Kategoriat: Ajankohtaista

Arin kanssa OP:ssa tänään. Minun kutimet Arin sylissä. Pyysin toista asiakasta kuvaamaan meidät.

Ikävä viima, pakkastakin oli kymmenisen astetta.

Jos jollakin on tili pankissa, mutta hän ei ole käynyt siellä noin 20 vuoteen, niin eikö ole historiallinen hetki, kun hän sen sitten tekee? Minun mielestäni on, ja Ari teki niin.

Hoitajat olivat ehtineet laittaa Arille verkkarit, kun menin sairalaan. Tälle rouvalle ne eivät kelvanneet. Suorat housut piti olla. Tärisin niin Arin vaatteiden suhteen, että vasta matkalla huomasin, että olin suristanut sähköhammasharjalla hammastahnat paidalleni, tapani mukaan. Niitä plänttejä sitten käsipaperilla hinkkasin.

Illalla menin ajoissa nukkumaan ja heräsin kahdentoista jälkeen yöllä. Luulin, että on aamu. Olin äärettömän kiitollisella mielellä. Koska olin pirteä, vaikkakin hevosyskäinen, luin Raamattua. Sieltä aukesi rohkaisevia ja vahvistavia jakeita:

"Mutta sinä, vyötä kupeesi, nouse ja puhu heille kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä kauhistu heitä, etten minä saattaisi sinua pelon valtaan heidän edessään.

"Minä teen sinusta tänä päivänä linnoitetun kaupungin, rautapatsaan ja vaskimuurin koko maata vastaan, Juudan kuninkaita, ruhtinaita, pappeja ja maan kansaa vastaan.

"He kyllä sotivat sinua vastaan, mutta eivät voita sinua, sillä minä, Herran, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua." Jer 1:17-19

Samantyyppinen kohta on Jeremian 15. luvun lopussa:
"Sentähden, näin sanoo Herra: "Jos sinä käännyt, niin minä sallin sinun kääntyä, ja sinä saat seisoa minun edessäni. Ja jos sinä tuot esiin jaloa, et arvotonta, niin sinä saat olla minun suunani. He kääntyvät sinun tykösi, mutta sinä et käänny heidän tykönsä.

"Ja minä teen sinut vahvaksi vaskimuuriksi tätä kansaa vastaan, ja he sotivat sinua vastaan, mutta eivät voita sinua; sillä minä olen sinun kanssasi, minä vapahdan ja pelastan sinut, sanoo Herra.

"Minä pelastan sinut pahain käsistä ja päästän sinut väkivaltaisten kourista." Loppujakeet.

Jo Jeremian 1. luvun alussa sanotaan:
"... mene minne minä sinut lähetän, ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää heitä, sillä minä olen sinun kanssasi ja suojelen sinua, sanoo Herra." Jakeet 7,8.

Yöllä minun piti kiittää Jumalaa kaikesta, vaikka en tiedä erityistä aihetta, mutta Pyhä Henki tietää, mitä Jumala on tekemässä.

Jännitin aika lailla Arin kanssa pankkiin menoa. Varmaan sen takia, ettemme ole käyneet muualla kuin kirkossa viime vuosina. Mutta kaikki meni hienosti.

Invataksi tuli etuajassa, joten menimme hetkeksi markettiin odottamaan Arin kanssa. Ulos emme voineet jäädä hyytävän tuulen takia. Pankissa minä kirjoitin nimiä papereihin, mutta herra-Arin ei tarvinnut kuin silmiä räpäyttää, niin hänen allekirjoituksensa oli siinä. Niin siirtyi puhelinosakkeemme pankin järjestelmään, tai minne lie.

Vein kirjani lahjaksi pankin kahvihuoneeseen, annoin sen virkailijalle. Toivon, että henkilökunta ehtii sitä vilkuilla kahvitunneillaan. Todella ystävällistä palvelua me saimme. Kävin toisellakin luukulla, ja harrastin edellä mainittua puhumista niin että kurkkuni oli korppuna.

