12.10.2010 - Kärsivällisyys ei ole hyveeni!

Kova tuuli

Aiomme Arin kanssa kaupungin kirkkoon lauantaina, kun siellä on kaikkien kristillisten seurakuntien yhteinen rukouspäivä. Tilaisuus alkaa kahdelta ja olemme silloin menossa. Siis jos Herra suo.

Arin ilme kirkastui eilen, kun sanoin, että jospa menisimme kirkkoon. Hän haluaisi mennä paljon useammin kuin voimme mennä. Tärkeämpää kuin päästä tänne kotiin käymään hänelle olisi päästä kirkkoon. Kiitos Jumalalle siitä.

Tänään menetin hermoni. Olin juuri varannut invataksin lauantaille ja sopinut hoitajien kanssa, että menemme kirkkoon. Kuuntelimme Mooseksen kirjaa Arin kanssa ja minä vilkuilin sudokua samalla, kun kuuntelimme. Makailin omatekoisessa tuolipunkassani Arin vieressä. Minulla oli syvä rauha. Olin paikassa, jossa ehdottomasti halusin olla: Arin lähellä Jumalan sanaa kuuntelemassa.

Satuin kysäisemään Arilta, onko kaikki hyvin. Ei ollut. Jotain piti tehdä, mutta en tiennyt mitä. Kohentelin ja muuttelin hänen asentoaan. Tilanne ei muuttunut. Repäisin pelihousuni, noin kuvaannollisesti. Heitin rensselit niskaani ja soitin hoitajan paikalle. Olin valmis ampaisemaan tieheni.

Arin avuttomuus yhdistettynä omaan kykenemättömyyteeni ymmärtää häntä on todella hermostuttava asia. En raivonnut tai muuta sellaista, mutta suutuin itselleni, Arille ja koko tilanteelle. Sanoin, että voisit sanoa kyllä ihan ääneen, mitä pitää tehdä. Mutta eihän Ari sanonut.

Kun hoitaja tuli, hän kysäisi, haluaisiko Ari, että sänky käännetään ikkunaan päin ja laitetaan hänet istuma-asentoon sänkyyn kuten eilen. Joo, niin hän halusi ja niin tehtiin. Sitten oli kaikki hyvin.

Näin käy usein, kun päätämme lähteä kirkkoon. Alkaa taistelu, ettei reissusta vain tulisi mitään. Että suuttuisin ja sanoisin, että minä en lähde minnekään sinun kanssasi. Joten: ellei Jumala itse estä kirkkoon menoamme selvästi, me menemme sinne.

Ari jäi kuuntelemaan Mooseksen neljättä lukua ja katselemaan ikkunasta, kun lähdin. Olin ehtinyt kiskaista kengät jalkaani ja takin päälleni, joten en jaksanut enää alkaa uudestaan asettua. Lupasin mennä taas huomenna. Lastemme ja avioliittomme puolesta rukoilimme yhdessä.

Käväisin KirppuKolmosessa ja löysin pari seinäamppelia, korimallia. Kysyin naapurin mielipidettä niiden kiinnittämisestä kuistin kaiteeseen. Hänelle se sopi. Asensin ne ruuveilla kiinni. Tungin jäkälää ja puolukan varpuja purkkeihin ja pihasoraa painoksi, etteivät koristeet lähde ensimmäisen tuulenhenkäyksen mukana tiehensä.

Tunnin päästä on raamattupiiri minun luonani. Sen jälkeen olen varannut saunan itselleni.

Tänään on puhelin pirissyt ahkerasti. Joskus ei kukaan soita moneen päivään. Loppuviikon suunnitelmani ovat muuttuneet moneen kertaan. Aika näyttää, miten päivät lopulta menevät. On tarpeen olla valmis muutoksiin, Herra voi joskus yllättää.

Mukavaa loppuiltaa, arvoisa lukijani.