarenpolulta ja Metsänneidonkujalta. Mutta sitä ennen siirryn jälleen sohvalle lötköttelemään.

Voi hyvin, arvoisa lukijani!