Ari nautti silmin nähden isosta maailmasta. Itsekin ajattelin, että jonain päivänä voisimme käydä pääkirjastossa pari tuntia istuksimassa. Vaihtelun vuoksi. Ensi pyhänä Ari ehkä tulee kotiin, jos kaikki on kunnossa puolin ja toisin. Hän on käynyt täällä vain kerran, viime juhannuksena, ja silloinkin hän tuli kuumeeseen.

Viime yönä valvoessani jouduin hörppimään yskänlääkettä, sillä kurkkuni ei totisesti ole kunnossa. Yskä nousee syvältä. Ihmettelen, että ääneni sentään kulkee.

Kun pääsimme pankista sairaalaan, Ari ei halunnut heti osastolle. Istuimme ala-aulassa puolisen tuntia. Kun sitten vein ja laitoin Arin vuoteeseen, hän oli melkein unessa. Kaksi ja puoli tuntia samalla kankulla istuttuna, asentoa vaihtamatta, on aikamoinen saavutus kenelle vain.

Kun tulin päivällä kotiin, imuroin aikomattani keittiön ja tuvan. Salaa ja suunnittelematta se tapahtuu helpoiten. Leivoin leipää ja vähän muutakin, mutta en kerro mitä. Minulle on tulossa perjantaina vieraita, ja tarjoan heille sitä jälkimmäistä.

Kävin otattamassa kopioita kirjani kannesta. Teen niistä ilmoituksia kirjaston seinälle:

`Paula Hakkolan "Rohkeasti eteenpäin! MS-tauti kapulana rattaissa" -kirjan
julkistamistilaisuus kirjastossa ke 23.2. klo 18. Tervetuloa!`

Lähetin paikallislehteen ilmoituksen tilaisuudesta. Tytärtä pyysin myös kotiin kaveriksi, jos hän opiskelultaan ehtii, sillä Petrillä on koulua silloin. Laitan power point -esityksen, sillä tykin käyttö on mahdollista kirjastossa.

Kävin myös ostamassa taas lankoja...

Arista olen niin todella onnellinen. Ihmiset kenties säälivät miesparkaa ja hänen vaimoraukkaansa, mutta Ari ei sanonut kärsivänsä ollenkaan, kun kysyin häneltä tänään, enkä minä liioin kärsi. Meillä on iso ilo sydämessä, ja ulkoiset seikat ovat vain edesauttamassa Jumalan ihmeellisten suunnitelmien toteutumista.

Ei niin, että olisi muka ihanaa, kun Ari on sairas, vaan sairaus on sittenkin toisarvoinen asia rakkauden, ilon ja rauhan rinnalla, jota me Arin kanssa elämme todeksi.

Onneksi minulla on kauan sitten tilaamani omalääkäriaika huomenna, niin että voin vilauttaa kipeää kurkkuani lääkärille. Rohtoa on nautittava, yskänlääkettä hörpittävä. Avannosta voin vain nähdä unta tänä keväänä, siltä vaikuttaa.

Koulukaverini Nivalasta soitti tänään ja kertoi mielipiteensä kirjastani. Itse totean edelleen, että se on Jumalan käsialaa, minä olen vain kirjoittanut ylös asioita oman ymmärrykseni mukaan. Teksti on parempaa kuin mitä olisin itse saanut aikaan. Jumalalle kuuluu kunnia, sillä kirja kertoo Hänestä, hänen rakkaudestaan meitä kohtaan, vaikka se on samalla Arin ja minun rakkauskertomus.

Rukoilin kirjaa kirjoittaessani usein saamani profetian mukaan uskoen sen: "Sydän sanoo, käsi kirjoittaa. Kirjoittamisen olen antanut sinulle, että viihtyisit, ja että tutkisit Sanaa edessäni, eikä Sana jää toimettomaksi,joten jaa eteenpäin. Viisaus seisoo vierelläsi, ja kun pyydät viisautta, Hän pysyy luonasi. Aamen."

Joten rohkeasti eteenpäin vaan, arvoisa lukijani! Olkoon iltasi siunattu!

Sitä ennen on pommitettava rukoustykillä taivasta, että olen terveenä ja kaikki sujuu, kuten on hyvän Jumalan suunnitelmissa.

Venyviä sukkia ja lapasia. Näyttävät pieniltä, mutta eivät ole. Kutomisbuumi jatkuu, nyt on pipo tekeillä.