01.10.2010 - Uutta intoa!

Kostea tihkusää koko päivän.

Leipäkokeiluni onnistui. Tuli parempaa leipää tänään. Vien äidille huomenna toisen, toista napostelin tänään ja syötin Aulikillekin, kun hän istui iltaa luonani.

Aamutuimaan kävin heittämässä pyykit koneeseen. Yhtäkkiä Elisalta tuli viesti, ehdinkö Othelloon kahville. Siitä paikasta heitin sosiaalista painetta kestävät kamppeet päälleni, pyykit kuivausrummusta koriin, jossa ne menisivät krumppuun varmasti. Syöksyin Othelloon päätä pahkaa.

Naureskelimme Elisan kanssa, että pitää riisua takki varovasti, jos on vaikka yöpaita jäänyt alle kiireessä. Vietimme suloisen kahvihetken toinen toistamme siunaavassa ilmapiirissä, kunnes Elisa lähti kuntoutumaan ja minä pyykkitupaan. Sieltä lähti mukaani siisti pinkka mankeloituja vaatteita. Vain sukkia en mankeloi enkä farkkuja.

En ennättänyt uimaan tänään. Innostuin värkkäämään kirjaani, sitä keskeneräistä. Sähläsin tietokoneen kanssa. Soitin Jyrkille ja sekoitin hänenkin päänsä varmaan, kun en osannut selittää, mikä ei toimi, ja mikä tiedosto on hukassa. Ongelmani on se, etten tiedä mitään tietokonealan käsitteitä. Selitä siinä sitten, mikä ei löydy ja mihin olen tallentanut, kun en osaa sanoja.

Lopulta löysin kadottamani ihan itse.

Kolme tuntia hulahti tekstin kanssa tuosta vaan! Suorastaan lämpenin kirjan kasaamiselle. Soitin ystävälleni Maijalle, josko hän tekisi kirjaan kannet. Saa nähdä, meneekö puihin tämä yritykseni, mutta Jumala johdattaa, meni miten meni.

Chambersin teksti on lohdullinen. Hän sanoo siihen tapaan, että vaikka uskovan elämä voi näyttää sivullisista sekavalta tai epäloogiselta, niin Jumalalle se ei ole sitä. Hän kuljettaa omiaan joskus outoja teitä.

Arin luona lorvin pari tuntia. Katsoimme seiskalta Telerannan Kirja-ohjelman. Hän haastatteli Teuvo V. Riikosta tämän uudesta kirjasta, Autiomaan armollisuus tai jotain sellaista. Se vaikutti kiinnostavalta. Varmaan luen sen joskus.

Illaksi odotin Aulikkia kylään. Katoin pöydän kauniisti. Juuri kun päättelin, ettei hän pääsekään tulemaan, hän tuli. Olin ehtinyt aloittaa tarjoilut itselleni, koska miksi suotta tärvätä kaunista kattausta.

Vietimme syvämietteisen illan pohtien elämäämme. Rukoilimme lopuksi, ja olihan koko ilta jo Isämme tiedossa. Vahvistimme toistemme luottamusta siihen, että olemme Isämme lapsia, Kuninkaan tyttäriä.

Juuri kun kipaisin saunaan, Tero tuli kotiin. Menemme ajoissa nukkumaan, sillä huomenna on isäni syntymäpäivä, 82 vuotta, ja Tero lähtee näyttämään mummulleen ja papalleen sotilaspukuaan. Minä hyppään kutimeni kanssa kyytiin.

Hyvää yötä, Jeesus myötä siis, arvoisa lukijani!