29.08.2010 - "Sinun kipusi on sinun kutsumuksesi!"

Pilvinen, syksyinen, ihan mukava sää.

Tapahtui ihme. Pimeyteen, jossa olen hapuillut päiväkausia näkemättä ja kuulematta juuri mitään, tuli valonsäde yhtäkkisesti. Ilman mitään ulkoista tapahtumaa.

Minusta on tuntunut, että kuljen pimeässä laaksossa. Se nyt ei ole uutta eikä harvinaista. Pahinta on ollut, että olen ollut epävarma, pitääkö Jumala kädestäni kiinni.

Olin Arin luona. Ari on minun tärkein ihmiseni ja menen hänen luokseen aina kun voin. Kun makailin Arin luona, toivon pilkahdus häivähti sisimpääni: Jumala pitää kiinni kädestäni. Ei Hän ole minua hylännyt.

En usko, että Jumala pettäisi minut, ja siksi olen ollut kauhuissani, koska minusta on tuntunut siltä. Koska Hän hylkäsi Jeesuksen ristillä koko ihmiskunnan syntien tähden, minun ei tarvitse tulla hylätyksi. Jumalan vastustaja sai petetyksi minut, ja aloin epäillä Jumalaa, horjua uskossani. Mutta Jumalan lupaus: "Minä en sinua hylkää, koskaan en sinua jätä".

Helluntaiseurakunnan saarnaaja, Lasse Kujansuu, mainitsi otsikkoni ajatuksen oivallisessa puheessaan paikallisradiossa aamulla. Jäin miettimään lausetta.

Ystäväni Irmeli vieraili kesken kirjoittamiseni. Rukoilimme ja jaoimme elämää. Minun ei tarvinnut syödä yksin omppuhyvääni, vaan sain jakaa sen ystävän kanssa. Puhuimme Irmelin kanssa syvällisiä.

Samaistun ajatuksissani Emmauksen tien kulkijoihin tänä iltana. Kun Jeesus meni ristille ja nousi ylös kuolleista, se oli opetuslapsille käsittämätöntä. Eivät he tunteneet tuollaista Jeesusta! Jeesus oli hyvä kaikin tavoin, opettaja, Jumalan Poika ja paljon muuta. Hänelle oli annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Kuitenkin Jeesus kuoli väkivaltaisen kuoleman, joka järkytti opetuslapsia, vaikka Jeesus oli ennalta puhunut asiasta. Kun sitten hauta oli tyhjä kolmen päivän jälkeen, eivät opetuslapset käsittäneet, mitä on tapahtunut.

Emmauksen tien kulkijat, kaksi opetuslasta, olivat hämmästyneitä muustakin syystä. Jotkut olivat kuulemma nähneet Jeesuksen, joka oli noussut ylös haudasta! Sellaista ei ollut koskaan tapahtunut. Vaikea sellaista oli ymmärtää.

Jeesus liittyi murheellisten opetuslasten seuraan. Näiden silmät olivat pimitetyt, he eivät tunteneet Jeesusta. He olivat täynnä ihmetystä, pettymystä ja surua Jeesuksen tähden. Tämä vaelsi kuitenkin heidän seurassaan, eivätkä he käsittäneet sitä.

Kun Jeesus ilmestyy toisen muotoisena elämääni, kuin mitä olen aiemmin nähnyt, en välttämättä tunnista Häntä. Hämmennyn: onko Hän lähtenyt pois! Missä Hän on, Hänhän lupasi olla kanssani! Ja vielä: Jos Jeesus olisi kanssani, voisiko olla näin pimeää!

Kuitenkaan Jeesus ei hylkää omiaan hetkeksikään. Veneessä nukkuessaan opetuslasten soutaessa Hän oli tietoinen rajuilmasta. Hän ei estänyt myrskyä, vaikka olisi voinut.

Ei Jeesus minunkaan elämäni myrskyjä välttämättä estä tai siirrä pois. Mutta Hän on kanssani niissä. Jotain Hän haluaa opettaa. "Hän ruoskii jokaista lasta, jonka ottaa omakseen" - sitäkö tämä on!

Jeesus kysyi opetuslapsiltaan ja kysyy samaa minulta, ja ehkä sinultakin tänään: "Tahdotteko tekin mennä pois?"

Vastaan kuten Pietari: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat."

"Herrassa on valo, autuus.
Miksi pelkään, epäilen?
Herra henkeni on vahvuus,
Ketä minä vapisen?
Synti kyllä ahdistaa, minut tahtoo hukuttaa,
myrsky nousee syvyydestä. Armon voima aina kestää.

"Älä kätke kasvojasi,
Herra autuus ainoa.
Siunaa meidät rauhallasi,
armon käsivarrella.
Kätesi jos vedät pois, missä silloin turva ois?
Auta, että sanastasi aina etsin kasvojasi."
Vk 381:1,5