30.01.2011 - Elpymistä matkan jälkeen!

Liukasta, kinoksia kuljetettu pois tien vieriltä.

Eilen tuli kerrotuksi puolitotuus. Tai kerroin kyllä totuuden, mutta jätin kertomatta, mitä sen jälkeen tapahtui. Sanoin, että nukutin lapsenlapsen, ja sitä ennen hän lopetti suunnilleen heti itkunsa, kun pääsi mummon syliin.

Olin sangen tyytyväinen mummo, kun vein nukkuvan lapsen sänkyynsä, silittelin yöpuulle ja hiivin ovelle. Kun pääsin kynnykselle, pieni pää pongahti patjalta, ja tyttö oli täysin hereillä.

Uusi kierros alakertaan lapsi sylissä. Istuin tuolissa ja otin silmälasit päästäni pöydälle. Oli hauska katsoa, kun Saran katse seurasi silmälaseja ja mummon muuttunutta ulkonäköä. Onneksi hän ei sentään parkaissut, vaan alkoi tyynesti suipistella pikkuista suutaan. Hampaita lienee luvassa. Olin onnen kukkuloilla istuessani lapsen kanssa, sillä seuraavana päivänä jo olin lähdössä, enkä taas näe lasta moneen aikaan.

Lopulta mummo luovutti ja vei lapsen äidilleen, sillä lapsi vaikutti jo nälkäiseltäkin moisen yörupeaman jälkeen. Ja epäilyttävän virkeältä verrattuna mummoon, joka keikahti punkkaan ja nukkui sikeästi aamuun asti unohtaen täysin lapsihuolet. Aamulla virkeä lapsukainen palasi alakertaan pirteänä ja aurinkoisena isin kainalossa.

Niin että siinä koko totuus mummon ihmeellisistä kyvyistä rauhoittaa lapsi nukkumaan.

Terhi saatteli minut Pasilan asemalle. Juuri kun juna puuskutti asemalle, Terhi soitti kotoaan, että käsityöni oli jäänyt heille, koko pussi, monet puikot ja pari keskeneräistä käsityötä. Harmitti, mutta Jumala järjesti minulle matkalle muuta mukavaa tekemistä. Sain kivaa juttuseuraa, ja suu vaahdossa höyrysinkin.

Jumala johdatti junassa vastapäätäni istumaan ihmisen, jolla oli juuri tarve MS-kirjalle. Niinpä teimme kaupat, ja juttelimme monenlaisia. Istuin tyytyväisenä villasukat jalassa ja valmiina hyvästelemään kyseisen rouvan Seinäjoella, kun hän jäi pois junasta.

Yhtäkkiä tajusin, että minunhan on vaihdettava itsenikin junaa! Säntäsin pystyyn ja heitin kamat kassiin ja kiidin pihalle. Varmistelin vielä Vaasan junan vieressä, että varmasti nousen oikeaan vekottimeen, sillä en oikein luota itseeni junan vaihdoissa.

Vaikka onhan sitä Pariisissakin junailtu onnistuneesti, niin että tytärkin ihmetteli. Jopa lentokoneesta osasin mennä oikeaan paikkaan, kun aikaa oli riittävästi. Mutta itsevarmuuteni ei ole oikein kehittynyt, sillä kotimaan matkailussa on jatkuvaa sähläilyä. Kenties minut on luotukin vain ulkomaan matkoja varten! Hmmh.

Luin Kodin Kuvalehden uudesta kolumnistista, joka on koulutukseltaan lastentarhanopettaja. Hän asuu perheensä kanssa Kiinassa ja alkaa kirjoitella elämästään siellä. Mies töissä, lapset koulussa, rouva kotona.

Voisikohan Arille kehitellä jonkin pestin ulkomaille, että pääsisin kolumnistiksi minäkin! Kiinaa en uskalla ajatella, sillä en osaisi kuitenkaan pitää suutani kiinni, vaan pian saisin kirjoitella vankilakirjeitä.

Taitaa kotimaan työ olla kuitenkin minun heiniäni toistaiseksi.

Ari oli iloinen, kun pompsahdin hänen luokseen päivällä. Hoitaja autteli ja painelimme aulaan seiskateeveetä katsomaan. Ari oli hyvässä kunnossa ja tyytyväinen. Hoitaja ihmetteli Arin jatkuvaa hyväntuulisuutta.

Katsoimme ohjelman äiti Teresasta. Tämä oli päättäväinen, määrätietoinen nainen. Hän näki jokaisessa köyhässä, sairaassa ja kurjassa ihmisessä "Jeesuksen valepuvussa", Jumalan kuvan. Ihmisen valinnat, uskonto ja elämäntapa, jäivät hänen arvostelunsa ulkopuolelle. Hän koki olevansa kutsuttu rakastamaan ja kohtaamaan jokainen ihminen.

Tämä on edelleen suuri tarve meillä jokaisella. Että tulemme nähdyksi, kuulluksi ja huomatuksi. Ettei meidän ohitsemme kävellä, koska olemme tuota toista ihmistä köyhempiä, heikompia tai vähäosaisempia. Tai ettemme itse kävele toisen ohitse.

Jaakob varoittaa Raamatussa, että meidän tulisi kohdella kaikkia samalla tavalla. Ei tule sanoa toiselle, että istu sinä tuohon lattialle ja toiselle taas, että tule tuolille, minä menen lattialle. Jokaista tulisi arvostaa samalla lailla.

Jouluradiossa soitettiin usein minulle mieluista laulua, joka on tehty ilmeisesti vastaavasta lastenkirjasta. Köyhä suutari odottaa Jeesusta kylään, koska tämä on luvannut tulla. Päivän mittaan hän auttelee yhtä sun toista ihmistä odotellessaan. Näin hän ei huomaa, että on auttanut Jeesuksen vähäisiä veljiä ja sisaria, siis Jeesusta itseään.

Eilen minulta meni puoleen yöhön saada itseni henkisesti kotiin, niin että sain unen. Olin kuitenkin niin väsynyt, etten jaksanut enää kirjoitella. Tänään toivon taintuvani paremmin.

Ensi viikolle rukoilen johdatusta, sillä jälleen on monta asiaa, jotka haluan toimittaa Jumalan järjestyksessä. Viisautta tarvitsen. Huomenna eräs ystävä tulee hakemaan minulta kirjaa, ja toivon saavani tiistaina niitä lisää, sillä moni hakee mieluummin minulta, kuin odottaa kirjan saapumista kirjakauppaan tai postissa.

Siunausta sinun viikkoosi, arvoisa lukijani!