17.10.2010 - Vilkas sunnuntai!

Pakkasta yöllä, kuistilla +2 aamulla

Nukuin huonosti, oli liikaa asioita mielessä.

Kun heräsin, istuin punaisessa kiikussani ja mietin, olin. Join aamukahvini, luin Raamattua. Lähdin kävelemään kirkkoon, ehtoollisavustus tänään Huutoniemen kirkossa.

Kävellessäni ihastelin ihmeellisen ihanaa aamua. Kello oli yhdeksän, aurinko paistoi vastaani täydellä terällä. Sairaalan lammen luona otin taas kuvia, jatkoin matkaani kirkolle.

Sain lukea ehtoolliskirkossa päivän tekstit, jotka olivat molemmat ylen mahtavia. Tässä toinen teksteistä, 2. kirje Timoteukselle, 4. luku:

1. Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta:
2. saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
3. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
4. ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.
5. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.

Kirkkokahville menin, päätin ruinata kyydin kotiin tutulta pariskunnalta, jonka näin porhaltavan myös sinne. Niin sitten ajelin herroiksi kotiin, kuten sanonta kuuluu.

Puoli yhdeltä soitin Helinälle, vieläkö he istuvat Anitan kanssa kahvilla Kortesjärvellä tai jossain muualla perifeeriassa. Yllättäen he olivat jo parkkeeranneet juuri ikkunani alle! Osasivat opastuksellani perille asti tuosta vaan. Olivat unohtaneet soittaa minulle matkalta, kun olivat keskittyneet jutteluun.

Lapsuudenystäväni ihastuivat kotiini, mutta en suinkaan suonut heille lepoa kodissani vaan kipaisimme pitseriaan. Mainiot sapuskat söimmekin, Anita maksoi kaikkien puolesta.

Naiset olivat puhuneet suu vaahdoten sen kolme tuntia, minkä matka Nivalasta tänne kestää, joten he kiskaisivat kaksi kannullista jäävettä, mutta sopiihan sitä juoda. Ei ole vesipulaa, Luojan kiitos, näillä seuduilla.

Jatkoimme puhetta kotonani. Terollakin oli monta kaveria syntymäpäiväkahvilla, mutta tuskin huomasimme, että väkeä oli tupa täynnä. Kävimme syvällistä keskustelua elämästämme naisten kanssa kamarissa, kun nuoriso istui kahvipöydässä. Sitten me jatkoimme kahvin ja kakun ääressä, kun tupa tyhjeni. Lopuksi rukoilimme.

Ystävieni kyydissä painelin taasen kirkolle patongit laukusta vilkkuen kahvitusryhmämme vastuusta huolehtimaan. Mutta tehokas kahviryhmämme oli pistänyt jo pöydän koreaksi, joten patongit ovat nyt pakasteessani.

Olen miettinyt seuraavaa parin päivän ajan. Ihminen on kokonaisuus, ja kaiken pitää olla sopusoinnussa keskenään, ihmisen sisä- ja ulkopuoli. Ajatukset, tunteet ja tahtoelämä.

Minulla on ollut eräs asia odottamassa pian 30 vuotta. Edelleen odotan, että joku antaisi minulle luvan toteuttaa sen. Esimerkiksi aviomies, isä, presidentti tai joku muu.

Mutta vaikka kuka antaisi luvan, en tiedä, olisinko valmis toteuttamaan sitä. Kaiken minussa on oltava valmiina. Minun itseni on otettava vastuu. Kukaan muu ei lopulta voi antaa lupaa tai ottaa vastuuta minun elämääni koskevasta asiasta. Se on minun otettava.

Kaikki kypsyy ajallaan, Jumala vie asiansa päätökseen oikeana hetkenä. Sen takia on turha murehtia tai kiirehtiä asioiden edelle. Se on helppo sanoa toiselle, mutta itseä on vaikeampi saada uskomaan sama.

Huomisaamuna menen aukomaan päätäni. Tai oikeammin suutani. Hammaslääkäriaikani on klo 9, mutta olenhan odottanut aikaa jo monta kuukautta, joten ei tämä mikään yllättävä harppaus ole.

Nyt iltateelle, ja sitten nukkumaan. Rooibos on edelleen suosikkiteeni! Voi hyvin, lukijani!