21.08.2010 - Kahden maan kansalaisen tyyntä ja myrskyä!

Sateinen, pilvinen päivä. Syksy

Eilinen päivä meni reissutessa Keski-Suomessa Teron sotilasvalatilaisuudessa. Olen kovin kiitollinen Jumalan hyvästä johdatuksesta nuorimmaisemme kohdalla ja ylpeä meidän Terosta. Kiitos Jumalalle hänestä!

Päänuppini ei siedä valoa. Kuumuus siihen yhdistettynä saa minut melkein oksentamaan. Yökin meni sitä myöten surkeasti. Koko maailman murheet, jotka omin itselleni, olivat päälläni. Ne eivät suostuneet väistymään sitkeistä yrityksistäni huolimatta ennen aamuyötä.

Urho Muroman teksti eiliselle päivälle on jakamisen arvoinen:

"Kärsimykseen sisältyy aina salaisuus, joka voi joko pehmittää ihmisen kovan sydämen tai kovettaa sen entistä kovemmaksi.

"Jos ihminen ei näe Jumalan kättä kärsimyksen takana, hän helposti paatuu. Jos ihminen ei pääse ymmärtämään kärsimyksensä tarkoitusta, hän katkeroituu ja sydän tulee graniittia kovemmaksi. Silloin hän voi syytää suustaan hirvittäviä sanoja niin Jumalaa, ihmistä kuin koko elämää kohtaan.

"Siksi varo katkeroitumasta kuin pahinta vihollistasi. Sielunvihollinen yksin iloitsee siitä, jos sinä Jumalan käsissä kovenet ja paadut. Herra iloitsee, kun sinä otat kärsimyksen hänen kädestään ja alat ymmärtää, että se on lähetetty sinulle siunaukseksi.

"Ihmisen sisäisestä asennoitumisesta riippuu, tulevatko kärsimykset siunaukseksi vai kiroukseksi." -Täyttä elämää

Nuorena uskovana luin Raamattua eri lailla kuin nykyisin. Jumala lupaa, että "kaikki on mahdollista sille, joka uskoo". Luulin, että asiat menevät niin kuin minun mielestäni on hyvä. Eli sairaat paranevat, itse osaan ja kykenen. Tulkitsin Raamattua inhimillisestä näkökulmasta pelkästään.

Nyt näkökulma on hiukan avartunut. Edelleen uskon, että Jumala parantaa, jos se on hänestä tarpeen ja se kirkastaa Jumalan kunniaa. Hän antaa viisautta ja kykyjä, lahjoja ja taitoja ylenmäärin omilleen. Samalla Hän viisaudessaan tekee mahdolliseksi, että minä voin elää suurin piirtein tasapainossa, vaikka sairaani eivät aivan heti paranekaan, itse en jaksa enkä osaa. Epäonnistun, suren ja sairastan.

Välillä en edes pysy kasassa, mutta sittenkin elämä on mahdollista. Ja kun tämä elämä loppuu minun tai jonkun rakkaani kohdalla, sitten vasta riemu alkaakin taivaassa! Eikä kuolema ole tappio tai epäonnistuminen, vaan suuri voitto, jonka Jeesus on jo ristillä valmistanut!

"Niin en siis enää elä minä, vaan Kristus elää minussa", ja "suuri voitto on tyytyväisyys yhdessä jumalisuuden kanssa".

Petri neuvoi minua kamerani käytössä päivällä. Kirjoitin ohjeita ylös, sillä muistini ja oppimiskykyni tekniikan suhteen on köppäinen. Petri sai myös tulostimeni toimimaan. Tero ja Petri laittoivat muutaman lisäreiän seiniini, ja hörpimme kahvia ruuan päälle ja rukoilimme yhdessä.

Kävin Arin luona iltapäivällä. Vuodatin hänelle koko sydämeni jälleen, niin ettei repun poimuihin jäänyt mitään. Sitten rukoilimme. Ari on hienoin, vahvin ja urhoollisin mies, jonka tunnen. Kunnioitan ja rakastan häntä. Hän totisesti kantaa vaimonsa kuormia. Pyöräilin sateessa kotiin, ja lauloin ylistystä Jumalalle, sillä Pyhä Henki minussa iloitsi ja kiitti Jumalaa, vaikka itse olin pelkkä surkea kuori.

Pongahdin naapurissa ystävän kanssa rukoilemassa tänä iltana. Sama ilo täytti minut jälleen, kun saimme jakaa taakkoja, ylistää ja kiittää Jumalaa.

Nytpä painelen hyvillä mielin nukkumaan. Sitä ennen iltajumppa Bachin tahdissa lattialla. Se jäi eilen väliin. Jumpan kesto on 3-8 minuuttia ja sisältää lähinnä mahalihasten vatkutusta. Huomasin mustikkametsässä, että kolmen viikon uurastus on jo vaikuttanut: enää ei ota selkään, jos olen kumarassa.

Joten jumppaa kynttilän valossa ja Bachin sävelin!

Siunausta, arvoisa lukijani!