09.01.2011 - Lenkille vaan!

Vetistä, märkää, lumiukkokeli.

Arvaan, että muutamat ystävälliset sielut saivat otsikostani verenpainetta. Heidän ajatuksensa voisi olla: Nyt se rauhaton sielu, onneton säheltäjä, on lähtenyt lenkille, vaikka pitäisi vielä maata ja levätä!

Voin rauhoittaaa mieltäsi, että lenkkini oli pari kertaa talon ympäri. Sen verran, että tarkistin kauniin kynttilän näyttävän ihanaiselta ikkunallani myös viereiseltä kadulta. Syydin myös lumet alas autoni katolta ennen kuin katto romahtaa sen painosta.

Tietysti piti tarkistaa postiloota. Eilen komensin ystäväni tutkimaan luukun, josko sen nurkkaan olisi unohtunut jokin kirjan tapainen, mutta ei kuulemma ollut. Tänään varmistin itse asian. Tyhjä kuin kuivunut kaivo. Mistä sitä tietää, jos postiviranomaisen omatunto on alkanut kolkuttaa pyhän seudulla: ennen kuulematonta postia jakamatta, pitääpä mennä korjaamaan asia.

Mutta ei. Kolkutuksia ei ole kukaan kuunnellut, tai sitten niitä ei ole kuulunutkaan. Arvatenkin jälkimmäistä.

Olen mielestäni ollut sangen kärsivällinen potilas, niin rauhallinen, että hampaat vaan kirskuvat, muuta ääntä ei kuulu. Olen kuunnellut radiota korvat höröllä, mutta lukea en ole juuri jaksanut yrityksistä huolimatta. Olen vahtinut tarkasti pillerinottoajat ja välttänyt rehkimistä.

Tietenkään pilleriotto ei vaadi rehkimistä, mutta matka pilleripurkille voi aiheuttaa sitä. Huushollissa on aina korjaamista, kantamista, siirtämistä (piano ynnä muuta sohvantapaisia), ja tuollaiset tulevat mieleen, kun kävelee paikasta A paikkaan B. Ja etenkin kun tietää, että pitää ottaa rauhallisesti.

Tänään puhuin Arin kanssa! Petri oli käymässä Arin luona ja soitti sieltä. Niinpä minä kerroin kaikki merkittävät uutiseni yskimisestä ja kirjoista lähtien, ja Ari vaikutti ylen tyytyväiseltä armaan ääneni kuullessaan. Pitää tuumata, koska voisin pinkaista hänen luonaan.

Sydänlihastulehduksen vaara on silmieni edessä kirkkaana, joten en rehki, se on selvä kuin mikä. Tosin ruokailukin on tällä viikolla kovasti puuhaa aiheuttavaa. Viisi kertaa päivässä täytyy nautiskella edellä mainittuja pillereitä. Ja nehän eivät tykkää yksin mennä mahaan, joten täytyy ruokailla samalla.

Luonnollisesti normaaleja rutiineja ei pidä väistää, joten ruokailuajat on pidettävä. Miten ollakaan, yksikään ei satu pillerinottoaikaan. Kiirusta pitää, voit kuvitella. Hädin tuskin ehdin käydä kirjoittamassa jutun, kun on rynnättävä, siis käveltävä rauhallisesti, keittiöön nauttimaan iltapäiväsapuskaa.

Päiväpostin jakaja tulee klo 14 maissa arkisin. Miksi niin myöhään? Tarvitseeko nyt koko aamua odotella, ennen kuin saa ihmisten tiedonnälän tainnutettua. Ilmeisesti pitää. Saa vaan nähdä, niin kirja eksyy jonnekin väärään paikkaan.

On siunattu asia, että kaikki tapahtuu kuitenkin hyvän Jumalamme aikataulussa. Jos kirja häviää, se ei ole Jumalalta kadoksissa, saati sitten me itse. Jumala janoaa olla yhteydessä meihin ja parasta, mitä me voimme tehdä, on pitää yhteyttä Häneen eli rukoillen kantaa asiamme Hänelle tiettäväksi.

"Kiitos, rakas Jumala, että sinun hyvä johdatuksesi seuraa minua ja lukijaani kaikilla meidän teillämme. Kiitos, että et hylkää meitä koskaan. Aamen."

Voi hyvin, arvoisa lukijani, sanoo yskivä kirjoittaja koneen täällä päässä.