01.07.2010 - Reissun jälkeen kotona taas!

Hellettä, ukkosta ilmassa.

Hyppäsin Teron kyytiin, kun hän lähti eilen sukuloimaan Nivalaan. Palasimme tänään takaisin.

Autossa oli kuuma kuin pätsissä, kiuas vain puuttui. Tero ajoi, minä tein ristikkoa etupenkillä ja annoin ajo-ohjeita odotetuin seurauksin. Sanan säilä lensi. Keskustelun desibelit nousivat ajoittain, mutta nyrkit eivät heiluneet, eikä kumpikaan hypännyt autosta ulos, paitsi jäätelökioskin kohdalla.

Kummasti neuvominen kirvoittaa kielenkannat, molemmilta osapuolilta. Kiistän jyrkästi, että olisimme riidelleet. Kunhan vain lystiksemme ja ajankuluksemme soitimme suutamme.

Tapasin vanhempani, veljieni perheitä, muutaman lapsuudenystävän, höystettynä runsaalla määrällä sääskiä. Yöksi menin mökille, vain muutama sääski seuranani, mutta nitistin ne ensimmäisessä erässä.

Nukkuminen oli vähän köppäistä, vaikka kävin uimassa illalla. Vesi oli lämmintä, sillä sää oli helteinen. Aamullakin singahdin veteen.

Tänään teki mieli omaan kotiini, ja ilolla tulimmekin takaisin, vaikka hauska oli tavata sukulaisia.

Koti on melkoinen pätsi helteen takia. Raahasin äidiltäni runsaan röykkiön välttämättä tarvitsemiani apuja, joista äiti luopui mielellään minun hyväkseni:
- huivin, jota olen käyttänyt 15-vuotiaana
(oi, niitä aikoja, vai sanoisinko "voi")
- pellavaverhot, jotka ovat tätieni muinoin kutomia
- vanhan, leveän pussilakanan, jonka välittömästi ripustin makuuhuoneen ikkunaan. Nyt täällä on pimeää kuin riihessä. Mutta eipä häikäise aurinko, eikä korvenna kamaria!
- tyttären nuken repertuaareineen, koreineen ja niin edelleen. Mummolassa on oltava nukkeja lapsenlapselle!
- erinäisiä kangankaistaleita, joista voi tehdä jotakin.

Pyhästi olen päättänyt, että huomenna siirtyy saman verran omaisuutta kirpparille, sillä en halua tukkia kotiani liian täyteen.

Olen antanut äidille vuosia sitten ensimmäisen osan Jan Karonin suloisesta Pappila-sarjasta. Nyt äiti antoi sen minulle, ja aloin jo lukea sitä. Huono muisti on siunattu asia silloin, kun tekee mieli lukea uudestaan hyvä kirja.

Paistoin ison läjän jauhelihapihvejä. Söin niistä puolet. Taidan lähteä uimaan. Toivotaan vaan, etten uppoa pihveineni.

Olen hyvin tyytyväinen uusiin lenkkareihini. Ne tukevat jalkateriä, kantapäätäni ei pakota kuten aiemmin. Suosittelen muillekin länttänäkengän kuluttajille uusien, kunnon kenkien ostoa: se lisää elämän laatua, hyvää ryhtiä ja hyvinvointia.

Lisäksi uudet kengät voivat jopa nostaa itsetuntoa, arvostusta omissa ja muiden silmissä. Kenties uudet kengät estävät kompastumasta banaaninkuoreen, ja ties mitä erinomaisia avuja uusista kengistä voi olla. Joka tapauksessa kehotan mitä pikimmin itsekutakin ryntäämään kenkäkauppaan tuhlaamaan lomarahansa tai puolisonsa lomarahat tai muuten vaan viimeiset roponsa.

Hiiviskelemme nyt Teron kanssa pimeässä, lämpimässä kodissamme. Tero väitti, että ulkona on viileää, kun hän kävi kaupassa, mutta sitä on vaikea uskoa. Pian näen, mikä on totuus.

Lööpeissä kerrotaan, että lapsia on teipattu tuoleihinsa syömisen ajaksi päiväkodissa. Asia ei liene yksiselitteinen. Epätoivoisten vanhempien kurittomien lasten epätoivoisia hoitajiako?

Jo parikymmentä vuotta sitten päiväkodin pihassa oli lapsiaan hakevia vanhempia, joiden lapset joutuivat kantamaan vastuuta asioista, jotka eivät heille kuuluneet. Vanhemmat maanittelivat puolikin tuntia keinussa heiluvaa lastaan lähtemään, mutta eivät omanneet kykyä olla määrätietoisia.
Lapsen mielestä vanhemmat hakevat heitä aina kotiin:
- liian varhain, jolloin lapsi nostaa metelin
- liian myöhään, jolloin käy ihan samoin

Miten nykyvanhemmat kykenevät laittamaan rajoja lapselleen, kun eivät ole itse koskaan joutuneet kenties minkään rajan eteen:
- armeijasta lähdetään kotiin, kun rajoihin ei olla totuttu
- vastuuta itsestä ja omista tekemisistä ei osata ottaa. Siitä ei ole kenties mitään kokemusta.

Alkoholin käyttöä syytetään ongelmista, mutta eiköhän se ole seurausta turvattomuudesta ja rajattomuudesta. Jos kotona ei opita keskustelemaan, tottelemaan ja kantamaan vastuuta, miten voi ottaa vastuun omasta lapsesta, joka vaatii molempien vanhempien huomion ja tarmon noin 20 vuotta!

Isää ja äitiä pitää totella, sitä mieltä olen. Jos vanhemmat pelkäävät Jumalaa niin paljon, että rukoilevat ja kysyvät Jumalan apua asioihinsa, myös lapset tietävät, että on vanhempiakin suurempi auktoriteetti. Jos ei ole ketään itseä viisaampaa, suurempaa, tietävämpää, miten turvatonta elämä voikaan olla!

Perusturvallisuus tulee siitä, että lapsi saa olla lapsi, jonka mielestä isä ja äiti ovat maailman viisaimpia. Ja kun näiden yläpuolella on vielä Jumala, joka voittaa isän ja äidinkin viisauden, ja joka antaa vanhempienkin väärät teot anteeksi, eikö silloin ole turvallista elää? Silloin lapsikin voi uskoa saavansa anteeksi, sillä hänen ei tarvitse olla itsensä jumala, vaan hän voi turvautua taivaalliseen Isään.

Yhteiskuntamme voi pahoin, koska Jumalan sana on hylätty, lait rikottu ja eletään kuin ei vääristä teoistamme, synneistämme, tulisi mitään rangaistusta. Lasten ja vanhusten, sairaitten ja heikkojen kohtelu ovat mittareita, millaiset ovat arvomme.

Jospa Jumala antaisi vielä herätyksen, ja saisimme jokainen painua polvillemme Jumalan eteen.

Joku oli sanonut, että hänen kristityksi tulemisensa esteenä olivat kristityt. Herra armahtakoon minua, sinua ja kansaamme, ettei noin olisi.

Ennen kuin sulan rasvaläjäksi, lähden uimaan. Voi hyvin, arvoisa lukijani!