20.11.2010 - Ilon pisaroita, hiljaista onnea!

Pakkasta jonkin verran, vähän viimaa. Aurinko värjäsi maiseman päivällä.

Oli mukava herätä omassa kodissa, vaikka kestikin hetken keksiä, missä olen.

Eilinen sapattiateria oli huippujuttu! Lähes sata ihmistä oli ilmoittautunut syömään ja tuli myös. Kaikille riitti, ja ruoka oli mitä maukkainta jälkiruokineen. Lisäksi näimme valkoasuisten lasten esittävän israelilaisia tansseja, kuulimme Jumalan sanaa ja lopuksi siunasimme Israelin Herran siunauksella, kuten Jumalan Sana kehottaa tekemään: "Jotka siunaavat Israelia, ne tulevat siunatuiksi."

Tuotto illan ruuista menee Israeliin erään talon kunnostukseen. Miehet menevät keväällä remontoimaan taloa kodiksi läheteille, jotka voivat tulla sinne virkistymään. Oli todella hieno ilta, kiitos siitä Jumalalle.

Ystäväni soitti, kun olin lähdössä uimaan. Juttelimme ja lopuksi rukoilimme niiden asioiden puolesta, jotka nousivat esiin. Samalla seurasin auringon valon lisääntymistä ikkunallani. Valot ja varjot, niistä elämä muodostuu.

Kiitollisuuttani herättää se, että jaksan kävellä reippaasti, ja kävely tuntuu jopa mukavalta. Ilman päämäärää en tosin hortoile, vaan minulla on oltava jokin tavoite, minne menen.

Kun pääsin rannalle asti, löysin runsaasti mielenkiintoista kuvattavaa. Kuten jäätä ja lunta. Aiemmin en olisi pitänyt tuollaisia löytöjä mitenkään merkittävinä. Nykyisin koen iloa, kun koetan nähdä valokuvauksellisia kohteita. Auringolla on huomattava merkitys, että jokin näyttää joltain.

Olisiko niin, että myös valo, mikä Jumalasta lähtee ja valaisee meitä, saa meidät hehkumaan? Niinhän Raamattu tosin vakuuttaa:
"Ne, jotka Häneen katsovat, säteilevät iloa!"

Uiminen hyytävässä vedessä on mukavaa. En ajattele, miltä vesi tuntuu, vaan mikä on päämääräni: uida toisille portaille päin ja kurvaista takaisin alkupisteeseen. Nakella vettä naamalle ja niskaani, ja kun vakuutun, että vilpoista on, niin kömpiä ylös vedestä ja mennä pukemaan.

Kävely pukuhuoneeseen lienee paras hetki. Veri kiertää. Eihän veri tietenkään hyytynyttä ole sitä ennenkään ollut, mutta virtaus lisääntyy ja se tuo hyvän olon.

Iloa koin tänään myös löytämistäni pulloista. Lapsellista, mutta sellainen minä olen.

Käväisin syömässä kotona ja lähdin Arin luo. Ari sanoi ihan selvästi ääneen "hyvä", ja häntä itseäänkin nauratti se. En muista, mikä hänestä oli hyvää sillä kertaa, mutta olimme yhtä mieltä monista asioista, joista keskustelimme tai kommunikoimme. Vaihdetut katseet ja hymyt ovat merkittäviä meille.

Ari nukkui vähän aikaa, kun kuuntelimme Raamattua. Minä kudoin, vaikka olkapääni eivät oikein pidä siitä. Rukoilimme Arin kanssa, ja laitoin pari viestiä ystäville.

Hoitajat sanoivat, että Ari on ollut hyvin limainen tänään. Huomenna menemme kuitenkin viideksi kirkkoon, jos Arin kunto kestää ja hoitajat päästävät hänet.

Kauppareissuni meinasi tuottaa synkkiä pilviä ilon sijasta, mutta tulipa käydyksi. Menin ostamaan tarjouskahvia kilometrimarketista. Erään sedän kanssa kuitenkin totesimme, että kahvi oli loppunut. Otin hyllystä sen sijaan pari muuta tölkkiä.

Kun olin suunnilleen puoli kilometriä kävellyt kassalle, totesin, että jono on ylen pitkä. Liian pitkä. Vähän aikaa töröttelin jonon jatkona, mutta muistin sitten pyykkitupavaraukseni, joka olisi entinen ennen kuin olisin kaupasta ulkona.

Raahustin saman puoli kilometriä viemään tölkit omaan hyllyynsä. Palasin tyhjän korin kanssa takaisin kassan suuntaan. Näin sedän vaimonsa kanssa puolimatkassa, ja hän kertoi, että oli siellä niitä kahveja sittenkin vähän etäämpänä. Ehkä kauppareissun ilopuoli oli tuon ystävällisen sedän hymyssä!

Olin kuitenkin kypsynyt, enkä jaksanut innostua tarjouskahvista enää. Ohitin kassalla hikoilevat asiakkaat ja kassan. Penkillä kassan takana istui joku pappa. Hän katsoi minua sen näköisenä, että siinä täti menee varastettua tavaraa kassi pullollaan. Minullahan oli kamera, käsityö ja muutakin mukanani.

Voi olla, että pappa ei katsonut ollenkaan tuolla silmällä, minusta vain tuntui siltä. Useinhan siirrämme toisen päähän asioita, jotka ovat vain omassa mielessämme. Kenties pappa ajatteli, että naisparan hermot pettivät, ja tarjouskahvi jäi saamatta. Tunsin kuitenkin itseni hiukan roistoksi, vaikka mitään syytä ei todella ollut.

Pyykkiä olen pessyt, kuivannut ja mankeloinut tuntikaupalla. Jossain välissä kävin saunassa, muissa väleissä tein porkkanalaatikkoa, sämpylöitä ja suklaakakun. Nyt olen ihan tattis, ja aion katsoa Pieni talo preerialla -sarjaa ellen ala kuorsata jo sitä ennen.

Herra siunatkoon myös sinun iltasi ja pyhäpäiväsi. Ole siunattu, arvoisa lukijani!