30.09.2010 - Varsinainen urheilupäivä!

Ei yöpakkasta, sumua iltapäivään asti, sitten aurinko alkoi paistaa.

"Jokaisella pyhimyksellä on menneisyytensä,
ja jokaisella syntisellä on tulevaisuutensa."
Näin viisaasti on joku runoilija veistellyt 1500-luvulla. "Ja kaikki vain sen ansiosta, mitä Herra teki rakkautensa tähden", toteaa Jan Karon Pappilan uusi mahdollisuus -kirjassa.

Heräsin viideltä ja kampesin pystyyn. Turha kuluttaa patjaa sängyssä pyörimällä. Mielekkäämpää on keittää aamukahvit ja kurkistaa säätilaa. Ei pakkasta yöllä, sumua senkin edestä.

Soitin Anitalle, lapsuudenystävälle, onnitellakseni häntä syntymäpäivänä samalla kun marssin ruokakauppaan aamulla varhain. Pitkäaikaiset ystävyyssuhteet korostuvat iän myötä.

Minulla oli leipätaikina nousemassa yön yli. En laittanut hiivaa, vaan edellispäivän taikinaa, joka oli ollut jääkaapissa. Taikina nousi ja sämpylät onnistuivat. Maku ei aivan vastaa odotuksiani, joten seuraavaksi kokeilen lisätä vähän enemmän fariinisokeria. Nyt laitoin vain ripauksen.

Leipomisen jälkeen kävin uimassa. En ottanut kuvia, kun sää oli niin sumuinen. Tein taas "ristot" meressä ja hyvää teki kylmä kylpy. Merivesi on noin yhdeksän asteista. Matkalla kohtasin erään rakkaan ystävän, Annelin. Juttelimme jonkin aikaa.

Tapasin pukuhuoneessa vanhan tuttavan. Hänen kanssaan rukoilimme muutama kuukausi sitten samassa paikassa erään päänsä loukanneen ihmisen puolesta. En ollut erityisen toiveikas rukouksen kohteemme selviämisen suhteen: hän oli sekavuuden takia lukkojen takana. Inhimillisesti ajatellen miehen tulevaisuus vaikutti toivottomalta.

Mutta mikä on ihmiselle mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista: nainen kertoi, että mies on parantunut täysin ja on työelämässä nyt! Kiitos Jumalalle, että Hän teki ihmeen.

Kurvasin kotona ja jatkoin kävelyä tällä kertaa sairaalan suuntaan, Arin luo. Arin veriarvot olivat suunnilleen normaalit. Hyvä vaan, jos vouhotin turhaan Arin mahaletkun reiästä, että se aiheuttaisi tulehdusta, jos se ei kerran aiheuta. Keuhkokuvissa oli näkynyt selvä tulehdus. En toivo uusia reikiä Arin mahaan, mutta en voi mitään sille, että kenties ylireagoin Arin tilanteen suhteen. Ari alireagoi, minä ylireagoin. Minun on vaikea luottaa lääkäreihin, kun olen pettynyt luottamuksessani usein. Olisi helpompi itselleni, kun vain luottaisin sokeasti.

Kuuntelimme Arin kanssa psalmeja. Minua alkoi raukaista mahdottomasti. Pistin maate, pää Arin sängyssä, jalat tuoleilla, viltti päällä. Nukuin suurin piirtein psalmit 24-35. Mutta Herra on ravita omansa heidän nukkuessaan ja olin virkeä herätessäni Arin yskimiseen.

Kun könysin kotiin, käveltyäni varmaan yhdeksän kilometriä, joku voisi luulla, että syöksyin laakereilleni. Ehei. Lähdin puolukoita etsimään. Poimimiseksi sitä ei voinut sanoa, sillä koppasin marjan sieltä, toisen tuolta. Korkeintaa litran löysin.

Kännykkä unohtui kotiin ja kamera samoin, mikä harmitti kovasti. Menin autolla kaupungin ulkopuolelle, ja pysyttelin niin lähellä tietä, etten eksy. Istuin sammaleiselle kivelle auringonpaisteeseen repun päälle juomaan termospullokahveja eväsleipien kera. Maistui makoisalta.

Keräsin mukaani vähän risuja ja jäkälää, ja kaunistin ison kukkapurkin kuistille. Kesäkukan jouti purkista roskikseen. Tosin unohdin sen tallin eteen töröttämään marjassa oloni ajaksi, mutta sentään huomasin palattuani korjata jälkeni.

Olen onnellinen, että sain päivälläkin nukutuksi, kun kerran on siihen nyt mahdollisuus. Yöt nukun hyvin nykyään. Nautin levosta ja rauhasta. Inhoan hötkyilyä, vaikka sellaiselta touhuni varmaan vaikuttaa. Mutta kun saan tehdä omaan tahtiini asioita, se on lepoa. Jatkuva aikataulutus on hermostuttavaa.

Otin pitkästä aikaa sukankutimen esiin. Ilokseni löysin ainakin hetkeksi Dei-kanavasta äänen, ja kudoin kuunnellessani. Nyt on aika lukemisen, ja kenties soitan pari puhelua.

Mukavaa illanjatkoa, arvoisa lukijani!