29.09.2010 - Saan olla ensisijaisesti Jumalan lapsi!

Hieno syyspäivä!

Meni taas juttu uusiksi, mutta koska en ollut mitään viisasta kirjoittanut, ei menetyskään ollut suuri.
"Ken surua syvintä juo,
saa iloa syvintä maistaa", siteerasi Asko Matikka opetuksessaan jota kuta. Tässä tapauksessa voisin sanoa:
"Ken kevyitä kirjoittaa
ei mitään voi menettää."

Tänään olen ollut erityisen mitään tekemätön omasta mielestäni. Sämpylöitä leivoin ja vein naapuriinkin. Kuutisen kilometriä olen kävellyt.

Käväisin ammattiopiston kampaamossa ja sain yhdeksällä eurolla tukanpesun, leikkuun ja föönäyksen. Mukava tyttö oli saksien varressa. Taidanpa mennä sinne toistekin.

Palautin kirjaston kirjoja ja matkalle sinne keräsin pussillisen roskia. Tungin ne pysäkillä roskikseen. Paluumatkalla hain apteekista Petrille sarvikuonon hänen flunssansa karkottamiseksi. Poikkesin Pelastuskauppaan tutkimaan valikoimia, vaikka en lopulta mitään ostanutkaan. Eräs rouva kumautti ostoskorillaan minua päähän, kun tiirailin kirjahyllyä pää lattian rajassa. Tuollaisia kauppoja rakastan, täräytyksillä tai ilman!

Kuljetan nykyisin ylimääräistä paitaa laukussani. Kun pääsin kampaajalle, kävin vaihtamassa likomärän paitani kuivaan. Kun nousin tuolista, selkäni oli taas kuin suihkun jäljiltä, joten paita meni vaihtoon. Flunssa pahenee, jos hiippailen kosteilla vaatteilla. Ja flunssastahan tämä hikoilu varmaan johtuukin. Tai mummoilusta, kuka ties.

Luther viisailee pöytäkalenterissani tänään näin:
"Risti ei ahdista sinua sen vuoksi,
että nääntyisit sen alle,
vaan siksi,
että oppisit luottamaan Jumalaan.
Sillä Jumalaan luottaminen
ei ole konsti eikä mikään
niin kauan,
kun kaikki menee hyvin." -Luottamus sydämessä

Miten totta tuo onkaan. Laivan kestävyys testataan myrskyssä, ei rannalla. Ihmisen kestävyys koetellaan vaikeuksissa, joista hän ei omin avuin selviä. Pappila -kirjassa pastori Tim toteaa, että Jumalan antamat tehtävät ovat aluksi
-ylivoimaisia
-sen jälkeen vaikeita
-sitten ne on tehty

Ei omassa voimassa, vaan Hänen avullaan, joka on meitä rakastanut ja joka auttaa lapsiaan. Yritän muuttaa ajattelutapaani Asko Matikan neuvomaan suuntaan:
Olen ensisijaisesti Jumalan lapsi.
Toissijaisesti olen syntinen, mutta armahdettu.

Molemmat on yhtä totta. Mutta jos lähtökohtani on Jumalan lapseus, olen turvassa ja suojassa riippumatta siitä, millainen itse olen. Kyse ei ole silloin siitä, millainen minä olen, vaan painopiste on siinä, millainen Jumala minulla on: sellainen, jota saan aina sanoa Isäksi.

Otin nokkaunet tänään. Alankohan oppia rennoksi? Aamu-uinnille en mennyt, koska suurin osa aamusta oli jo kulunut, kun heräsin. Sitä paitsi ei minun ole pakko mennä uimaan. Voin mennä, mutta katastrofia ei tapahdu, vaikka jätän uimisen väliin. Joskus voin itse olla pahin itseni orjuuttaja.

Joitakin vuosia sitten koin herätessäni jo olevani myöhässä. Olisi pitänyt jo olla imuroituna, leivottuna tai jotain muuta tehtynä, kun heräsin riippumatta siitä, mihin aikaan heräsin. Voi tätä ihmisen pienuutta ja rajoittuneisuutta! Tässä tapauksessa itseni.

Mutta koska olen Jumalan rakastama lapsi, Hän täyttää kaiken sen, missä minä jään vajaaksi. Ristillä Hän kuoli ihmisenä, vuodatti verensä minun tähteni ja antoi kaiken anteeksi. Hän täytti koko lain, kaikki Vanhan Testamentin vaatimukset. Ja kun minä olen Hänessä, Jeesuksessa, olen täydellinen Jumalan vaatimusten edessä. Jumala vaatii täydellisyyttä, Hän ei hyväksy syntiä. Hän vanhurskauttaa minut Jeesuksen uhrin tähden, sillä se on täydellinen.

Luther on oivaltanut tämän, sillä hän sanoo:
"Kristityt ovat autuasta kansaa.
He voivat iloita sydämestään,
tanssia, hyppiä ja riemuita."

Voimmeko me tehdä kristittyinä niin? Jumala meitä vapauteen auttakoon!

Siunausta sinulle, arvoisa lukijani!