22.11.2010 - Kohti adventtia!

Viimaa, sää jatkuu samanlaisena. Pimenee vaan lisää.

En jaksanut illalla mitään filmejä katsoa, kunhan menin nukkumaan. Mutta äsken katsoin, ja huomaan, että suupieleni venyivät korvasta korvaan: katselin Ilon Askeleet Venäjällä 1999 -filmiä!

Sain fimin eilen Saaralta, joka oli samaisella reissulla, jolla olin kaikkien neljän lapsemme kanssa juhannuksena ja sen jälkeen pari viikkoa. Jyrki oli silloin 16v, Petri 13v, Terhi 10v ja Tero 7v. Kunhan he tulevat käymään, uskon heidänkin innolla etsivän itseään kuvista. Lisäksi Maarit-miniämme on 15v, ja mukana hyppimässä toisten kanssa. Ja paljon, paljon muita tuttuja nuoria ja aikuisia. Se oli aktio-matka, siunattu sellainen.

Tero on pikkuruinen filmillä, Terhi samoin. Jyrki on nuorukainen ja Petri venymässä sellaiseksi. Itseäni en löytänyt, mutta filmi on vielä kesken. Yhtäkkiä lapsistamme on tullut aikuisia. Käsittämätöntä se on varmasti aina vanhemmille. Miten aika on vilahtanutkaan!

Arin huoneesta olivat verhot häipyneet ikkunasta. Jännittäväksi käy tilanne, ennen kuin se on päätöksessä. 8.12. pitää osaston olla tyhjä. Suurimmalle osalle on tiedossa paikka, mutta Arille ei vielä ole. Eipä tuo meitä huoleta, mielenkiintoista tietysti on.

Olin monta tuntia Arin luona. Ehdimme katsoa useita ohjelmia seiskalta. Yhden lapasen kudoin. Ari nukkui välillä. Vähän hän rohisteli, mutta oli kovasti lähdössä kanssani keskiviikkoiltana kirkkoon. Siispä tilaan taksin, mutta lähtö on epävarmaa siihen asti, kunnes olemme menossa. Jännitysmomentti on jatkuva Arin terveyden suhteen. Pian on kaksi kuukautta edellisestä antibiootista. Alkaa olla ennätyslukemat käsillä pitkästä aikaa.

Aamulla elimistöni vaati happea. Lähdin kaupungille. Veisailin hiljalleen jotain tuomiosunnuntain virttä, joka pyöri mielessäni. Luulin, ettei sitä kukaan kuule, mutta eräs nainen luuli kai kuulevansa ääniä, sillä hän kääntyi katsomaan. Olin muina miehinä.

Olen ruvennut rohkaisemaan ohikulkijoita. Sairaalasta tullessani eräs itseäni iäkkäämpi rouva käveli edelläni. Hänellä oli kauniit punaiset talvisaappaat. Niissä oli nilkan kohdalla sieviä nastoja. Ohittaessani hänet mainitsin asiasta. "Hmmph" tai "Krhahhaa" tai jotain sellaista hän vastasi. Ehkä hän sanoikin "Kraak", en ole varma. En siis päässyt selvyyteen, oliko hän:
- samaa mieltä
- eri mieltä
- ymmärsikö/kuuliko edes, mitä sanoin

Mutta en luovuta, vaan jatkan tuloksellista rohkaisemistani. Liukkaasta kelistä saa monia piristäviä, syvällisiä keskusteluja. Pakkanenkin taitaa kiristyä, joten ei huolta, mitä sanoisi.

Kelassa kävin lukemassa päivän lehden. Siellä oli niin pitkä jono, että lehden luettuani ja parin ihmisen kanssa juteltuani häivyin. Jono ei ollut yhtään lyhentynyt. Mutta onhan se päivä huomennakin.

Ystäväni Erja viettää syntymäpäivää tänään. Vein kukkasen itseltäni ja toiselta ystävältä hänen ovelleen. Paketoin sen kylmälaukuin ynnä autosta löytämäni istuinsuojin, koska hän ei ollut kotona. Ystävät ovat tärkeitä!

Runsain määrin on rukousaiheita ja muistettavaa. Yritän jättää asiani Herran eteen. Enhän niille itse mitään voi. Ilo on kuitenkin sydämessäni kaikesta hyvästä, mitä Herra on minulle antanut. Arin pirteydestä olen todella onnellinen. Jospa se jatkuisi vielä huomennakin se pirteys.

En jaksa porautua kovin syvälle jutuissani. Mutta luotan, että Kristus minussa, kirkkauden toivo, ei petä. Hän ei ole riippuvainen minun hengellisyydestäni tai voimistani. Hän on itse Henki, ja Hän tekee kaiken, kun minä lopetan vastaan rimpuloimisen.

Jeesuksen täytettyyn työhön ja hänen esirukouksiinsa suljen itseni ja sinut, arvoisa lukijani.

JK. Jos olet kristillisten arvojen opettamisen kannalla kouluissamme, kirjoitapa nimesi adressiin:
www.adressit.com/hs-koulupalvelu

Omaa nimeä ei ole pakko jättää näkösälle, jos et halua. Mutta olisi tärkeää, että monet allekirjoittaisivat vetoomuksen! Aikaa on vain 25.11. asti. Kiitos!