16.10.2010 - Kirkossa käyty!

Syksyinen aurinko paistelee, tuuli raitis, yöllä paikoin vähän pakkasta, kuistilla +3 astetta.

Tänä aamuna kävelin kymmenen minuutin matkan lähetyskodille avustamaan pyhäkoulussa. Lapsia ei tullut, joten pidimme vetäjän kanssa kunnollisen rukoushetken, luimme Raamattua ja lähdimme sitten. Ei ollut turha reissu.

Kipaisin kukkakaupan kautta. Minulle oli delegoitu tehtävä käydä ostamassa yksi ruusu eräälle henkilölle, joten tein sen. Kukkakaupoissa on mukavaa, siellä on niin paljon kaunista.

Olen nauttinut kai neljä päivää samaa ruokaa, ja luultavasti syön sitä niin kauan, että kyllästyn. Paistettu keräkaali, sipulia ja kenties jauhelihaa, niin eipä ruoka siitä parane. Ääneen olen hymistellyt ruuan maukkautta. Yrttisuolaa mausteeksi ja öljyllä paistelen matalassa lämmössä kannen alla paistinpannussa, hetken vähän kuumemmassa. Liian kuumassa kaali palaa tietysti, jos unohdan, että olen laittamassa ruokaa ja häivyn vaikkapa koneelle. Näinkin on melkein tapahtunut.

Huomenna tosin tulee ruokalistaan muutos. Lapsuudenystäväni Anita ja Helinä tulevat kylään. Menemme pitsalle nurkkapaikkaan, kivenheiton päähän.

Pääsimme kuin pääsimmekin kirkkoon Arin kanssa iltapäivällä. Ari oli jo pukeissa sängyssä odottamassa, kun menin yhden jälkeen sairaalaan. Hän oli ollut aika limainen koko aamun, mutta tuollainen ei minua hätkäytä, saati estä kirkkoon menoamme, jos ei Ari ole kuumeinen ja jaksaa lähteä.

Kaupungin kirkossa jatkuu iltaan asti seurakuntien yhteinen rukoustapahtuma. Sen parin tunnin aikana, kun olimme, oli paljon musiikkia, Jumalan ylistystä. Maikku Saarinen Kansan Raamattuseurasta opetti rukouksesta ja Raamatusta. Sitten rukoilimme kolmen hengen ryhmissä.

Luoksemme tuli naapuriseurakunnan raamattuopettaja rukoilemaan. Vuorotellen rukoilimme meidän kolmen puolesta. Se oli siunattu hetki, rohkaisi meitä kaikkia, niin uskon.

Ymmärsin, että mitä lähempänä Jumalaa olemme, sitä herkempiä meidän tulisi olla kuulemaan Jumalan vieno kuiskaus. On siis oltava hiljaa Herran edessä.

Moni ystävä omasta ja helluntaiseurakunnasta sekä Pelastusarmeijasta eräs, kävivät juttelemassa kanssamme. Se tuntui tosi mukavalle. Olin iloinen, kun sain olla Arin kanssa yhdessä.

Kävimme kahvilla kryptassa vielä ennen lähtöämme. Tapasin edellispyhän kirkkokahviystävän, ja saimme vaihtaa kuulumisia.

Joskus aiempina vuosina minua harmitti, kun piti Arin tai lasten takia lähteä pois hengellisestä tilaisuudesta. Saatoin kiukutella, kun en ikinä muka voinut olla tarpeeksi hurskastelemassa.

Nyt on tilanne toinen. Tiedän, että Jumala kulkee kanssani Pyhässä Hengessä, missä olenkin. Minun ei tarvitse olla ison, ylistävän joukon mukana tai keskellä. Voin olla täällä kotona tai Arin kanssa sairaalassa, ei väliä. Herra Jeesus Kristus on kanssani joka paikassa, ja Arin luona hän on takuuvarmasti. Joskus Herra kenties odottaa, että viipyisimme nimenomaan hiljaisuudessa useammin hänen edessään tai sairasvuoteen vierellä.

Kun sain Arin vuoteeseen, hän oli tosi väsynyt, varmaan alkoi nukkua. Laitoin ruuat tippumaan, hyvän asennon hänelle ja Joosuan kirjan kuulumaan. Tyytyväiseltä hän vaikutti. Soitan varmaan illalla, niin kuulen hoitajalta, mikä Arin kunto on.

Eilinen patonkikokeilu oli sittenkin onnistunut. Laitoin tomaattituorejuustoa ynnä juustoraastetta taikinalevylle ja rullasin patongin kiinni, nousemaan ja uuniin. Maku oli tänään tasoittunut.

Seuraava koeannos on tulossa. Puolen litran taikina jälleen, tällä kertaa pippurituorejuustoa ja juustoraastetta. Huomenna on näet ryhmämme kahvitusvuoro, ja patongeista voi leikata viipaleita ilman että niitä tarvitsee voidella. Käytännöllistä!

Elämäni voi vaikuttaa vauhdikkaalta ja tapahtumarikkaalta, mutta itse asiassa se on aika yksinkertaista. Mitäpä niistä hetkistä kertoisin, kun istun hiljaa keinussa tai kävelen omissa ajatuksissani uimaan tai sairaalaan! Hiljaisuuttakin minulla on riittämiin. Valitettavasti en osaa vielä olla tarpeeksi hiljaa, tarpeeksi kauan.

Käyn ylikierroksilla edelleen. Huomasin sen jokin päivä sitten konkreettisesti taas. Laitoimme naapurin kanssa kukkasia laatikoihin. Kun hän laittoi yhden, minä olin yllättäen laittanut jo kaksi laatikollista.

Kyse ei ole siitä, että haluaisin olla paras ja johtaa, vaan minulle on tehokkuus jäänyt päälle. Harmittaa ja nolottaa, kun toiselle voi tulla olo, että hän on hidas ja saamaton. Niin ei ole, vaan minä porhallan joka asiassa tuhat lasissa huomaamattani. Ja kuitenkin olen nykyisin omasta mielestäni kohtalaisen hidas ja saamaton verrattuna menneisiin vuosiin.

Ei ihme, että olen uupunut.

Tero tulee lomille parin tunnin päästä. Minulla on pyykkilasti kuivausrummussa, sauna varattuna yhdeksältä. Niin, ja se taikina nousemassa. Hyvä mieli on kaikesta, kiitollinen ja turvallinen olo.

Aamulla menen ehtoollisavustajaksi Huutoniemen kirkkoon. Jotenkin onnistun ruuhkauttamaan kuvioni, niin että saan olla tärppinä, että muistan kaiken. Kalenteri on siinä hyvä apu, ruuhkan aikaan saamiseksi, ja kaiken muistamiseksi!

Hyvää viikonloppua, arvoisa lukijani! Iloa sydämeesi.